Diivailu

(Kuva: Jari Kähkönen) Vakiintuneen toimituksellisen
käytännön mukaisesti kuvan ja tekstin keskinäinen
yhteys on täysin sattumanvarainen tai tahaton.

Se vain on niin, että ihminen ei koskaan tyydy olemaan sairas, häiriintynyt, poikkeuspersoona, riippuvainen ja niin edelleen yksin. Aina tullaan jotenkin näkö- tai kuuloetäisyydelle kerjäämään huomiota, valitettavasti. Näin elämä sekä ihmisluonto vain yksinkertaisesti toimivat.

Moista sain taas kerran aiheen pohtia, kun kauppapäivänä eräänä vein roskia pihamme jätekatokseen; siellä minua tervehdittiin vaikken katsonut päinkään. Ilmeisesti olisi pitänyt kysyä, että miksi kuljetaan tuossa värikuosissa ja miksi keittiö on nyt ”minun” eikä enää ”meidän” vaan enpä piruuttanikaan kysynyt.

Jos joku ei jotain minulle itse kerro, olen pääsääntöisesti sitä mieltä, että kyse on tällöin yksityisasiasta, jonka kukin saa kernaasti tällöin pitää omana tietonaan. Tätä peliä en enää vapaa-aikanani suostu pelaamaan, koska olen kyllin monta kertaa joutunut ihmettelemään miksi tiedän jotain viimeisenä tai en ollenkaan.

"Jos joku ei jotain minulle itse kerro; kyse on tällöin yksityisasiasta, jonka kukin saa kernaasti tällöin pitää omana tietonaan."

Minun olisi kaiketi tullut ensin olla järkyttynyt, sitten voivotella ja lopulta tarjota sympatiaa, kun olisin saanut selville kanssaihmisen ”salaisuuden”. Eihän siinä muuta, mutta kun tosiasia oli tapahtunut jo noin kuukausi sitten. Onpa säälittävää järkeilyä. Minun tietämisellänikö ei siis olisi ollut muuta väliä kuin huomion saaminen?

Tätä elämää eläessäni olen valitettavasti joutunut näkemään sellaistakin pelleilyä, jossa näistä keskinäisistä salaisuuksista on täytynyt ruveta huikkailemaan ja ihannoiden muistelemaan edessäni, mutta kuitenkin kieltäytyen kertomasta mitä oikein tarkoittaa. Eipä ollut kaksinenkaan salaisuus, siinä minun ajatukseni asiasta nyt.

Jos tuollaisesta olisi kateelliseksi tullut eli alkanut itkeäviuromaan, ihmisen olisi täytynyt jäädä noin viisivuotiaan henkiselle tasolle ja/tai asua (yhä) tynnyrissä. Tottatosiaan; olen jo vuosikymmenten ajan osannut antaa toisten elää omaa elämäänsä eikä mikään indikoi tässä suhteessa tapahtuvan muutosta vastakaan.

"Olen jo vuosikymmenten ajan antanut toisten elää omaa elämäänsä eikä tässä suhteessa tapahtune muutosta vastakaan."

Siispä; tulin pohdintojeni jossain vaiheessa kuunnelleeksi useamman version niin Lasse Liemolan täällä tekemästä Diivaillen-biisistä, aikalaisesikuvastaan kuin sen nyt noin satavuotiaasta alkuperäisversiostakin. Sitähän tuollainen sangen omalaatuinen koketteeraaminenkin nimittäin juuri on.

Pitiköhän muuten ymmärtää prätkällään neulaa nostattavan stadin kundin lainanneen isän nahkatakkia vai tälle ostetun oma? Ja onko alkuperäisten hymy eli käännöksen naurattamaan alkaminen myötätuntoista vai pilkallista? Niinpä. Siinäkin on aikansa, että kauanko viitsii olla nauravinaan mukana, vaikka ne nauravat sinulle.

Ylipäätään; ovatko kaikki tänään ”introverttejä”, joita suhteet toisiin ihmisiin lähinnä kuormittavat elleivät ne suju tasantarkkaan kuten itse haluaa? Sitten ahdistaa, mutta ahdistuksestaan pystytään enää kommunikoimaan päätelaitteensa kautta tekoälyn kanssa. Niinpä. Ei se elämä ja ihminen nimittäin toimi noinkaan.

"Ovatko kaikki tänään 'introverttejä', joita ihmissuhteet lähinnä kuormittavat elleivät ne suju tasantarkkaan kuten itse haluaa?"

Kyllä muuten minua nauratti, kun luin ensin laitoksen tiedotteesta ja sitten nettimedioiden toisinnoista, että jopa Itä-Suomen poliisin ennaltaestävä toiminto alkaa jalkautua nuorten pariin. Aluksi näet todella luulin kaikkien rahojen menneen Lounais-Suomeen, koska se tuli ulos ensimmäisenä sekä niinkin vahvasti kuin teki.

Miksi vanhemmat eivät vain voi kasvattaa, opettajat opettaa ja ohjaajat ohjata? Jos tästä huolimatta tuli asiaa poliisille, paras olisi kun nuoret saavat ansioidensa mukaan paljastavaa toimintaa, valvontaa, tutkintaa tai joissain poikkeustapauksissa jopa tiedusteluakin. Verkko-oppituntejaan en pidä yhtään minään.

Ja olihan tuossa aivan vast’ikään se Sami Kieksin tuoreimman dokumenttisarjan ensimmäinen jaksokin YLE:llä. Samana iltana hieman myöhemmin oli tanskalainen työ samansuuntaisista aiheista. Monillako nuorilla koko ikäluokasta on tuollaisia ongelmia? Moniko vain pelleilee ymmärtämättömyyttään sekä kokemattomuuttaan?

"Jos nuorelle tuli asiaa poliisille, saakoon hän sitten ansioidensa mukaan samaa palvelua kuin kaikki muutkin."

En tiedä, että villitsenkö itse pois suunnatulla katseellani, tervehtimättömyydelläni vai luullaanko minusta yksin naamailmeeni tähden tiesmitä. Ihan sama. Vaatteeni ja varusteeni ovat myös mitä oikeaksi katson; minua eivät kiinnosta kenenkään ajatukset niistäkään, jos en joudu vaivautumaan mokomien kuulemisella.

Tavisten olisi myös paras keskittyä suorittavaan elämäntapaansa putkinäkö päällä rastilta toiselle juosten – emme ole samassa liigassa, emmekä rupea keskenämme tekemisiin. Voin myös vain valittaa irtijuoksevien kasvattamattomien kakaroiden ja marginaalisten aikuisten tuskaa, jos siltä vaikutti että minä välitän.

Ei nimittäin pitäisi. En ole kenenkään ilmaisviihde. Että kun porno oli ollut sekä SM meni juuri niin itsenikö tässä pitäisi esineellistää, jottei liian turvassa elävien ja hyvinvoivien mitättömyyksien olisi tylsä? Tiedostan kanssaihmisessä tartuttavan aina ensiksi näkyvimpään ulkoiseen seikkaan – kuten vaikkapa paino – , mutta en silti hyväksy sitä.

"Tiedostan kanssaihmisessä tartuttavan aina ensiksi näkyvimpään ulkoiseen seikkaan, mutta en silti hyväksy sitä."

Mielikuvitus käynnistyy tylsyydestä sekä esitys alkaa hiljaisuudesta, rakkaat töpselinokkaiset lajitoverit. Se on länsimaisen kulttuuriperinteen jatkumo. Inspiraatio tulee ehkä elävästä elämästä, mutta teokset – tekijöistään puhumattakaan – ovat silti täysin kädettömiä auttamaan ainoatakaan oikeasti vaikeuksissa olevaa.

Ja epäillä sopii kyllä sitäkin, että aktivoituvatko niitä passiivisesti toljottavat taviksetkaan kauttaan muuttamaan maailmaa. Vaan silti. Jos et maksa, sait tasan ansaitsemasi tuotteen tai palvelun.