Pohdinta ihmisluonnosta

Ihminen mitään mieti tai arvioi; asia ratkeaa jokseenkin perstuntumalta, sitten se vain takertuu yhteen pikkujuttuun saadakseen torjunnan vaatiman räyhäämisen käyntiin. Tyhmänrehellisimmillään ihminen saattaa jopa retorisesti kysyä, että "mitä minun odotetaan tekevän", kun hän asettuu ongelman eteen.

Upseeriksi höykyttäytynyt ja joukoissa palvellut jalkaväki-idiootti, jonka urakierto toi armeijan aluetoimistoon; ei ole kaksinenkaan älyllisyyden mannekiini, mutta saa nyt jokatapauksessa luvan uhrautua havainnollistamisvälineeksi. Ylläolevan, tämän tekstin kärjen, nimitäin muotoilin mielessäni armeijamallin johtajavaltaisuus.

Upseerin ei pidä onnitella itseään normaaliväestöisyydestään; normaaliväestön on sen sijaan hävettävä että on älyllinen rimpula, mikä taitaa kyllä olla verraten yleistä ihmisillä. Ihminen ei näet ylipäätään halua pohtia asioita ja kestää epävarmuuttakin aika huonosti; hän haluaa turvallisuutta, yhteenkuuluvuutta ja mielihyvää.

"Upseerin ei pidä onnitella itseään normaaliväestöydestään; normaaliväestön on hävettävä, kun älyllisesti rimpula."

Tai entäs puolipöljä joensuulaisrikoskomisario, jonka nimi puuttuu pahanilkistä kyökinpsykologiaa tihkuvasta tutkinnanrajoittamisesityksestä? Rohkeudenpuute ei ole ihme, koska jääväthän väitetty objektiivinen arviointi ja ihqu uutuus eli oikeuskirjallisuuslaina täysin hävyttömyyden varjoon. Aikajanakin jäi piiloon.

Ole siis varovainen kenet voimaannutat ja mitä teet näkyväksi; hän, jolta tämä harkintakyky puuttuu, pysyköön vaatimattomissa töissä vailla suurempaa päätöksentekoa. Tuo ajatus tuli mieleeni SVT:n Rokotevastaisuuden soturit, osa 2:n katsomisen jälkeen, kun pohdin ihmisen opportunistisen sätkynuken luontoa.

Siispä, jos lähtee juttu liikkeelle, että tietynlaisista havainnoista ollaan kiinnostuneita; kohta niitä tulee kaatamalla. Joidenkin takaa voi vähän kaivelemalla ja penslaamalla löytyä monikertakiertolainen ammattihaastateltava tai -valittaja, joka menee huomion perässä. Toinen taas on häpeissään ja nolona syyllistä vailla.

"Ole varovainen kenet voimaannutat ja mitä teet näkyväksi; moni on vain huomionkipeä tai nolona syyllistä vailla."

Tuo sinänsä totta oleva mekanismi on kuitenkin lopullinen vastaus vain, jos esimerkiksi kuvittelee Nurmeksen poliisivankilan lakkautuksen todellakin ratkenneen tänään. Tai jos uskoo, kun rikosylikomisario selittää Kanervalan putkipahoinpitelyssä mentävän yhä oveltaovelle tiedusteluja. Silti, monelle tavanomainen viisaus menee täydestä! 

Selittäminen on näet yleisinhimillistä ja siihen sortuvat niin sosiaaliset nollat kuin menestyjät sekä vallassaolijat ja ikuisesti ilmanjäävätkin. Elämä on nimittäin jokseenkin arvaamatonta, sekä tuppaa menemään niinkuin on mennäkseen; sinulla ei loppujenlopuksi ole kummoisiakaan takeita yhtään mistään. Et ole etuoikeutettu.

Ylipäätään, jos etuoikeutesi ei ole silkkaa valhetta; se on varkautta tai väkivaltaa, minkä moraalittomuuden ja olemassaolon tilapäisyyden ymmärtävät siitä nauttivatkin. Siksi poliittinen ei ole vain persoonallista; siitä on tullut identiteetti, johon millään tavalla viittaaminenkin johtaa puolustautumiseen vihapäissään.

"Sinänsä totta oleva mekanismi on kuitenkin lopullinen vastaus vain, jos uskot aina suoraan mitä poliisi sinulle sanoo."

Näin siis kirjoitti Chauncey De Vega Alternetissä, mutta samalla täytyy todeta, että kyllä Suomen Ylen Pieleenmennyt historiakin käsitteli ilmiölle lähisukua olevaa työnpalvontakulttuuriamme hienosti. Pitää saada sanoa olevansa muodollisessa työssä, vaikkei tiedä mitä tekee, kuka maksaa tai mihin tuotos menee.

Myös Pro Publican juttu 58 vuotta täyttävästä pimeästä poliitikkomurhasta Chicagossa antoi ajateltavaa. Pidä varasi, jos joku alkaa puhumaan sinulle ennakoitavuudesta, luotettavuudesta ja yhteistyökyvystä. Maailmanmittaan tiedetään näet käyneen sellaistakin, että ne osoittautuvat pelkäksi hallintakeinoksi.

Tuo maailma oli likainen tavalla, jota nykysuomalainen tuskin ihan hetikohta käsittääkään; mutta tietämättä tätä, tuskin ymmärtää nytkään tarvittaessa kysyä ”onko sinulla yhteyksiä vai sidonnaisuuksia?”. Sidonnaisuus -sana saattaa olla turhan kiltti valinta; oikeasti tarkoitan kompromentoitunutta yksilöä, joka on vietävissä.

"Amerikassa on Amerikan ongelmat, mutta Suomen työnpalvontakulttuuri pääsee sitä aika lähelle."

Tosiaan, mitä kehuskelemisen aihetta on, jos meillä ketään ei nyt salamurhata; hän vain menettää kaikkensa ja jää vast’edes eloonjäämisminimille? Tai ellei edes tiedetä paljonko inhimillistä potentiaalia hukataan, sillä puhu mitä puhut meritokratiasta; kyllä tämäkin järjestelmä on perustuu epäyhdenvertaisuuteen ja suosimiseen.

Minun ongelmani on, jos se nyt oikeasti on ongelma, etten suostu valitsemaan minkäännäköistä puolta. Se saattaa johtaa minut menestymättömään ulkopuolisuuteen ja jäämään vaille apuvoimia kun todella pahasti sattuu, mutta entä sitten? Kun oikeasti kaikilla puolilla minua olisi vain käytetty ja sitten hylätty.

Hyvätkin hetket olisi voinut olla, mutta tuon tyyppisissä ”suhteissa” tulee aina lopulta aika, jolloin vapaa-ajattelijuus loppuu ja kyselemättä totteleminen alkaa. Heh; ei tunnu missään jos kertaluokkaa minua pahemmat orvot pirut, jotka päiväaktiviteetikseen trollaavat; arvailevat minkä puolen valitsen. Itsekin pelaisivat samalla tavalla!