Solidaarisuus

Olipa kerran silloisen liittoni paperinen aktiivilehti. Lisäsin sitä toimittavinaan olleiden tuskaa kaksiliuskaisella osamielipiteellisellä näkökulmatekstillä solidaarisuudesta, mutta ne julkaisivat sen kuitenkin. Syntyi uusi kolumnipaikka takasivulle; sitten jouduin epäsuosioon enkä kirjoittanut sillä enää koskaan.

On vähänpäälle sata vuotta nuori ajatus, että ihmisyhteisö ei pysy kasassa ilman solidaarisuutta. Durkheimlaisittain katsoen sitä on mekaanista ja orgaanista sorttia; ensinmainittu olisi samaan kansaan kuuluvien ilmeiseen samankaltaisuuteen perustuvaa, viimemainittu taas perustuisi kehittyvään työnjakoon yhteiskunnassa.

Tätä kirjoitettaessa olen sitä mieltä, että ei koskaan oltu niin naiiveja, jotta luultaisiin solidaarisuuden määrää vakioksi tai vain jatkuvasti kasvavaksi. Sen täytyy olla etenkin Suomessa 1940-1990 -luvuilla käynnissä olleen hyvinvointivaltioprojektin tahaton jälkiseuraus. Puolueteorian suunnittelupolitiikallakin oli osuutta asiaan.

"Yhteisö edellyttää solidaarisuutta. Mekaaninen on samankaltaisuutta ja orgaaninen perustuu työnjakoon."

Se johtui uudemman kerran mieleeni, kun Keski-Pohjanmaan maakuntakomppanian reservin sotilasmestari Jari Tikkanen päästi YLE:n jutussa seuraavan aivopierun:” En ole sotahullu, vaan maanpuolustustyötä harrastava pasifisti. On tahto turvata, mutta ei siitä tarvitse pitää sen kummempaa meteliä.”

Istu ja pala! Vakinaisen armeijan aktiivisessa reservissä palveleva moneen kertaan ylennetty mies selittää olevansa väkivallanteosta kieltäytyvä rauhanaktivisti. Moista ei ole kehdattu sanoa ääneen julkisesti sitten 1960-luvun lopun, kun kenraali Yrjö Keinonen teki sen yliopistossa luennoidessaan; aiheena taisi olla sotilaspsykologia.

Voisi helposti sanoa takaisin länkytilänkyti; tämähän on kuin eräät metsästäjät sanomassa ilmeistä lihansyöntiä kasvissyönniksi, koska saaliseläinkin oli ollut vege. Tällä on selkeä liityntäkohta solidaarisuuteen, kukin tekee itseään tykö niinkuin osaa; asteikko alkaa höhöhööstä ja yltää indoktrinaatioon asti.

"Solidaarisuudessa kukin tekee itseään tykö niinkuin kykenee; höhöhööstä aletaan ja indoktrinaatioon päädytään."

Samaahan yritti oululaispoliisi Petrus Schroderuskin; durkheimilaisittain hän koetti ostattaa sanomisenoikeuden sangen törkeille, alistaville ja poissulkeville mielipiteilleen. Näin siksi, koska hän täyttää vaivoitta laumamme jäsenyyden ulkoiset edellytykset, tilaa on eikä ole paha ihminenkään. Kai. Emme tunne.

Ja olipa kerran esimies, joka piinasi keskellä päivää pidetyn tulityökurssin jälkeen vaatien minut tarjotun kyydin varjolla kiertokäynnille asuntoonsa kahvittelemaan. Sanoinko jo, että tein yötyötä eli olin aivan hiton väsynyt sekä teenjuojakin vielä? Luokkavihani ei ollut tuolloin syvä; asiallinen asioidenhoito olisi kelvannut.

Minulle ei olisi siis tarvinnut tehdä Päämajan valvontaosaston temppua; enhän ollut kiinnijäänyt neuvostovakooja, jolla oli pyrkimys kumota laillinen yhteiskuntajärjestys väkivalloin. Niinikään; neuvostosotavankikokemuksista lukemattakin tiesin, ettei Suomessa ompelukoneita ollut 1940-luvulla yksi per kylä vaan joka talossa omansa.

"Ei minulle tarvinnut tehdä Päämajan valvontaosaston temppua. En ollut tekemässä mitään vallankumousta."

Näinollen; minulle on ihan sama, jos esimiehen vartijana ollessa pari ketjukäsirautoja ja sumutin klassista kyynelkaasua pöytälaatikossa riitti kaikkien yhteiskäyttöön. Kumipuunoksa taas oli jossain sekä taskulamppu nökötti hyllyllä vedettävän vartiokellon vieressä. Tai osta itsellesi omat, omine rahoinesi.

2000-luvulla on ihan toisenlaiset asiakkaat ja tilanteet, joten sen pitää näkyä myös niin vehkeiden määrässä kuin laadussakin. Ne ovat ihan itsestäänselvä tuotantokulu, joka menee työnantajan maksettavaksi; ei tässä mitään feikkityötä leikitty tai Herra paratkoon oltu osa isänmaan etua ajavaa yleishyödyllistä harrastustoimintaa.

Edelläkäyvää en tekstiksi muuten naputtaisi, mutta sellaista kummaa se solidaarisuus vaan teettää. Ei millään mene jakeluun, että vaikka kuvitteellinen sinä on ihan yhtä hyvä ihminen kuin todellinen minä; voin silti pitää sinän mielipiteitä pöhköinä ja vaatia häntä vastuuseen käyttäytymisestään, jos sopivan rajoja vastaan rikotaan.

"Solidaarisuus tekee kummaa. Ei mene jakeluun, että yhtäläisestä ihmisarvosta huolimatta on käyttäydyttävä kunnolla."

Ihminen ja hänen tekonsa ovat siis kaksi eri asiaa. Tämä ei ole aina ollut selvää; on uskoteltu, että ”olemmehan niin vauras maa” ja ”ovathan nyt nuoremme niin fiksuja”. Sen nationalismivariantin huippuaika oli 1980-luvun alussa. Tähän vitsi kivikautisesta yhteisöstä, joka yksissätuumin kaatoi mammutin, mutta tappeli lihoista verissäpäin.

Alunperin ajattelin ohittaa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkäsen(kok) hölinät sen kummemmitta pohdinnoitta, mutta sitten tartuin somen perusteella Pro Publican juttuun Yhdysvaltain Pohjois-Carolinan osavaltion työttömyysturvasta. Siinä sen edessäsi näet; solidaarisuuden, vai sanoisinko sittenkin itsekkyyden.

Ne jopa estivät liittovaltiotakin auttamasta:”By rushing to implement their changes, rather than waiting until the end of the year, North Carolina’s Republicans forfeited their constituents’ eligibility for this program, stripping an estimated 170,000 people of benefits. It was the only legislature to do so.” Aika poikia ja tyttöjä!

"Sen nationalismin aika oli 1980-luvulla. Tähän vanha vitsi mammutin kaatamista seuraavasta lihatappelusta."

”Jos me uskallamme tehdä rohkeita työllisyysuudistuksia ja uskallamme keventää verotusta, niin voi syntyä optimismin kierre, joka johtaa siihen, että ihmiset perustavat yrityksiä, syntyy uusia työpaikkoja ja niin edelleen. Se on osin psykologiaa”, sanoi Mykkänen HS:lle pari päivää sitten.

Suomessa on siis jo 1980-luvun lopulta lähtien eletty aikaa, jossa hyvinvointivaltio on yksien rahaa antava taikaseinä, mikä joutaa panna virrattomaksi ja muurata umpeen kun heidän luokkaretkensä on valmis. Esiintymis- sekä ilmiökeskeinen areenapolitiikan aika yleispuolueineen, joita kaikki voivat äänestää; marssivat esiin.

Siitä päästään 90-luvun laman aikojen kautta ihan selkeään hyvinvointivaltiodenialismiin, jossa helposti samaistuttavan keskiluokkaisen puhtoisen keulakuvan suojassa tehdään törkeää politiikkaa heikoimpien vahingoksi. Vai luulevat ne Kokoomuksessa, että kurjistamisessa on optimistisen kierteen alku.

"Hyvinvointivaltiosta tuli yksityisomaisuutta ja sitten olemassaolon oikeutus sekä vaikuttavuus kiellettiin."

Tai sitten ei. Minä olen tiennyt jo kauan, että vaikka kaikki on kohdillaan niin Suomeen ei silti luoda uusia työpaikkoja; parhaansa tekevät, jotta olevatkin sellaiset saataisiin eliminoiduksi. Ai miksi? No, koska työ ei tuota ja on siksi kannattavampaa korvata se automaatiolla aina kuin vain voi. Sanoi VVM.

Maailmallisesti onkin käynyt niin, että pois etuudelta pakotetut eloonjäämisestään epätoivoiset ihmiset ovat ajatuneet ottamaan vastaan 2-4 nälkäpalkkatyötä päällekkäin. Siitäkö pitäisi kiittää, kun tämä yleisesti sodaksi köyhiä vastaan kutsuttu hommailu ei vielä ole Suomeen asti yltänyt? Tätä puutetta älköön poistettako!

Kun solidaarisia ollaan; tottatosiaan, mutta jos köyhyys ei olekaan suoranainen rikos niin on se jokatapauksesssa ihmisarvoa poisliudentava noloustekijä. Näin se on työnjako edennyt, kun tavarat, ihmiset ja pääoma liikkuvat rajattomasti ympäri maailmaa. Ammattiliittokin on nyt vakuutusyhtiö, byrokratia sekä suojatyöpaikka.