Laatikonpohjalistaus

Kirjoituspöydän laatikossani on puristusalusta, jossa ylimpänä on printti bussiaikataulusta; päällään makasi kaksi paperiliittimen yhdistämää A 6 -avolehtiösivua. ”Niinkö metsä tosiaan vastaa kuin sinne huudetaan?” – näyn kirjoittaneeni Vaarojen Sanomien kolumnistin jäljiltä joskus alkuvuodesta.

Pännämiehen teesi oli muistaakseni 1970-luvun oppikoululaismuistojen karuus; kuinka he eivät olisi saaneet aikalaisen aikuisyhteisön mielestä näkyä tai kuulua paikallisessa julkistilassa lainkaan. Edelleen tämä pyysi nyt anteeksi tuolloista saman lehden mielipidekirjoitustaan, joka oli kauniisti sanottuna ollut vähemmän kuin rakentava. 

No, parempi myöhään kuin ei lainkaan, vaikka mielestäni se oli aivan turhan jalomielistä. Kyllä sitä minäkin nimittäin nuo menneen ajan ylivaltaiset aikuiset muistan toksisine käsityksineen ja tökeröine tapoineen, vaikka x-sukupolvea olenkin. Yliviivaan siis laatikonpohjalistauksen tuon kohdan, koska se on nyt käsitelty.

"Laatikonpohjalistaukseeni jäi Vaarojen Sanomista 'niinkö metsä tosiaan vastaa kuin sinne huudetaan?' -kysymys."

Niin. Vaikka emme olisi osanneet tai olleet kyllin vahvoja pärjätäksemme, takaisin tulimme aina vasta sitten kun homma oli hoidettu. Ihmissuhteissa välttelimme alistamiseen, pelkoon ja kaltoinkohteluun sortumista kuin kuolemaa itseänsä; vaikka ei kyllä meidänkään silmillemme silti hypitty. Ristiriitaista? Elämä on.

No, viidenkympin kynnyksellä asun karjalaisessa tuppukylässä, jonne en ole syntynyt. Sen kakarat alkoivat pari vuotta sitten nimittellä, koska uussuomalaista kiusatessaan – yksi huusi, toinen videoi ja loput olivat yleisö – muuan nyt jo kaiketi maailman tuuliin lentänyt yksilö kuikuili minulta harkitsemattoman reaktion. Sanoin yhden ainoan sanan.

Siitä hyvästä; tuo, kuin jo oli ollut syntymäsurkeus, sekä tullutkin vain pahemmakseen, keksi minulle mielestään hyvinkin vitsikkään lisänimen. Tätä taas uusi yläkouluikäluokka huutaa perääni ollakseen joko hauskoja tai kovia jätkiä. Päämäärä on maltinmenetys; sanallinen videoidaan nettiin, fyysisestä pahoinpidellään tai käräjöidään uhria leikkien.

"Asun karjalaisessa tuppukylässä, jonka kakarat alkoivat nimitellä, kun sanoin vain yhden sanan kuikuilunsa seurauksena."

Toistaiseksi eivät ole onnistuneet kummassakaan, mutta yksin oman itsehillintäni varaan ei tule tulevaisuutta laskea. En näet tiedä mitä kaikkea ovat tallentaneet, kuinka niitä käsitelleet enkä sitäkään missä tekosensa jo juoksevat. Ja seläntaakse tai liian liki änkeäminen voivat koska tahansa myös kääntyä oikeaksi hyökkäykseksi.

Heh; no äskenpä oli sitten ensimmäinen tämän sulan veden aikainen peräänhuutelu. Sen saattoi jälkiviisaudessa arvailla olleen jo tulollaan, koska aiemmin ohimennessäni hölisivät muka vain keskenään mainiten pilkkanimeni. Varsinaisena tapahtuma-aikana soittamani kaksi hätäpuhelua toivat paikalle virkapartion, joka ei tehnyt mitään.

En saata tietää, että ovatko sittemmin tekemäni sähköinen valvontapyyntö poliisille tai palauteviesti kuntaan yhtään tehokkaammat – tuskinpa vaan – eiköhän aiempien yhteydenottojeni myönteiset tulokset olisi jo havaittu, jos mitään olisi ikinä tehty. Siis muutakin kuin sujuvasti vastattu sähköpostitse – aina ei ole tullut sitäkään.

"En tiedä tallentamisiaan, käsittelyään enkä julkaisujaan. Änkeäminen voi myös helposti kääntyä oikeaksi hyökkäykseksi."

Pohjimmiltaan asia on niin, etten välitä mokomistakin ihmisen erauspennuista tuon taivaallista – en aio alkaa heidän kasvattajakseen tai valvojakseenkaan. Kysymys on omasta ihmisarvostani – minuun ei kajota edes liikkumisvapauttani rajoittamalla, rauhaani häiritsemällä tai välillisesti rohkaisemalla yhteisöä käymään kimppuuni.

Pitäisikö siis alentua täkäläiseen keski-ikäisen elämään; metsästää, kalastaa, urheilla, olla reserviläinen ja tehdä talkootyötä yhdistyksissä? Ajaa autolla kymmenen kilometriä korpeen kävelläkseen luontopolulla. Maata ilta sohvalla tv:tä toljottamassa. Lakata lukemasta, kirjoittamasta ja ostaa vaatteet automarketista. Hyi helvetti.

Ette te voi käyttäytyä noin toisia ihmisiä kohtaan, koska siihen tämä on edelleen liian pieni kylä. Saatatte ehkä luulla toisin, koska täällä "Pohjois-Joensuussa" muuttotappio, kuihtuminen sekä elinvoiman menetys eivät näy täysin selvästi. Mutta kyllä se on yhä osa tätä samaa surkeaa pussinperämaakuntaa, josta haluan vain lähteä pois.