Julkkis!?

(Kuva: Jari Kähkönen) Vakiintuneen toimituksellisen
käytännön mukaisesti kuvan ja tekstin välinen asia-
yhteys on joko sattumanvarainen tai täysin puuttuva.

Kiitos vaan YLE-kolumnisti Aleksis Salusjärvi; juuri tuota sulan veden aikaista arkeani surkeuttavaa tosiasiaa en olisi välittänytkään kohdata, vaikka kai minä olin sen periaatteessa aina tiennyt. Myös Pirren Visa Koiso-Kanttilan Huostassa-dokumentissa kuvaama nuorelle hokeminen kosketti.

Jouduin todellakin kerran kieltämään yhdeltä pennulta kaverikuvan. Sallin sellaisen ainoastaan osana julkista työtäni. Suoritukseni ammateissani ovat tosin niin vähät, jottei käytännössäkatsoen kukaan ole ikinä minusta kuullutkaan. Kyllä; tosiaan tulin luokitelluksi juuri tuollaiseksi salusjärviseksi "julkkikseksi".

Ei ole ongelma, jos maalaismoukat – ja sun muut pöllipinon päähän syntyneet holkkitupakanmittaisine sivistyksineen – pitävät minua pellenä. Ongelma olisi, jos en sitä tiedostaisi, kieltäytyisi osallistumisesta perseilyynsä sekä niin torjuisi kuin hillitsisikin heitä parhaani mukaan. Kasvattamaan en tietääkseni ole vaivautunut koskaan.

"Ongelma ei ole tuollaisen 'julkkiksen' aseman kauniisti sanottuna kahtalainen luonne. Ongelma olisi ellei sitä tajua."

Ovat ne silti niin tehneet – luvatta sekä tehneet tallenteilla tiesmitä digialakulttuurissaan, – sillä noille saatavilla olevaksi luulemansa aikuinen on joko Ykä tai marketin juopporemmin spurgu, – vaikkei olisi kumpaakaan. Y-sanankin näin vasta sattumalta ventovieraiden nettivideossa ja jouduin googlettamaan sen tarkoituksen.

Minä en – niiden mahdollisista omista kuvitelmistaan huolimatta – pikkutyttöjä tai -poikia harrasta, joten tämä tie johtaa vain umpikujaan. Emme todellakaan mene samalle luokalle emmekä kutsuntoihin syksyllä; en liioin mahdollista mitään – todennäköisesti laittomia – harrastuksia. Ovatko ne tyhmiä vai sokeita? Unohtakaa kaveruus.

Ihan sama siis mitä, kuinka monesta suunnasta tai miten paljon huudellaan – jos ikinä erehtyvät käymään käsiksi, heittämään, varastamaan tai häiritsemään kotirauhaani – tekijä lentää päinmakuulle maahan ja kädet pysyvät seläntakana poliisin poisviennin edeltä. Jo pitkäkestoisista mölisijöistäkin soitan hätäkeskukseen.

"Ihan sama mitä, monestako suunnasta tai miten paljon huudellaan. Rajan ylittäjät ja pitkäkestoiset riesat menevät poliisille."

Minä en välitä, joten en kuuntele(kaan). Ei kiinnosta monenko sukupolven rikollisten, sairaiden, häiriintyneiden, työelämän ulkopuolisten tai päihderiippuvaisten vanhempien rikkinäiset jätökset siellä mölisevät. Sikäli, jos eivät ole kasvattamattajätettyjä työväen- eli keskiluokan kakaroita. Ihan sama.

Ne ovat vaivoinani, koska minä en sovi maakuntaiseen aikuisen muottiin – joko makaa sohvalla eli aja polttomoottoriautolla 10 kilometriä (luonto)polun päähän tai omavalintaisen harrastusyhdistyksen ilmaistöihin. Sikäli, jos valtatien edestakaiselta sahaamiselta 12 tunnin työvuorojen välillä ehtii. Tuota ”elämää” halveksun.

Täkäläisellä mittapuulla pukeudun varmasti jo suorastaan poikkeavasti – ja niin maleksin kuin istuksinkin julkistilassa, mutta älä luule minua sen paremmin yksinäiseksi kuin haavoittuvassa asemassakaan olevaksi – elämäntapani on täysin omaperäinen. Älä tuputa äläkä hyökkäile niin en torju.

"Tahdon elää niinkuin itse valitsen, sillä suoraansanottuna halveksun täkäläisen keskimääräisen aikuisen tapoja."

Osaton minä siihen olen, jos naurat – pidä vain mielessäsi, että paljastit juuri itsestäsi intiimimpiä asioita kuin jos olisit ilkialasti. Sikäli, jos mokomakin käkätys ei ollut pelkkä itsehillinnän pettäminen, mikä kertoi vain ja juuri sen. Niinpä; on tosiaan – ei yksin luettu – vaan nähtykin kaikenlaista ennen tähän typerään pussinperään päätymistä.

En saata – enkä todensanoen haluaisikaan – tietää, että mitä täkäläiset valehtelevat selkäni takana minun muka sanoneen tai tehneen; vai onko kaikki muka todellakin kiinni pelkästä ulkoasusta. Siihen en viitsi muuta kommentoida kuin, jotta syytön minä sinun rahan, tyylitajun ja rohkeuden puutteeseesi olen.

Elämäntapanne: tyhjänyhjääminen sekä loppumaton itsetarkoituksellinen puhe – ovat kyllä rasittavia, – mutteivät sentään oikeasti vihattavia piirteitä. Minusta ihminen saa kyllä olla aika pitkälle olla mitä on. Tunsin joskus myötätuntoa teidän pentujanne kohtaan vaan se karisi aika nopeasti käsitettyäni millaisia he todellisuudessa ovat.