Turvallisuus on jännitteinen rajapinta

(Kuva: Jari Kähkönen)

MV-jutun hovikäsittelyn oheissirkus ja Narinkkatorin kurdimielenosoituksen jälkipyykki saavat kysymään, että mitä tarkoitetaan, kun sanotaan turvallisuus. Voiko näin perustavaa laatua olevasta käsitteestä olla erimielisyyttä ja mitä se merkitsee yhteiskunnalle kokonaisuutena? Jospa yhteisymmärrystä ei voi saavuttaakaan, vaan enin mitä voi toivoa on epämukavan varautunut rinnakkaiselo?

Turvallisuus voi tarkoittaa lähes mitä tahansa. Se on ainakin luokka-, mukavuus-, arvostus-, mielihyvä-, sujuvuus- ja rahakysymys. Jokainen yrittää vääntää turvallisuuden tarkoittamaan mitä itse haluaa, ansaita sillä tai saada sen varjolla valtaa sekä arvostusta. Nekin, joiden piti olla tekevinään turvallisuutta työkseen niin toiminnassa kuin puheissakin.

Tieteen tornista katsellen turvallisuus näyttää vallankäytöltä ja oikeustoimilta. Sen estämättä, että maan pinnalla mokomalle käsitepuurolle virnuillaan päätään pudistellen ja pinnan alla röhönauretaan. Tiedostaako keskimääräinen puhuja edes oman tietämyksensä rajat ja näkökulmansa sekä syyn niiden muotoutumiseen?

Totuus on epäolennainen, kun siviili yrittää alistaa turvallisuutta tekevän. Tai kerjää huomiota, sääliä ja tekee kaikenlaisia asiasta sivuun vieviä liikkeitä tekijän esimiestä manipuloidakseen. Tässä aiheessa journalismikin vääntää todellisuuden vastaamaan päänsisäisiä vinoumia, jotka esitetään asiallisena asiana mihin pitää ottaa kantaa.

Turvallisuus ei enää ole erillissaareke vaan osa yhteiskuntaa. Se on ihan kiva ajatus, mutta käytännössä tekijät ovat alkaneet kerjätä saada olla olemassa ja yrittää tekemällä tehdä itsensä merkityksellisiksi. Että keskimääräinen katsoja ei edes ajattelisi oikeaa turvallisuutta, jos jossain näkee näitä ihmispoloja luonnontilassa.

Yleinen järjestys ja turvallisuus suojelee ihmistä itseltään. Yksityiset turvallisuuspalvelut on liike-elämän mielihyvä- ja säästöpalvelu. Siispä, jos joku sanoo turvallisuus, sietää valpastua ja tivata kuuluvasti ”mitä tarkoitat”. Kyllä siinä nimittäin useimmiten yritetään tehdä jotain kieroutta.

Kaikkein keskeisintä on ymmärtää, että turvallisuus on erittäin jännitteinen rajapinta, jossa joka ainoa vetää itseensä päin. Jos ei tavoitella etua, halutaan välttää velvollisuus tai väistää syyllisyys. Miten yksi diktatuuri olisi toista tai täysi anarkia niitä kaikkia parempi? Niinpä, siksi tämä suhde niin vaikea onkin.

On syytä pitää huoli tietyistä muuttumattomista arvoista; raha ei voita oikeutta, röyhkein ei määrää eikä tyhmin johda. Mutta parhaansa tai oikeastaan pahimpansa ne kyllä koettavat; totuuden loppuessa jatketaan valheella ja teeskentely tasaa pakostakin ulkoisen todellisuuden puristuksessa syntyvät kauneusvirheet.

Mitä sinun turvallisuutesi tai turvallisuuden tekeminen saa maksaa? Se on iso kysymys, jonka ääressä useimmat eivät tee parasta suoritustaan eivätkä edes yritä tosissaan; he pakoilevat, venkoilevat tai yrittävät huijata. Todellisen turvallisuuden kanssa näin ei voi tehdä, mutta tuuriinhan kaikki uhkapelurit aina sortuvat.

Kyky kuvitella on turvallisuuden, yhdenvertaisuuden, yhteiskunnan ja monen muun vastaavan vaikeasti hahmotettavan asian takana piilevä voima. Jollain on, jollain ei ole; siispä vain se taataan, että oikeasti juuri mistään ei ole takeita. Takeet ovat lapsille ja arvostelukyvyttömille; björnwahlroosit taas tapaavat muutenkin tehdä mitä huvittaa.