Palaute ei aina ole oikein eikä vaatimattomuuskaan kaunista

(Kuva: Jari Kähkönen)

Sisko Savonlahti kirjoitti YLE:n nettiin kolumnin pakosta perättömään ylistykseen ajanilmiönä; se oli toinen samaa aihetta sivuava teksti viimeaikoina, vaikken ensimmäistä muistiin merkinnytkään. Ilmiö on kyllä tosiaan olemassa, mutta se ei kuitenkaan ole ihan yksiselitteinen.

Setäikään päästessään muistaa jälleen oman kasvunsa; kuinka havaitut virheet korjattiin ja myönteiset kokemukset olivat vähät, mutta nytpä milleniaali tuosta vain töksäyttää ”ole hiljaa” kesken lauseesi. Juujuu; se ei sitten vaan tykännyt naamastasi, äänestäsi tai mistäikinä. Eiku. Jospa se olikin niin sanottu introvertti?

Nämä olivat kai sitten niitä kehulla ja kannustuksella kasvaneita, joita pitää nyt koko ajan huomioida sekä tsempata; muuten ne eivät pitkään viihdy työmaalla. Jokohan muuten se Joensuun poliisiaseman ylikomisario, joka tarinoi minulle vastaavista kokemuksistaan; jäi eläkkeelle? Näin nimittäin hiljan työpaikkailmoituksen.

"Setäiässä muistaa oman kasvunsa ankeuden, mutta nyt milleniaali töksäyttää sinulle kesken lauseen ole hiljaa."

Boomereiden lapsi oppi nopeasti puhumaan lyhyesti, selkeästi ja asiallisesti; ellet nimittäin pystynyt, elämässäsi ei toiminut mikään. Hän myös käsitti, että kaikki ihmiset eivät aina puhu totta, toimi kokonaisuutena katsoen parhaalla mahdollisella tavalla sekä pyydä apua jos eivät enää pärjää. Vaikka nämä olisivatkin olleet omat arvot.

Kun sain ensikertaa itse teininä päin naamaa ei-kehuvaa palautetta kirjoittamisestani, se ei tuntunut kivalta. En osaa sanoa, että pyrkikö sanoja tahallaan loukkaamaan; jonkinverran nimittäin haiskahti sille että yrittämällä yritettiin olla sanomatta mitään positiivista. No, mitäs kysyin; oli jo aikakin oppia, että eivät kaikki aina kehu sinua.

Löysin nöyryydenpuutteeni, kun tulin ulkoa sisään juttukeikalta, mutta vain yritettäväksi nakittaa heti seuraavalle. Ikään ja kokemukseen nähden huomattavalla varmuudella kieltäydyin kieltäytymättä; sanoin päivälehden sekä paikallisradioiden tehneen jo tuon jutun. Että eihän me nyt enää viikkolehtenä ja niin edelleen.

"Ensimmäinen panttasi myönteistä palautetta tarkoituksella ja seuraava yrittikin sitten jo nakittaa minua."

Kasvaessani minua oli jo kyllä ehditty Veikko Lavin Löysin rantein -laulun hengessä opastaa sujuvan imartelun tärkeydestä; sitä en muista noudattaneeni kuin kerran, vitsillä. Jotkut pitivät itsevarmuudestani, jotkut toiset eivät; sama se pohjimmiltaan on. Ihminen on laumaeläin; muut ala-asteeen opettajan viisauksista olen jo hylännyt.

Toisen kerran vaivoinani oli korkeasti toimintakykyinen mukimies, joka vanhuuden siirtymässään fossiloitui trolliksi; hän oli tietävinään kaiken minusta, vaikkei oltu kertaakaan tavattu. Oikeasti sama vain haarukoi julkisista teksteistäni asioita 50% osumatarkkuudella, sekä yksi yhteinen puolituttu oli juorunnut hänelle jotain minusta. 

Voisihan sitä siis kirjoittaa niin tylsistä aiheista ja käsittämättömästi, että nykyisetkään vähät lukijani eivät pysy mukana. Mutta, miksi sellaista tekisin; kirjoita itse viisaammin ja mielestäsi paremmista aiheista. Jos osaat. Vaikka, ihan todensanoen; sinä vain haluat minun lopettavan. No, kuule uneksu pois.

"Vaivoinani oli mukimies, joka ikääntyessään fossiloitui trolliksi. No, kuule uneksu pois; en lannistu."

En tee tajunnanvirtaa, koska en osaa tekniikkaa enkä haluakaan; siinähän pistelet uutispäällikkö- ja lipaston mestari -raukka, kun en nöyrräkään niskojani tyytyen asemaani. Samat sanat dadasta; kyllä minun opintieheni kuului taidehistoriaa, joten sinä kuukausipalkka voit suksia pitkospuidesi taakse vinoilemaan. Tiedän ja arvostan.

Ismejä en muuten muistelisi, mutta kun sohvapöydälläni on tällä hetkellä Allen Ginsbergin beatnikkien kirjallisuushistoria. Ainahan oli siis niin muotomestareita kuin spontaanejakin kykyjä; aluksi näet jokainen apinoi, kun ei ymmärrä edellisten kärsimyksiä. Mutta älä huolehdi, kohtapa hän kärsii jo itse; näin minä kirjasta opin.

Heh, siitäpä johtui mieleeni viimeinen kerta, kun koetin keskustella paikallisten kanssa somessa lastenkasvatuksesta. Menetelmän huono puoli on epäsuoruus ja yleistävyys; hyvä puoli on tavoittavuus ja yleisöjulkisuus. Mistä olisit muuten voinut tietää, että mitä kakarat saavat päähänsä niin sanotusti kylillä? Katve oli olemassa.

"Tiedän mitä tajunnanvirta ja dadaismi ovat, koska opintiehen kuului kirjallisuutta sekä taidehistoriaa. Arvostan niitä myös."

Hölöhölö ja pölöpölö. Karjalaiset ovat suupalttien heimo, jolla on isot puheet, mutta pienet vehkeet. Tietenkään he eivät tajunneet, että tänään karkkirahaa ventovieraalta pummaava kakara voi törmätä aivan kehen hyvänsä; turvallisuusriski on todellinen. Jos taas olisi tapahtunut jotain aivan muuta, olisitte lukeneet siitä poliisitiedotteesta.

Mielisiköhän muuten trolli usuttaa putinistit ja rokotustenvastustajat päälleni, kun sivusin noitakin aiheita? Heh. Vastahan ”valokuvaajat” ja ”lakiasiantuntijat” kaikkosivat virtuaalikantapäiltäni. Turva-alan vanhan kaunan kantajilla taas lienee jo tänään oma elämänsä, jos ylipäätään ovat enää elossa sekä toimintakykyisiä? 

Nähtyäni kasvaessani perusnegatiiviset, kyllästyneet ja lyttääjät; en sanottavammin työelämässä järkyttynyt, kun mitälienee henkilökohtaisen elämän murhetta hammastelevat ösähtelivät vaatiessani heiltä sääntöjen noudattamista ilman paapomista. Palaute ei siis aina ole oikein eikä vaatimattomuuskaan kaunista.