Räkäpäät roikavat – armeijan turvallisuustoiminta ontuu

(Kuva: Jari Kähkönen) Toisen maailmansodan aikainen sotilaspoliisitunnus eli kilpi.

Yle uutisoi tänään, että männäpyhänä Ruska 19 -harjoituksessa oli hämmennytty. Tai siis lähinnä koeteltu onneaan jossain puuttuvan liikkumisrajoituksen ja avuttoman suojaustoiminnan välissä; sitten levitellään somessa naurettavia höpöhöpöjuttuja, jotta kaikki menisi yksin armeijan syyksi. No, olihan silläkin osuutensa hässäkkään.

Minä sanon nyt erään kiistämättömän tosiasian ampumisesta. Jos sinua kohti ammutaan kovilla, vaikka ei osuttaisikaan, huomaat sen kyllä; silloin syntyy iskemiä. Tuon tietääkseen ei ole pakko olla yliopistollinen ballistiikka-asiantuntija, sotilas tai harrastaa ampumista. Siksi tämä juttu on minusta ihan höpöhöpö.

Mitenkäs sen taas pitikään mennä? Armeijalla on puolustusvoimalaissa ihan selvät pykälät, että kuka päättää alueen sulkemisesta ja miten. Sen jälkeen sinne tai puskaankaan ei ole mitään asiaa ilman kulkulupaa; tavattuihin voidaan valvonnassa kohdistaa pakko- sekä voimakeinoja. Kysymys ei ole minkäänsortin pyytämisasiasta.

Höpöhöpötarinoiden levittelijöille tämä ei nähtävästi riitä. Ilmiö sinänsä on ikiaikainen; koetellaan onneansa, kapinoidaan auktoriteettiä vastaan ja koetetaan siirtää hyväksyttävän rajoja edemmäs. Jo hyvä vuosikymmen-puolitoista valvontatyössä on jouduttu tottumaan aina vain enenevään vastaan jankuttamiseen.

Nyt ei edes tajuttu olla niin peloissaan ja häpeissään liian lähelle änkeämistä seuranneen pelottavan kokemuksen vuoksi, että olisi oltu jälkeenpäin hiljaa. Ja hyvinhän tuo näytti toimivan. Lentävän armeijan nappikallet ovat kilvan kaveeraamassa näitä kamerakaheleita; tekemässä heidän harrastustaan mahdolliseksi.

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta lajiaan. Nolo näytelmä osoittaakin siksi minusta vain, että kuinka toivottomasti armeijan turvallisuustoiminta ontuu. Haluton pani osaamattomat vastaamaan harjoituksen suojaamisesta ja kiitokseksi asiattomat levittelevät perättömiä törkyjuttuja julkisesti. Miten meni niinku omast’ mielest’?

Siitä puoli kiitosta, että vastuuhenkilöt kykenevät edes asiallisesti ja ammattimaisesti selostamaan harjoituksen kulkua. Ilmeisesti nokkapokanalun osapuolille on myös löytynyt yhteinen myönteinen tila kohdata ja suuntautua hyväksyttäviin tavoitetteisiin; kyllä lentokoneitakin saisi kuvata, jos vain noudattaisi paria perussääntöä.

Minä? Jos alue olisi oikeaoppisesti suljettu, olisin viskannut puskastakuvaajat kaappiauton takatilaan ja siirtänyt lähimpään turvalliseen tai yleisön käytettävissä olevaan paikkaan. Valokuvaaminen olisi asia erikseen; ehkä juuri siksi poistaminen ei olisi enää riittänyt toimenpiteeksi vaan asia olisi pitänyt siirtää esitutkintaan.

Miksi kertausharjoitusten johdolla, aluetoimistojen päälliköllä ja joukko-osastojen tai aselajien komentajilla pitää olla valtaa turvallisuudessa? He eivät pärjää alkuunkaan. 1920-luvulla on voinut olla toisin, mutta se oli silloin eli lähes sata vuotta sitten. Kaikkein huolestuttavinta on jatkuva tyriminen, josta ei opita mitään.

Armeijan turvallisuustoiminta ontuu aika pahasti; mitä näin avuton toimija edes valvontaoikeuksilla tekee? Vastaavaa roikkumista ja nuohoutumistahan ilmeni jo siihen aikaan 1900-luvulla, kun ei vielä ollut nykylainsäädännön mukaisista valtuuksista tietoakaan. Henkilöstön koulutuksesssa ja ryhmityksessäkin on vikaa. --> YlPalvO 299.