Paineistaminen – mikä ihana tekosyy

(kuva: Jari Kähkönen)

Maanantain kauppakeikan yhteydessä poikkesin kirjastoon, jossa luin Helsingin Sanomien paperilehdestä järjestyksenvalvojien lupien väitettyä peruuttamattomuutta käsittelevän jutun. Niin aihe kuin toteutuskin tympäisevät minua, mutta kirjoitan nyt silti samassa yhteydessä puolitahattomasti sivuseikkana esiinnousseesta asiasta.

Haastateltavana ollut helsinkiläinen ammattikoulun opettaja möläytti otsikkoni p-sanan. Johan on Poliisiammattikorkeakoulun kouluttajakoulutus syvään surkeuteen kyntänyt tai mahdollinen ammatillisen opettajan pedagoginen pätevyys tehnyt saajalleen pelkkää vahinkoa. Näkeeköhän tuo opiskelijat ihmisinä lainkaan?

Olen jo vuosien ajan osannut aavistella jotain tälläistä. Kyllä sen näkee kurssien ja harjoitusten koulutusohjeista, sekä kuulee opiskelijoiden tai vastavalmistuneiden jutuistakin niin selvästi. Ei siellä mitään sanan varsinaisessa merkityksessä opeteta vaan vedetään läpi tietty pulpetti- ja tatamisulkeinen marssitahtiin.

Aiempi oletukseni oli, että tämä on yleisen asevelvollisuuden tahaton sivuvaikutus, mutta nyt on syytä olettaa pöljäilyn kuuluvan kattaukseen ihan virallisesti. Vai vielä paineistaa. Halutaanko tehdä osaamattomia, itseään epäileviä ja liiallisesti tunteidensa viemiä ihmispoloja, joiden soveltuvuus kohta alkamaansa ammattiin on arvoitus?

Samalla unohtuu, että mokoma kurssitus on terveisiä 1970-luvulta; luullaan yhä ”kolmen tempun ja viiden lakipykälän” pidennetyn version riittävän ammattitaidoksi. Oikeasti tulevia järjestyksenvalvojia riskinhallitaan; hankaloitetaan työhönpääsyä sekä simputetaan pitkälti näennäisellä opetuksella. Voiko sillä edes pärjätä töissä?

Valtiovalta on kyllin välinpitämätön ja opetuksen järjestäjä rahanahne, jotta soveltuvuusarviointi jää minimiinsä: ennakkorekisterivalvontaan, haastatteluun ja ehkä kuntotestiin. Tämä on mokoman ”paineistamisen” olemassaolon oikeutus, jos niin saattaa ylipäätään edes sanoa; opettamattomuus ja välinpitämättömyys hirvittävät.

Eikä se pohjimmiltaan ole mikään ihme. Toimeksiantaja ei haluaisi mitään järjestyksenvalvontapalvelusta maksaa, turvallisuusyritys haluaa voittoa ja valtio että asiat vain toimivat jotenkin. Suuri yleisö? No, sille nyt kelpaisi mikä tahansa, jolle saa nauraa ellei ”käsitystä järjestyksenvalvonnasta” voi pompotella mielensä mukaan.

Juuri siksi 130-vuotisen historiansa aikana välillä sanomalehtenäkin tunnettu Helsingin Sanomat männämaanantaina antoi kansalle mitä se haluaa. Muilta osin en välitä noteerata mitenkään mokamaa "keskustelun herättämistä", sillä minua ei kiinnosta tehdä ilmaista työtä kyseenalaisen voitontavoittelun hyväksi.