Taisi tulla kirjaimellinen loukatun suostumus

Sanohan; tiedätkö mitä loukatun suostumus tarkoittaa edes sanakirjatasolla? Käytännössä se merkitsee, että toimenpiteen saa tehdä kohteen suostumuksella, vaikka valta puuttuisikin. Syntyperä taitaa tosin olla kiero; onnistuminen kyylänkonstissa tai kenttäsikatempussa. Siinäpä vallankäyttöä kerrakseen.

Rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen teki poliisiväistön alueellisissa radiouutisissa. Väistö tarkoittaa loukkaantuneena paikalta pakenemista, kun samalla huutelee olkansa yli, että muka tuli syytellyksi rikoksesta. Tuo on muuten sitten se toinen niistä tavallisista primitiivireaktioista, jotka tulevat poliisilta pintaan hyvin helposti.

Performanssin tarkoitus on panna kohde hiljaiseksi; saada luulemaan, että toiminnan asianmukaisuuden perääminen on muka jo rikoksesta syyttämistä. Höpöhöpö. Hahahhaa, kuinka yksinkertainen poliisi oikein on; luulla kaiken olevan kunnossa, jos susipartiolle vain saadaan haalarikamerat? Aitoa menoa. Surkea esitys.

"Loukatun suostumuksella toimenpiteen voi tehdä sen kohteen luvalla silloinkin, jos valtaa ei ole."

Kysehän oli siis tuon poliisista ja erätarkastajasta koostuvan partion toiminnan asianmukaisuudesta, josta maakuntamme merkkimies kansanedustaja Hannu Hoskonen(kesk) on tehnyt kantelun Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Julkisesti tunnettu epäkohdan kuvaus on huolestuttavan osuva; näin poliisi tapaa käyttäytyä. 

Minä en tiedä itse tapahtumista mitään, mutta esitän valistuneen arvauksen siitä kuinka ne ovat tällöin todennäköisesti edenneet. Tarkastuksissa kovistellut oli todennäköisesti kohdattaessa ajettu psyykkisesti asemaan, jossa he eivät sen paremmin tunteneet oikeuksiaan kuin kyenneet niitä käyttämäänkään.

Loukatun suostumus taisi siis olla sellainen kirjaimellisesti; paikanpäällä pääteltiin, että paras kun on hiljaa jottei tulisi enempää vaikeuksia. Että auto tarkastettaisiin kuitenkin, koska kieltävän vastauksen saava poliisi keksimällä keksisi perusteen epäillä rikosta. Jos mitään edes koskaan kysyttiinkään.

"En tiedä, mutta oletan kovistellut ajetun psyykkisesti asemaan, jossa he eivät kykene käyttämään oikeuksiaan."

Toinen meidän päiviemme ruuneperi oli YLE:n oikeustoimittaja Päivi Happonen, jonka pyrkimykset analyysiksi liputetussa verkkokirjoituksessa eivät auenneet minulle. En yksinkertaisesti pysty samaistumaan hengenlentoon, jossa virkamiehen huoli oman toimintansa lainmukaisuudesta voisi olla yleinen etu; osittainkaan.

Varsinainen aihe taisi olla olevinaan KRP:n naisen ja herran oikeudenkäynti, josta voi vääntää vitsin kysyen ”montako skåudea tarvitaan googlettamaan, että tuloksen kertominen yleisölle vie oikeuteen”. Johtopäätös tyrmistyttää; kuinka ihmeessä olennaisin ongelma voi olla käsitellyn tiedon julkisuus, mutta muu sivuutetaan?

Tavanomainen kaupungin kiinteistöasioiden valmistelu tai käsittely ei sisällä yhteiskunnallisesti merkittävää turvallisuusintressia, joka oikeuttaa poliisipalveluihin. Kaiken viimeksi sen varjolla pitää saada valtakunnallisen erillisyksikön tiedustelutietoa tai edes ”vahvistetuiksi” luultuja verkkojulkisiakaan tietoja.

"Onko KRP-oikeudenkäynnin olennainen asia todellakin se, että oliko annettu tieto julkista vai ei? Ei voi olla totta."

Perinne on kuitenkin kukkinut Suomessa iänkaiken. Olen nähnyt työpaikkailmoituksia, joissa pyrkijän on muka ollut tuotava ”mainetodistus”; mitä ikinä sillä tarkoitettiin tai mihin se perustuikaan. Moniko teki ennenvanhaan samaa kuin Puolustusvoimain kansainvälinen koulutuskeskus, joka jäi silloin joskus urkinnastaan kiinni?

No, toisaalta, Happonen kirjoittaa kuin ihminen, jolla ei ole mitään käsitystä vallankäytön kohteeksi joutumisesta. Hän pitänee parhaansa mukaan kiinni keskiluokkaisuudestaan, minkä turvin toteuttaa julkisen palvelun palkansaajuutta; ollen raportoivinaan ulkopuolisen kiihkottomasti oikeudellisista asioista.

Joku sellainen voi seuraavaksi naama pokkana siirtyä poliisin tiedottamiseen esitutkinnasta, sekä olla ymmärtävinään tutkinnanjohtajien tuskan. Niinno; en varsinaisesti moiti yhteiskuntakäsitystä, mutta olisi kiehtova tietää kuinka kantajansa on ajatellut tarvittaessa kykenevänsä katsomaan omien ennakkokäsitystensä ohi?

"Kuinka keskiluokkainen ihminen, joka ei ole ollut vallankäytön kohteena; pystyy katsomaan ennakkoluulojensa ohi?"

Syytä olisi, koska toisin kuin poliisi luulee; asiat eivät enää sen paremmin ole mitä ovat kuin tapahdukaan tyhjiössä. Ajassamme on lukuisia ressukoita, nynnyjä ja hulluja, jotka kukin omista syistään yrittävät hyötyä viranomaisten erehdyksistä. Nyt olisi tärkeämpää kuin koskaan ennen pitää kiinni yhteisesti jaetusta todellisuudesta.

Ressukat ovat vajavaisia ja heikkoja onnettomia, jotka pettävät itseään milloin millläkin salaliittoteorialla. He eivät käsitä ruokkivansa näin vain omia tunnetarpeitaan kuluttaen valeuutisia ja viranomaisvastaista mellastamista. En osaa sanoa, että pettivätkö he ensin itse itsensä vai tekikö sen heidän hyväksikäyttäjänsä.

Nynnyt ovat olevinaan vallankumouksellisia ruokkiessaan ressukoiden tarpeita, mutta oikeasti he haluavat rahaa ja valtaa; eivät kumota koko tämänpuolista maailmaa. Hulluilla on messiaaninen näky tulen sekä pyörän uudelleenkeksimisestä nollavuoden maailmassa, mutta se on vain sairauden oire tai häiriintyneisyyden merkki.

"Lukuisat ressukat, nynnyt ja hullut yrittävät kukin omista syistään  hyötyä viranomaisten erehdyksistä."

Yhteistä kaikille kolmelle on akselerointikäyttäytyminen ts. iloitseminen viranomainen-kansalainen -yhteentörmäyksistä ja levottomuuksista, mitä he myös parhaan kykynsä mukaan lietsovat. Näin he luulevat aikaansaavansa suuremman rähinän, jonka tuloksena syntyy omanlaisensa ihanneyhteiskunta. Samaa on nähty muualla jo kauan.

Oikea totuus on aika nolo. Ressukoiden elämä on risainen, koska vika on sisällä itsessään; ei ulkona maailmassa. Nynnyillä ei raha tai valta pitkään pysy, jos he sitä vahingossa saisivatkin. Hullut saattavat juosta päistikkaa voimankäyttövälineeseen, kun pelko puuttuu, mutta johtajina he ovat pelkkiä heikompiaan alistavia sääliöitä.

Suotavaa olisi, että ymmärrettäisiin mitä kello on lyönyt, sekä myös toimittaisiin sen mukaan. Ei Suomi ole enää suljettu yhteiskunta, jossa kasvavan vaurauden keskellä elävät ihmiset tyytyvät yhä viralliseen tietoon, koska heidän perusasetuksensa on pelonsekainen viranomaiskuuliaisuus. Jos se sitä oikeasti koskaan olikaan.