Nakkipakettivarkaalle linnaako?

Peräkylän lehtien yhteistoimitus, Uutissuomalainen, laittoi kiertoon Mikko Välimaan jutun kauppojen anastuksista ja uhkatilanteista. Kylläpä tuli tabloidisivun verran kummien kauppiaiden kyseenalaista tajunnanvirtaa, huhhuh. Vai vielä ”yrityslähestymiskielto”; nakkipakettivarkaalle tulee kai sitten jo linnaa?

Luulisi, että median kuukausipalkalla käsittäisi seistävän Suomen yhden uusimman kauppakeskuksen sisällä, joka sitäpaitsi on jo melkoinen turvapalvelukeskittymä itsessäänkin. Mitä relevanssia kauppiaan vanhoilla muistoilla siis on, eikö nähdä niillä tyrkytettävän jotain sietämätöntä? Pakkohan tätä on kommentoida.

Haastattelussa puhutaan sujuvasanaisesti esimerkiksi maineriskistä tai työnantajan vastuusta turvallisuudesta, mutta mitälienee oikeasti tarkoitettukaan. Sitähän ne nimitttäin kaikki aina haluavat; tekijät pois vähin äänin ja luoda mielikuva anastuksen ynnämuun vilpistelyn kannattamattomuudesta. Itse käsinkoskematta.

"Kaikki haluavat tekijät pois vähin äänin ja mielikuvan anastuksen ynnämuun vilpistelyn kannattamattomuudesta."

Kuinka siihen sopii univormuasuinen vartija, jolla on toi vyö päällä ja siinä vielä se kauhea pamppukin? Aito 1900-luvun rättivarastonjonojuoru kertoo erään kauppiaan möläyttäneen ”aiotsä pelotella mun asiakkaat tolla pampulla”; kohteeksi joutunut pikkupoika teki sitten ihan reiän housuntaskuun välinettä piilotellakseen. Oijoijoi.

Jos jo ulkoasuun puututaan ties kenen kuullen noin loukkaavasti tölvien ja epärakentavasti, kuinka ihmeessä vartija voisi kyetä myönteiseen vuorovaikutukseen ihan ihquaidon ostavan asiakkaan kanssa? Ei ole enää kaksisesti pelimerkkejä, kun sellaista tapahtuu ensikerran. Tulos jää sattumanvaraiseksi.

Kyllä tuossa silti saatiin ihantasantarkkaan mitä tilattiinkin, kun asiakaskontakti miedosti sanottuna tökkäsi. Vai maksettiinko itseasiassa yhtään mitään? Kaupassa vartiointi on aina pelkkä hyödytön kuluerä, mikä tehdään selväksi alussa ja toistetaan jatkuvasti. No, sitten käynnit tehdään milloinsattuu ja hälytykseen tulo kestääkestääkestää.

"Kaupassa vartiointi on aina pelkkä hyödytön kuluerä, mikä tehdään selväksi alussa ja toistetaan tarvittaessa."

Sanotaan esimerkiksi, että vartiointi ei vakuuta, mutta halutaan vain laittaa – nämä pienet miehet, jotka eivät kanna oikeita aseita – kerjäämään sopimuksen säilymistä; nöyryyttää suostumaan mihin tahansa. Heille kun uskaltaa huomautella kuinka henkilökohtaisuuksiin mennen tahansa tai vaatia aina selitystä työn tuloksellisuudesta.

Minusta niin sanotusta maineriskistä vekuttaminen on pelkkää denialismia; yritetään torjua vartijan toimivalta, rikosoikeudellinen suoja ja niin luvallisesti kannetut kuin käytetytkin voimankäyttövälineet. Taitaa olla kauppiasressukan kingiydentunne uhattuna; sikäli, kun hän sitä koskaan oikeasti olikaan.

Tavoite näkyy vaikkapa kuinka koska tahansa pitää saada töksäyttää ”toi ulos täältä, koska mä sanon niin”; syrjinnällä tai ilman, samase. Unohtamatta yleistä sarjakuvasankarimaista käytöstä: huutamalla kommunikointia, jatkuvaa vinoilua ja äkkiarvaamatonta vastauksen tivaamista mihin tahansa tämän maailman kysymykseen.

"Taitaa olla kauppiaan kingiydentunne uhattuna; sikäli, kun hän sitä koskaan oikeasti olikaan."

Yksinkertaisesti sanottuna; esiintymisessä on kyse kateudesta, mustasukkaisuudesta ja vallanhimosta. Luullaan, että yrittäjänä toimiminen sekä taloudellinen satsaus ostaa ihan mitä tahansa. No, kuule eipä vaan osta; ei sen paremmin firmojen välillä, ihmisten keskinäisissä suhteissa kuin yhteiskunnassa laajemminkaan.

Uutissuomalaisen jutussa liputellaan yrityslähestymiskiellon kummajaisella, mikä on kuin uudelleensyntynyt porttikielto siellä missä moista ei koskaan 1900-luvulla ollutkaan. Se ei ole välttämätön, täsmällisyys heittelehtii ja tarkkarajaisuudesta pitäisi joustaa tai muuten häksytin ei toimi; yksinkertaisesti, tämä on kuolleenasyntynyt ajatus.

Ja pitäisikö muka varkaille tuomita vankeutta? Sellaistakin on Suomessa sattunut eikä edes kovin pitkä aika sitten. Vankilukumme olivat korkeat, laitokset jälkeenjääneitä sekä erittäin epäkuntouttavia sisäiseltä hengeltään. Mutta siitä huolimatta ihmiset niin varastelivat, petostelivat kuin rikkoivat tavaraakin kaupoissa.

"Yrityslähestymiskielto on uudestisyntynyt kummajainen. Ja pitäisikö nakkipakettivarkaille tuomita linnaa?"

Haluttaisiinko sakotus ehkä yksityistää? Niin, että töissäkäyvät ja luottotietoiset maksavat sopimusperusteisen hyvityksen rahana, mutta asiansasotkeneet päihderiippuvaiset marginaalieläjät vieköön valtio mennessään. Suomessa moinen vallansiirto ei onneksi ole nykyään mahdollinen; näin iäti pysyköönkin.

Minä en koskaan kannattanut sakkojen vankeudeksi muuntamisesta luopumista. Kun siihen kuitenkin lopulta varoitteluista huolimatta mentiin, unohtui luoda mitä annetaan niille, joihin ei muu tehoa kuin pakko. Yhdyskuntaseuraamus on olemassa, mutta sen vaikuttavuus on nykyisellään riittämätön. Palveluyhdistelmät eivät toimi. 

Tuomittu pitää pakottaa olemaan selvinpäin, käyttämään päivät hyödylliseen toimintaan ja muuten pysymään kotonaan. Jos ei pysytä ruodussa, tulee nopeasti päätyä yhden hengen aktiviteetittomaan koppiin; sieltä kuitenkin pitää joutua yhtä nopeasti ulos ellei tullut tehtyä lisää rikoksia. Haetaan ojennusta eikä linnalomaa.

Niin, toki; hirtettiinhän sitä joskus varkaitakin, mutta sittemmin aika ja ihminen ovat edistyneet todella huimasti, kaikenkaikkiaan. Kummien kauppiaiden hämäräedunvalvonnalle on siis sanottava selvästi ei. Kaikkinensa tämä on epävapaan yhteiskunnan tavoittelua, jossa raha ei vain ratkaise, mutta antaa myös etuoikeuden.