Kun tämä on edelleenkin luokkayhteiskunta

(Kuva: Jari Kähkönen) Sattumalta kuvattu liikkuvan lakkovahdin isku, jolla vastustettiin
työehtodumppausta vuokratyöllä. Muistaakseni.

Ollessamme matkalla tai odottamassa, kun kameralaukku oli kiinni, digisanelin näppäinlukossa eikä kädessäkään ollut vihkoa eikä kynää; kuulin usein raavailta työläismiehiltä sangen karuja sanoja työterveyshuollosta. Tämä muistui mieleen, kun luin Raisa Omaheimon kolumnin YLE:n nettisivuilta.

Suomi on edelleen luokkayhteiskunta; sitä se oli ollut jo kauan ennen kuin älykkäimmät ja tietoisimmat opettajani lukiossa avoimesti myönsivät, että eivät osaa samaistua oppilaisiin, joiden lahjakkuus tai oppimistaidot olivat alle keskitason. He eivät sanoneet ääneen, että olisi pitänyt oppia paikkansa ja pysyä siinä.

Paikkansa oppineet pysyttävät luokkayhteiskuntaa vähättelemällä luokkajaon aiheuttamia haittoja; kiitokseksi he saavat vaurautta sekä yhteiskunnallisen aseman. Koska he siis kaikessa toiminnassaan normaalistavat ja asiallistavat luokkajakoa, olisi naurettavaa odottaa suunnastaan kriittistä sananpuoltakaan sitä vastaan.

"Suomi oli ollut luokkayhteiskunta jo kauan ennenkuin opettajat myönsivät etteivät osaa samaistua kaikkiin oppilaisiin."

Itse en ole tarvinnut terapeuttia ja vastaanotoltakin olen pysynyt kaukana, mutta tohdin silti sanoa, että identiteetti näkyy. Kirkkaasti ja kauas loistaa, että kenelle ollaan solidaarisia, paljonko vallankäyttö kiinnostaa sekä soveltuuko ylipäätään vuorovaikutusammattiin. Tuskin uskotte kuinka moni eksyi viimemainitussakin.

Osa yhteentörmäyskokemuksista on ihan vain luonnevikajuttuja. Mutta olisiko Lääkintöhallitus tosiaan rajoittanut työterveyslääkäri Sen-Ja-Sen ammattioikeuksia, koska hänelle tuli empatiavajaus oman sairautensa takia? Enpä usko; kyllä siihen olisi vaadittu murharyhmä, lääninlääkäri ja ne muutkin tavanomaiset tykötarpeet.

Turhautuminenkin sijansa saakoon. Itsekin opin vasta työsuojelukurssilla, että mitä työterveyshuollon piti tehdä päätoimekseen ja mikä sen aseman tuli olla maksajaan nähden. Piti ja tuli. Todellakin; kuinka rahaa kehittämistoimintaan ei ole koskaan, sekä useimmiten valtakin pakenee jonnekin sitouttamisen toisellepuolen.

"Osa yhteentörmäyskokemuksista on luonnevikajuttuja, mutta turhautuminenkin sijansa saakoon."

Joskus röhähdyksen perimmäinen syy on keskiluokkaisen ihmisen opintiellään saama tottelevaisuusehdollistus, opittu niin sanottu oikea kieli ja etenkin tietokäsitys. Jos teatterin ottaisi tosissaan, voisi luulla pitäjän istuvan merkittävän omaisuuden päällä tai olevan salpaamassa kilpailijan pääsyä etuoikeutettujen kerhoon.

Silti minä näen asiat Raisa Omaheimoa nyansoidummin. Tietystä taustasta tai lähtökohdasta ei läheskään täydellisellä varmuudella seuraa tiettyä lopputulosta; aivan yhtähyvin voi oppia kieltämään itsensä ja kasvaa vihaamaan ”omiaan”. Sekä Marxin mukaanhan luokkayhteys sitäpaitsi katkeaa ja unohtuu muuttuessaan.

Sopii siis olla varovainen, että mitä mokomalle valkotakkiselle varajesselle tai terapeutille kertoo. On yksioikoista odottaa kaltaisensa kaltaistansa ymmärtävän, kun aivan yhtä hyvin sieltä voi saada päälleen hyökkäyksentäyden vanhoja vihoja, torjunnan kera ivailujen tai ihan vain muistuksen paikastaan tässä maailmassa.

"Joskus röhähdyksen perimmäinen syy on keskiluokkainen tottelevaisuusehdollistus, oikeakielisyys tai tietokäsitys."

Jottei olisikin niin, että ymmärtämättömyytensä tunnustaessaan keskiluokkaisesta perheestä lähtenyt ammatinharjoittaja reagoi häkellyttävän rehellisesti, avoimesti ja humaanisti? En tiedä. Näin minä tämän näen, mutta älyän kyllin ollakseni rupeamatta viisaaksi terapeutin ja asiakkaan välisestä synkkaamisesta.

Siitä olemme yhtämieltä, että tässä ajassa on tosiaan huolestuttavaa miten alimittaiset työntekemisedellytykset, ja jatkuvasti vaikean sekä mahdottoman välillä häilyvät työtavoitteet kääntyvät henkilökohtaiseksi ongelmaksi. No, sitä ne ovat korkeintaan siihen asti kunnes tulee tarve hakea syyllisiä tai pidetään yt:t ennen potkuja.

Keskiviikon UG:ssä SVT:llähän tuonkin taas näki. Ruotsalaiset vanhustenhoidon työntekijät peräsivät suojavälineitä Korona-keväänä; kuvatessa virkapukuinen mieskyttä käveli ohi nasse päässä, mutta hoivan naisille ei aluksi annettu mitään ja sitten siihen pakottava viranomaispäätöskin saatiin vesitettyä kierolla pelillä.

"Onko terapeutin tunnustus rehellisyyttä, avoimuutta ja humaaniutta? Synkkaamisesta en silti rupea viisaaksi."

Valta puhui näin. Sinä osoittelet meidän yksiköitä sormella. Eikö missään ole mitään hyvää. Ei minulle ole tullut tälläistä tietoa. Meidän riskien ja vaarojen arviointimme on. Onko kissa alkanut hyppiä pöydällä, sekä kaikki muutkin eläinmetaforat. Lopulta ihan vaan suoraan sanotaan, että turpa kiinni ja töihin siitä.

Muistiinpanojeni viimeinen ranskalainen viiva oli luokkayhtenäisyyden murtaminen ja työväen pyrkimysten vähättely, mutta jotenkin tälläiset sanat vain tuntuvat tavattoman vanhanaikaisilta. Eletäänhän maailmaa, joka on aivan tavattoman teknokraattinen, talouskeskeinen sekä juristinen, mutta vanhaa parempi siitä ei tullut siltikään.

Tämä Suomi on edelleenkin luokkayhteiskunta, joka on aika ankea paikka vähävaraiselle, alempiluokkaiselle tai vähemmistöön kuuluvalle.