Taiteilijuuspohdinta

Pohdinpa tässä omaa taiteilijuuttani, kun tuo sulan veden aika nyt näyttää taas kerran olevan tulollaan. Litskasin näet oikean jalan sisäsandaalillani kauden ensimmäisen muurahaisen, kun moinen ilmaantui näkösälle. Housujenlahkeiden suita saa myös harjata säännöllisesti, koska kura roiskuu.

Kulkiessani kuulin takavasemmalta tavanomaisella viisaudella arvioituna sähkömopon ääntä. Sellainen pysähtyikin kohta kohdalleni ja ajajansa avasi keskustelun anteeksipyytäen – sanoin antavani anteeksi. Asiansa oli pyytää tupakkaa, mutta sellaista minulla ei ole ollut antaa varmaan 30 vuoteen. En näet käytä.

Joudin myös katsomaan jo aikoja sitten YLE Areenaan julkaistun Madonna-dokumentin läppäriltäni vasta aivan hiljan. Olipa hänelläkin matkansa, pakko sanoa. Piti tehdä töitä, olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, löytyä sinnikkyyttä, kyetä rankkoihin uudelleenarviointeihin ja olla myös joskus piittaamatta ihmisistä ympärillään.

"Madonnalta vaadittiin työtä, onnea, sinnikkyyttä, uudelleenarviointikykyä ja myös piittaamattomuutta."

Siinäpä on haastetta vaikkei olisi mitään sinnepäinkään kuin Madonna enkä – kiitos kun et kysynyt – suuremmin välittäisi ollakaan. Käppäillessäni markettiin – jokseenkin epävarman naamatunnistuksen mukaan – joku oletettu yhteiskuntamme auksiliäärikyrpä toljotti. Se veti ihan ohimarssin parkkipaikalla.

Tai entäpä tuokin – kotimatkan alettua – kunnan entiseksi päälliköksi ja nykyiseksi maakuntaliiton tiesmiksi arvailemani, joka vääntää naamaansa kuin olisi paremmankin vitsin kuullut – siellä toisella puolella katua, nimittäin. Ehkä ohimennen kohdattiin vuosia sitten, mutta en minä häntä kyllä silti morjesta.

Ohittaessani kunnantalon näen ja kuulen jo pitkään matkaan pääovella skuutteineen kimakasti mellastavan pikkupoikaporukan, joka ei piittaa kieltokylteistä eikä ole näkevinäänkään toisen kerroksen aulasta heihin luotuja tuimia käsipuuskaisia katseita. Hahahhaa. Häiritsivätköhän ne ihan kunnanhallituksen kokousta?

"Skuutteineen kimakasti mellastanut poikaporukka taisi häiritä oikein kunnanhallituksen kokousta."

Katselin Anna Tuluston juontaman Kulttuuricocktail kirjat -ohjelman, jossa käsiteltiin taiteilijaelämän harvoin ääneen puhuttuja varjopuolia. Päädyin itsereflektiiviseen kysymykseen, että mitenliene; onkohan asenteeni jo kohdallaan, vaikken ole edes juuri missään noteerattu saati taiteessani menestynyt.

Minulla lienee silti oikeus panna päälleni – esimerkiksi vaan ei ainoastaan – musta baskeri, kitinväriset maihari ja olkalaukku, jos tahdon. Itsehän sain ne hankkia sekä maksaakin. Tuon ei luulisi liioin antavan aihetta ihmeempään, mutta jos antaa, mahdolliset ongelmat ovat kyllä täysin sellaista väittävällä itsellään.

Tätä kirjoitettaessa olen sitä mieltä, etten mokomista halua mitään tietääkään, sillä muistan jo sellaisten keskustelujen mihinkäänjohtamattomuuden. En yksinkertaisesti pysty motivoitumaan auttamaan ihmistä, joka on kykenemätön elämään ja antamaan toisten elää. Tosipaikassa tulee ensin varsikengästä; sitten kutsun paikalle lain.

"Onkohan asenteeni jo kohdallaan, vaikken ole edes juuri missään noteerattu saati taiteessani menestynyt?"

Joonas Konstig kirjoittaa YLE:n netin kolumnissaan pokasta. Mutta huomattavasti vähemmälle huomiolle – niin tavoitellun kuin saavutetunkin menestyksen sivussa – jäi perässäseuraava lukuisten pahansuopien kööri, joka haluaa vain nähdä kuinka et tiennytkään, epäonnistuit ja – parasta kaikista – myös pokerisi pettää.

Niin. Montakohan vuotta siitäkin on, kun lakkasin kantamasta joka paikkaan minimalistisista journalistista lelusettiä? Läppäreitäkin on tullut ja mennyt; käyttöjärjestelmissä juoksee ties monesko XP:n jälkeinen enkä ole vaivautunut sen paremmin asentamaan sanelinohjelmistoa kuin pätsäämäänkään sitä.

Inspiraatiota on yhtä huono pakottaa kuin saada täysosumakin – olla samanaikaisesti ensimmäisenä jutun päällä ja myydä se. Kuka soittaa? Mikä luulet olevasi? Ei ole perustetta ostaa tätä ulkopuolelta. Teitä on liikaa. Muutosneuvotteluissa irtisanottiin juuri niin ja niin monta. Avustajat eli eläkeläiset sekä kyläläiset hoitavat.

"Inspiraatiota on yhtä huono pakottaa kuin saada täysosumakin – olla samanaikaisesti ensimmäisenä jutun päällä ja myydä se."

Olen valmis myöntämään tehneeni työläisen kuolemansynnin; hamusin parannusta asemaani omalla osaamisellani, voimallani ja visiollani. Jos sellaista tahtoo, olisi pitänyt joko ruveta keskiluokan käsikassaraksi tai saada pääomalta käsittämätön arvollisuuden osoitus. Ei ollut tulossa kumpaakaan, koskaan.

Mahdollisesti tein matkani väärään suuntaan; aloitin yhteiskunnan ytimeksi mielletystä ja taivalsin kohti ulkoreunojaan. Tässä vaiheessa sillä ei kuitenkaan ole enää mitään merkitystä, koska minua ei kiinnosta. On jo kaikkia ja kaikkea – pitäkää te tasalakit, totiset sekä kunnianhimoisesti vioittuneet loppu hyvänänne.

Minä teen yhä mitä minua huvittaa, kun te teette mitä uskallatte tai voitte. Voin siis suhtautua taiteeseenikin kuin mihin tahansa omaan projektiini, jota teen niin ja siihen asti kuin itseä huvittaa. Te olette vast’edeskin kyvyttömiä määrittelemään minua ulkopuolelta tai heijastamaan niskaani häpeällä vartioimia arvoasteikkojanne.

"Olette kyvyttömiä määrittelemään minua ulkopuolelta tai heijastamaan niskaani häpeällä vartioimia arvoasteikkojanne."

Ehkä teen, ehkä en; sen näkee sitten. Loppujenlopuksi ainoa kestävä viisaus taitaa olla, että minä ja te olemme niin syy kummankin olemassaoloon kuin toinentoisensa näkyväksi tekijäkin. Tehty taide ei luonnollisesti ole yhtäkuin tekijä itse, mutta kyllä välillään on silti aina vähintäänkin kahdensuuntaiset suuntanuolet.

Keksiä jotain omaa? Se on loppujenlopuksi vähälläkin kulttuurituntemuksella aika paljon pyydetty. Ei sanonut Maironiemi -vainaa syyttä, että kuvitelma omaperäisestä ajatuksesta on vain lukeneisuuden vähäisyyden osoitus. Länsimainen taiteen ja ajattelun perinne – niin pitkä kuin onkin – on vain puoli maailmaa.

Ei ole ihan helppo tietää, että mikä menee ja mikä ei tai ketä sekä mitä kulloinkin tarvitaan. Monet loistavat tekijät jäävät aiheetta vaille tunnustusta elinaikanaan, mutta keskuudestamme poistuttuaan yhdelle perustetaan nimikkopalkinto, toisen asuintalon seinään kiinnitetään kyltti ja kolmannelle pystytetään patsas. Ei voi tietää.