Kyllä Suomessa "hapetetaan" yhä

(Kuva: Kuvakaappaus poliisin nettisivuilta) Alleviivaukset minun.

Keskustelin viikonlopun aluksi Mikko Niskasaaren FB-seinällä Amerikan poliisin voimankäytöstä ja esiin nousi väittämä, että Suomessa ei muka saisi enää kuristaa kurkusta. Ei pidä paikkaansa. Se oli myytti, joka olemassaollessaankin koski vain yksityistä sektoria; kuulin asiasta kauan sitten muuan kouluttajalta.

Siksi googletin tänään esiin yllä näkyvän järjestyksenvalvojan voimankäytön lisäkoulutuksen koulutuskortin; menin sen sivulle 18, otin kuvakaappauksen ja alleviivailin vähän. Kortti on päivätty 7.12.2016. Minua ei sanottavasti kiinnosta, että onko kortin sisältö muuttunut vai pysynyt samana, koska tämä ei ole rahakeikka.

Myytti, mitä tarkoitan, syntyi alun parikymmentävuotta sitten, kun vanhat oikeat poliisit poistuivat yksityisen turvallisuusalan ohjaus- ja valvontatehtävistä; heidän tilalleen tuli liuta nuoria juristeja, joilla oli pääosin tyhmiä sekä elävälle elämälle vieraita käsityksiä asioista. Sen huomasi lähes kaikesta mitä he tekivät.

"Kuristamisen kielto oli myytti, joka olemassaollessaankin koski vain yksityistä sektoria."

Kuinka kukaan voi kuvitella periaatteellisesti julistavansa, että mitä saa tai ei saa tehdä silloin kun sovelletaan väkivaltaa? Onneksi Poliisiammattikorkeakoulu on ollut edes tässä asiassa hereillä ja edesauttanut kovimmista kovimpia tehtäviä tekevien järjestyksenvalvojien selviytymistä opettamalla jotain järkevää.

No, samalla on sanottava, että tämänsortin kyynärpääkuristus on syntyjään sotilaallinen tappokeino, joka on varattu äänettömänä käytävään lähitaisteluun. Keinon siviiliin vieminen on hyvin kyseenalaista, koska nyt suorittajan pitää älytä lopettaa viimeistään silloin, kun sätkiminen päättyy ja vastapuoli näkee enää vain harmaata.

Se taas on kovin paljon pyydetty, koska toimenpiteen kohteen terveys, päihtymys ja luonteen viat ovat lähes aina arvoitus suorittajalle. Joillekuille perusterveillekin alkaa näet jo tehdä pahaa, kun heitä pidetään päinmakuullakin pitkiä aikoja; en kirjoita vitsillä, koska usein tämänsortin tuntemukset ovat vakavan hengitysvaikeuden alku.

"Samalla on sanottava, että tämä kuristus on syntyjään sotilaallinen tappokeino."

Päädytään siis pohtimaan, että mikä on järjestyksenvalvojan tehtävä sekä kykeneekö peruskurssin, voimankäyttökurssit ja kertaukset suorittava käyttämään tälläistä otetta tarkoitustaan vastaavasti sekä turvallisesti? Hyvä kysymys. Väitän, että vastaus kertoo aika paljon vastaajasta itsestäänkin. Puolueettomuutta ei ole; on vain teeskentelyä.

Omalla kohdalla tapahtuessa jokainen ihminen yleensä esiintyy kuin oligarkki tai hänen renkinsä Venäjällä, joilla on Vladimir Putinin allekirjoittama proopuska, että heitä ei saa kiinniottaa eikä pidättää. Tai vaikka tapahtuisi kenellehyvänsä puolitutullekin, jonka nyt loukkaantuneena ja tunnekuohupäissään valehtelee tuntevansa.

Jos taas itselle tai sille puolitutulle peräti sattui, pitäisi vastaavasti suorittaa kuin vähintään Helsingin poliisin valmiusyksikkö; ellei suorastaan maailmanluokan erikoisjoukko. Kun vouhkaaja puolestaan ei erota oikeutta velvollisuudesta, vartijaa järjestyksenvalvojasta eikä etenkään voimankäyttöä hätävarjelusta.

"Omalla kohdallaan jokainen esiintyy kuin venäläisoligarkki proopuska taskussaan."

Välineitä saisi olla, kunhan ne eivät näy. Koulutus riittää, jos sen lisäämisestä pitäisi mitään maksaa; tai sitten heh-heh sehän on vain niinjaniinmontatuntia, kun aletaan vähättelemään. Rikosoikeudellisesti virkamiesasemassa oleva vähäisen julkisen vallan käyttäjä on silti asemaltaan palkansaaja, jolla on oikeus harjoittaa tiettyä ammattia.

Lupa, joka pitäisi "aiheen ilmettyä" viedä automaationa napista painamalla, mikäli asiaa kysytään Helsingin Sanomien kuukausipalkkaiselta rikos- ja oikeustoimittajalta. Ressukalta, joka on hyvän jutun himossa halukas ainakin teeskentelemään ettei erota hallinto- sekä rikosoikeutta toisistaan; ellei ongelmaa ollut, se luodaan.

Ilmeistä on, että yksityisen turvallisuusalan työntekijöiden ammatti-identiteetti on tavattoman riidanalainen käsite, jota jokainen tahtoisi venyttää ynnä vanuttaa omaan suuntaansa. Työntekijät itsekin, keistä aivan liian monet ovat halukkaat leikkimään vaarallisilla otteilla tilanteissa, joihin ei olisi pitänyt ikinä mennäkään.

"Koulutus riittää, jos lisääminen maksaa; tai heh-heh sehän on vain tunteja, kun vähätellään."

Tai sitten eivät leikkisi, koska valehtelevat asiasta sanovalle, että ei ole valtuuksia; no, elleivät nyt siihen hätään mitään parempaakaan veruketta keksineet. Monelleko yksintyöskentely, puuttuva koulutus tai välineet, väitetyt muut työt ja lähinnä itse itselleen sepitetty satu palvelutehtävästä ovat juuri sellainen veruke?

Niin, sitten pääsee seuraavaksi päättämään, että tujauttaako sumuttimella ja räpsäyttääkö patukalla ennenkuin keksii "luopua toimenpiteestä, koska mikään voimakeino ei olisi riittänyt". Eli suomeksi juoksee karkuun parasta mahdollista vauhtia. Jos enää pääsee eikä joudu kamppailemaan henkensä edestä hätävarjelutilanteessa.

Puhuu nyt sitten vaikka "hapettamisesta", jos ei kehtaa kuristaminen -sanaakaan käyttää. Se ei ole todenpuhuen kaksinenkaan vitsi, mutta minä ainakaan en ala tälle porukalle ammatti-identiteettiä sorvata; enkä liioin puhu heidän puolestaan yhteiskunnassakaan. Aletaan totuudesta, jonka kanssa sitten opitaan elämään.