Kyllä spektaakkeliyhteiskunnassakin pitää portinvartijat olla

(Kuva: Jari Kähkönen) Saksan demokraattisen tasavallan portinvartijana oli

kansanpoliisi, jonka univormupukuista osaa sanottiin sikäläisittäin suojelu-

poliisiksi. Järjestyspoliisi ei käynyt, koska se olisi kuulostanut hitlerismiltä.

Elettiin ilmastoaktivisti Greta Thunbergin YK-puheen jälkimaininkien aikaa, mutta päivää ennen Kuopion joukkosurman tapahtumista. Katselin verkoitse brittitiimin dokumenttiä aikuisten kesken työpaikalla tapahtuneesta vastaavasta teosta Amerikassa. Aloin pohtia ihmismielen erilaisia todellisuuksia ja pimeää puolta.

Minulle ei ainakaan tule yllätyksenä, että ihminen suoltaa siivottomuuksia ilkeyksissään, vihapäissään, tyhmyyksissään, kostoksi tai puolusteluksi. Ne ovat naurettavia töräyksiä, jotka kuka tahansa täysipäinen ja toimintakykyinen aikuinen ymmärtää heti tai pystyy selvittämään sellaisiksi jokamiesluokan työkaluin sekä yleistiedolla.

Että mitä vain, kunhan ei tarvitsisi keskustella oman käyttäytymisensä muuttamisesta. Sekin kelpaa, jos kuulija alkaa huutaa suoltajaa pitämään turpansa kiinni tai pakenee paikalta. Niin kauhea on kiinnijäämisen häpeä sekä vastuuseen joutumisen paine. Että ei ollut ainoa eikä yksin ja pahempiakin oli...Ne Muut tai Joku Toinen.

Ei ihminen halua totta tietää kuin tietyissä poikkeustapauksissa ja oikein tekeminen käy kaikkein kauneimmin silloin kun saa itsekin samalla jonkin palkinnon. Silloinkin, jos puhutaan koko yhteisen planeettamme tulevaisuuden kaltaisesta valtavasta asiasta, johon liittyen on todella vaikea antaa takuita yhtään mistään.

Olemme näet eläneet jo vähintään 50 vuotta spektaakkeliyhteiskunnassa, jossa tärkeät asiat sivuutetaan tai unohdetaan turruttaen mielensä korviketoiminnoilla. Vapautta ja totuutta tuollaisen maailman kansalainen kestää kaikkein heikoiten, koska ajanmittaan hän muuttui helposti tylsistyväksi, ailahtelevaiseksi sekä johdateltavaksi.

Amerikkalainen työpaikan joukkosurma oli todellinen ääri-ilmiö; useimmat haikailevat valetodellisuuksissa hupailijat eivät ole mielisairaita ja vain erittäin harvat mielisairaatkin ovat väkivaltaisia. Mutta niissä on liikaa samankaltaisuuksia, millä ilveellä resuaja saa kierrokset laskemaan kokematta henkistä romahdusta?

Niin, suomalainenhan on kohtalouskovainen ja joustava, jos ei kehtaa sanoa omaa etuaan tavoitteleva sekä selkärangaton. Voi olla, että hänelle vouhottaminen on viihteellinen spektaakkelin muoto, joka samanaikaisesti antaa kokijalleen niin mielihyvää kuin turvallisuudentunnettakin; vaan ei siitä kyllä silti saisi periaatetta tehdä.

Ei, sillä kaikkihan eivät kestä tälläistä spektaakkeliyhteiskuntaa joko heittäytymällä esiintyjäksi tai pysyttelemällä katsojien joukossa. Siitä puhumattakaan, että koko touhu on syvästi vastenmielistä sille, joka tavoittelee totuutta ja oikeudenmukaisuutta. Kaikkea ei sanota eikä tehdä viidessä sekunnissa hauskasti.

Pitäisikin kasvaa tajuamaan, että näkyvyyttä ja huomiota on useamman tasoista sekä laatuista. Jos ei ole terve ja tasapainoinen, on pysyttävä pienemmissä ympyröissä ja vaatimattomammissa suorituksissa; ellei itse ymmärrä ilmeistä totuutta, vastuu on ympäristön. Tuhoavuutta ei saa mahdollistaa eikä lietsoa.

Kuinka vaikea on kysyä, että ”mitä sinä tuolla tarkoitat” tai ”voitko sinä hyvin”? Huomattavan vaikeaa kaiketi, koska näytetään luulevan portinvartijuuden olevan kokonaan historiaa meidän ajassamme. No, siinäpä on ihmisluonnon häilyvyyttä konsanaan; vastuuta ei osata ottaa edes perusturvallisuuden kaltaisesta asiasta.

Dokumentin mukaan amerikkalaisetkin olivat vuosia katselleet sivusta tulevan ampujan mielikuvitusystäviä, käsittämättömiä vuodatuksia, musiikin huudattamista ja toisinaan pelottaviakin ösähtelyjä ulospäin. Työpaikalta hän lähti sairaseläkkeelle käsiraudoissa apulaissheriffien kantamana, mutta silti ”aseenostokelpoisuus” säilyi.

Tämä sisältö muokkautui muistivihkosivusta tekstiksi juuri nyt, koska Saku Timonen bloggasi Sebastian Tynkkysen kansankiihotuskäräjistä Oulussa siten kuten juuri luin. En yksinkertaisesti voi olla julkaisematta tätä vaikka Debordin Spektaakkelin yhteiskunta on vielä parikymmentä sivua kesken olohuoneen pöytäni kirja- ja kaukosäädintasolla.

Kuopion joukkosurman epäilty tulee KRP:n tutkinnanjohtajan hakemana kohtasillään vangitsemisvaatimuksella käräjäoikeuden eteen, ainakin videoyhteydellä. Hän saattaa olla pitkään aikaan ensimmäinen ellei peräti ainoa koskaan elossa kiinniotettu suomalainen joukkosurmaaja; siksi mahdollisiin lieveilmiöihinkin on puututtava heti.