Antimanosfäärinen kiistakirjoitus

(Kuva: Jari Kähkönen) Pikkukakaroilla on liian kiire päästä leikkimään
aikuisten leluilla omista rooliristiriidostaan aiheutuneiden levottomuu-
den- ja epämukavuudentunteidensa takia.

Vai kutsuvat – kertaakaan saamattomat ja yhdessäasuven parisuhteessa olemattomat – höpelöt pikkupojat internetin majaleikkiään manosfääriksi? Bregmanlaisittainhan Kärpästen herra tuomitaan juopon kirjoittamaksi ihmisyyden mustaamiseksi, mutta kyllä Goldingilla taisi silti joku pointtikin olla.

Pojissa on nimittäin sama turvallisuuden, joukkoon kuulumisen ja mielihyvän tarve kuin kaikissa ihmisissä; vaan mistäpä he kokematta tai sanomatta tietäisivät, kun joku kuppaa eli hyväksikäyttää niiden varjolla? Mikäli joku poikkeusyksilö tuon jo tietäisikin, on yhteisönsä johtajaksi nouseminen silti aika paljon pyydetty.

Ei näet uskalla, kykene eikä osaa; ei vielä hetkentoviin, koska sellaiseen rooliin pitää kasvaa. Normaaliväestön ihminen näet – ylipäätään – kasvaa ja kehittyy henkisesti ainakin 25-vuotiaaksi asti; kyynikko taas katsoo pojan pysyvän poikana kunnes on vakiintuneessa parisuhteessa ja sai itse omia lapsia.

"Ihminen ylipäätään kasvaa henkisesti 25-vuotiaaksi asti; pojat siihen asti kunnes saavat omia lapsia parisuhteessa."

Minun pitääkin siis keski-ikäisenä setämiehenä kysyä, että mitä toksisesta maskuliinisuudesta juopunut pikkukakara oikein pakenee, välttelee tai yrittää salailla? Voisi myös olla, jotta on liian kiire päästä leikkimään aikuisten leluilla, koska tuntee levottomuutta ja vastenmielisyyttä oman elämänsä rooliristiriitojen tähden.

Tuntemus itsessään on kasvun merkki – näin tulee ollakin, – sillä etsimättä ei voi löytää eikä tekemättä tietää mikä toimii ja kuinka se tehdään. Syytä huoleen alkaa olla, jos pennuissa tavanomainen ”normaali” vieroksuminen ja tuomitsevuus alkaa kääntyä yleensäkin ihmisvihaksi tai erityisesti toiseuttamiseksi ja vainoamiseksi.

On siis yhtä väärin, jos kakara leikkii liian varhain sovinnaisesti käyttäytyvää aikuista sekä jos kokeilu ja sekoilu käyvät tyrannin elkeiksi. Pitää olla realistinen käsitys niin itsestään, toisista kuin maailmastakin. Siihen eivät sovi viha, ylivalta eikä väkivaltakaan – tämä on parempi uskoa itse ennenkuin se opetetaan ulkoapäin.

"Voi olla, että kakaralla on liian kiire leikkiä aikuisten leluilla levottomuutensa ja rooliristiriitojensa tähden."

Kirjoitan tämän tekstin, koska katsoin YLE Svenskan Taivaallista menoa -sarjan jakson pohjalaisoletusta kirkkovahtimestarin sijaisesta, joka luonnehti kokemuksiaan koulussa kiusaamiseksi. Lisää vauhtia antoi Anton Vanha-Majamaan tv-sarja Adolescencen analyysi, jossa oli kiehtova alateema juuri tästä aiheesta.

Minua rohkaisi myös Radio Suomen päivälähetyksen ryhmähaastattelu nuorten hyvinvoinnista; siinä oivallettiin, ettei kyse ole koskaan pelkästä ”tiedon päähän kaatamisesta”, koska nuoret elävät samanaikaisesti myös vertaistensa yhteisössä. Aikuisen sana, ettei saa kiusata; ei ehkä paina, jos vertaiset ovat toista mieltä.

Yhteisö ei näet vielä tiedosta edes moinen olevansakaan, ja kaiken hyvän lisäksi siihen kuuluvatkin saattavat kauniisti sanottuna vierastaa toisiaan mahdottoman paljon. Niin. Siinähän sitä ollaan, jos nyt paikalle tulee isosuinen itsehillinnätön kaninkoloon putoamassa oleva ressukka, jolla on liikaa ruutuaikaa.

"Nuorten kanssa on oivallettava, että aikuisen sana oikein toimimisesta ei paina, jos vertaiset ovat aivan toista mieltä."

Niin. Ihannemaailmassahan äkkikäännynnäinen mustavalkoistava wannabeylhäältäpäinjohtaja pantaisiin paikoilleen joko ironisella vertaisarvioinnilla; tai hän kasvaa pois tästäkin vaiheestaan itsearvioinnilla, mutta ihan niin helppoa se ei aina ole. Mitä jos vaikutus onkin täysin päinvastainen?

Voi näet kiusaannuttavasti osoittautua, että pennulla on todellinen henkilökohtaisen ongelman alku ja messuaminen olikin todellisuudessa – ei yksin avunpyyntö – vaan jo suorastaan -huuto. Niinikään; paljonko itsestään kakara on antanut aatteelleen, eli pahastiko on siihen ripustautunut, – kun ei vielä paremmin ymmärrä?

Jokatapauksessa; pennun pitää ymmärtää yhteiskunnassa olevan säännöt, eli itselläänkin voivan olla puheenvuoro, jos sitä niin pyytää kuin saakin – väliin ei huudeta eikä toisen päälle tai nimissä puhuta. Valtaa pitää aina joku muu kuin itse; kuulluksi voi tulla oikeassa paikassa, aikana sekä tavalla – samat sanat päätöksistä valittamisesta.

"Paljonko kakara antoi 'aatteelleen', eli pahastiko siihen ripustautui, kun ei vielä paremmin ymmärtänyt?"

On opittava, jottei kenestä tahansa tule julkkista tai tähteä, joka tienaa elantonsa omaa puhumistaan, harrastuksensa treeniä eli jotain muuta vastaavaa videoina nettiin laittamalla. Useimmat ihmiset pysyvät taviksina, ketkä ensin opiskelevat tehdäkseen sitten jonkun toisen johtamaa ja valvomaa aikapalkattua rutiininomaista toistotyötä.

Heitä ei tunne kukaan paitsi omat läheiset tai tuttavat; sekä vaikka heillä ei ole valtaa paljon mihinkään, he noudattavat sääntöjä ja sopeutuvat olemassaolevaan todellisuuteen. Sanon, vaikka tämä itsestäänselvyys jo onkin, että läheisiä sekä tuttavia on paras olla kaltoinkohtelematta, koska muuten heidät voi menettää.

Onko sankarisi joukkomurhaaja, sutenööri, raiskaaja, ihmiskauppias, mielenterveyspotilas tai huomion- sekä kontaktinkipeä – yrittämässä yksinäisen uhostaan bisnestä? Sitten olet niin sekaisin oleva luuseri, että tuskin postaukseni edes sinut enää tavoittaakaan. Tarvitset apua; et yhteiskunnallista kiistakirjoitusta.