Kännykän kasvattamalla on internetin mittainen typeryys

Jonathan Haidtin Ahdistunut sukupolvi -kirjan mukaan kännykän kasvattamien sukupolvien lapsia ylisuojellaan reaali- ja alisuojellaan virtuaalimaailmassa. Tämä taas teki heistä ennätysmäisen ahdistuneita, pelokkaita, masentuneita, hauraita sekä etenkin ihan töhöjä sosiaalisesti. Ai sekö niitä vaivasikin?

Olin kyllä itse ollut jo vuosia aiemmin sitä mieltä, että jos et anna kakaralle autonavaimia, pullollista viinaa tai pyssyä ja rasiaa paukkuja; niin miksi sitten suot hänelle internettiin yhdistävän päätelaitteen liittymineen? Koska; älä nyt ole ihan naurettava, ei pentu sitä omilla rahoillaan ostanut eikä sopinutkaan itse.

Kyllä tämä soveltuu myös Kontiolahteen. Kirjoitan nimittäin tätä typerän maalaiskunnan historiallisessa keskuspaikassa, minkä asukkaita minulla on aiemmin ollut syytä luonnehtia pöllipinon päähän syntyneiksi ja holkkitupakan laajuisen sivistyksen saaneiksi. Heidän lapsiaan taas olen kutsunut erauspennuiksi.

"Ai sekö niitä vaivasikin; kasvattajanaan oli näet ollut 'älypuhelimeksi' kutsuttu kännykkä?"

Junttien lapsista junteimmatkin ovat tänään kännykän kasvattamia, joilla on koko äärettömän internetin mittainen typeryys. Eläjiä, ketkä kiitos Haidtin suureksi lapsuuden uudelleenjohdotukseksi nimeämän -ilmiön; ihan oikeasti luulevat kaikkien olevan iättömiä ja voivan olla yhteydessä keskenään kuin tyhjää vain.

Ei saa selvää, että onko niiden sulan veden aikainen joukkoperseily vapaan leikin viimeinen kouristus vai älykääpiöpuhelinrappion voittokulkua juuri tässä kylässä. Viimemainitussa tietysti se on kaikkein kovi(mmi)n (päästään sekaisin oleva) kakara, joka saa aikuisen videoiduksi nettihäpäisy(kierrett)ä varten.

Kyllä minä heistä huolimattakin tiedän, mitä olisi olla vanha mies ehkä vuosien päästä nuoriksi miehiksi tulevien kakaroiden pelissä – enkä siksi erehdy mokomaan ikinä. Elän niinkuin elän, koska olen syntyjäni kaupunkilainen ja ammatiltani taiteilija; siihen yhdelläkään tuollaisella mokomalla ei ole mitään sananvaltaa.

"Ei saa selvää, että onko joukkoperseilynsä vapaan leikin viimekouristus vai älykääpiöpuhelinrappion voittokulkua."

Jossain hiton metsästäjä-keräilijä heimossa – viisi minuuttia kivikauden jälkeen – ”tehtäviini” olisi mahdollisesti kuulunut ohjata tuollaisia siirtymäriitissä. Läpäistyään heillä olisi aikuisen sananvalta niin sanotussa yhteisössä, mutta samalla myös metsästys- ja majanrakennusvelvoite. Paskat, sanon minä; Haidtista huolimatta.

Enhän edes muistele hyvällä, kun nuoruudenammatissani törmäännyin pääkaupunkiseutuisten vastaavien kanssa; aiheutin selvittelytilanteita kesken leikin, turhaumia ja varmasti myös nolauksen. Perseily ei ole perusoikeus, tietämättömyys ei oikeuta sekä lapsi on kaikessa aikuisen hyvän tahdon varassa.

Aikuiset saattoivat ehkä joskus olla jossain määrin solidaarisia – hyväksyä velvollisuuteen katsoa perään sisältyvän myös oikeus korjata havaittu virhe, mutta oikeasti tuo oli ohuen pinnallinen kulttuuri. Saattoi myös seurata helvetinmoinen raivari, sanottiin ”koskitko minun lapseeni” ja sitten lyötiin.

"Jossain metsästäjä-keräilijä -heimossa tehtäviini olisi ehkä kuulunut ohjata niiden siirtymäriittiä. Ja paskat, sanon minä."

Koko Jonathan Haidtin Ahdistunut sukupolvi -teosta en ole tätä kirjoitettaessa vielä lukenut. Ainakaan se ei ole toistaiseksi saanut minua yhtään kiinnostuneeksi lapsista ja nuorista eikä etenkään halukkaaksi vaihtamaan uraa kasvatus-, sivistys- tai ohjausaloille. Niillä jo oleviin suhtaudun myös yhtä tympeästi kuin ennenkin.

Tottatosiaan. Jos teit nuo kakarat, sinun ne pitää myös kasvattaa. Mikäli aloit toimeen tai virkaan, hoidahan kuule vain hommasi ihan itse. Sikäli; kun taas niille itselleen on liikaa pyydetty edes olla hiljaa ja antaa toisten ihmisten olla, tuollaisten jätösten ei pidä kulkea julkisella paikalla ilman saattajaa.

Saattajan tehtävä on komentaa olemaan hiljaa. Jos ei pysy, käännytään toisinpäin. Ja; ellei auta, saattaja vie pois, ettei kenellekään – ongelmayksilö itse mukaan lukien – aiheudu vaikeuksia. Vaikeuksia, jotka voivat toisinaan olla paljon pahempiakin kuin poliisin soittaminen paikalle kasvattamaan.

"Jos teit nuo kakarat, sinun ne pitää myös kasvattaa. Mikäli aloit toimeen tai virkaan, hoidahan kuule vain hommasi ihan itse."

Minä satun nimittäin nyt – kiitos Haidtin – tietämään, että tämän päivän kakarat eivät – toisin kuin Samuli Putron tuoreessa laulussa – pelästy ja ota opikseen. Selkäänantamisesta vaikenen. Järkevä ihminen ei edes ajattele kumpaakaan, koska yksinkertaisimmastakin pikkukömmähdyksestä voi tänään tulla oikeusprosessi.

Mutta; vaikka pahoinpitelynsä onkin virallisen syyttäjän alainen rikos, alle 18-vuotias ei silti ole koskematon. Yleinen kiinniotto-oikeus, hätävarjelu ja itseapu sekä pakkotila löytyvät, jos on tarvetta. 15-vuotta ei liioin ole mikään ikäraja; lasu, vouti ja nuorisopsyka hoitelevat, höpsöliini. Käy kipeämpää kuin luuletkaan.

Aivan sama missä vaaransyrjän koivunoksalla, suonlaidan maakuopassa tai kunnan vuokratalossa on kasvettu; kakara oppii, jottei maailma pyöri hänen ympärillään. Ei, vaikka kämmeneen olisikin kasvanut kiinni älykääpiökännykkä, joka yhtenä rappioittavana vaikutuksenaan valheellisesti voimautti kantajansa pikkuröyhkimykseksi.