Poliisista keskustelemisen vaikeus hybridivaikuttamisongelmana

(Kuva: Jari Kähkönen) Poliisista keskusteleminen on vaikeaa asioiden monimut-
kaisuuden vuoksi; juuri siksi siitä onkin tullut nyt hybridivaikuttamisen ongelma.

Alan pakinoimaan oletuksesta, että on neljää perustyyppiä ihmisiä: poliisit, poliisiin myönteisesti suhtautuvat, poliisia vihaavat ja ne ketkä eivät ota kantaa. Tyyppien rajapinnat ovat vaikeita sekä koeteltuja, koska joko siellä käytetään valtaa tai sitten paljastuu käsittämätön vaikeus hyväksyä toisen yksilöllisyys ja ihmisarvo.

Poliisin kykyä keskustella poliisista rasittaa asianosaisuus ja pyrkimys joko samaistaa itsensä hallintoonsa tai hallinto itseensä, jos siitä suunnasta nyt ylipäätään sattuu saamaan jonkun ymmärrettävissä olevan kommentin. Tietoa sekä ymmärrystä kyllä riittäisi, mutta jos he määräävät, kaikki päättyy aina poliisin oikeassaoloon. Ei kelpaa.

Poliisiin myönteisesti suhtautuvat ovat vouhottavia puolihulluja, joiden perusturvallisuus on mennä rikki yhdestäkin poikkipuolisesta sanasta. He eivät yleensä tiedä mitään eivätkä sitä ymmärrä; tunteet ja tosiasiat menevät sekaisin yhtenään. Jotkut ovat katsantokannassaan enemmän tuuliviirejä kuin toiset.

Poliisiin kielteisesti suhtautuvat ovat tavattoman kirjava joukko, jonka yhdessä päässä ovat ongelmapersoonat ja yhteiskunnan ulkopuolelle pyrkijät; toisesta taas löytyvät vauhkot pelokkaat. Joukon keskeinen ongelma on vaikeus erottaa mielipide faktasta sekä yleinen etu omastaan; he ovat liian epäluotettavia otettavaksi tosissaan.

Kantaaottamattomat eivät ole sen parempia kuin muutkaan. Heidän vikansa on usein teennäinen ulkopuolelleasettuminen, joka saattaa johtaa keskustelun ohjailu- ja sensurointipyrkimyksiin. Jos ei ihan vaan lytätä tai naurunalaisteta, väitetään, ettei poliisista saa keskustella kuin toimintaviihteenä ja huumoria teeskennellen. Höhöö.

Niin, koeta siinä sitten kritisoida poliisia, kun perustiedotkin tapahtumasta ovat väärin; komisario kuittaa takaisin ettei tuohon kellonaikaan ollut tuon numeroista partiota. Faktat voivat myös olla täysin epärelevantteja, koska joko ne pitää poissulkea poliisin hyvyysoletuksen takia tai aina ”poliisi hakkasi”. Hakkasi eli ei.

Kaikki tämä oli täyttä totta jo kauan ennenkuin tiedosta tuli osa jokaisen armeijan aseistusta ja hybridivaikuttaminen alkoi kuulua kaikkien vakavastiotettavien turvallisuus- sekä tiedustelupalveluiden tehtäviin. Nyt ääneen ovat päässeet myös omituiset eläjät, joille poliisi on vain yksi vihollinen sodassa mikä on arvoitus.

Tällöin selkäydinreaktio 1900-luvulta on komentaa kaikilta suu kiinni, vaikka juuri sitä pahemmin ei enää voisi itseään munata. Ei keskustelu siihen lopu ja ongelma katoa, kun kaikki satuilevat itselleen omannäköisiä totuuksia; mitä vain, että henkilökohtainen mielenrauha säilyy. Tai vedotaan prosessin muodollisuuksiin.

Kysymys on ymmärryksestä. Oli aina nekin, joille jopa vanha poliisilaitoksen sanonta ”valitukset Jurvan kuntaan” on liikaa, vaikka se on kuulunut populaarikulttuuriimme jo Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja kapteeni Karhu -kirjan (1981) ajoista. Niin juuri, elämä on monimuotoista ja usein karkeaa; se on vain osattava elää.

Muistan 2000-luvulta julkisen palvelun tv-ohjelman, jossa keskusteltiin ties mistä ja ruutuun läväytettiin valokuva Guantanamon vankileiristä; oranssihaalariset vangit olivat rivissä polvillaan aidan suuntaisesti. Armeijan eversti hiljensi keskustelun, kun juontaja kysyi, että mitä tästä pitäisi ajatella. Huono veto.

Hypätään siitä suoraan männävuoteen. Iltamediat julkaisivat Porvoon poliisiampujien kiinniottokuvia, jotka vietiin heti tarkoitushakuiseen somerevittelyyn; tekijät väittivät niistä vaikka mitä inhottavuuksia. Oikeasti kuvat esittivät vain vaarallisten henkilöiden kiinniottoa sen yhdessä vaiheessaan.

Perinteisesti näkökanttiani ei ole pidetty minään, koska useimmat eivät ymmärrä mitään vankilan turvallisuudesta tai vaarallisen henkilön kiinniotosta. Uua-Aaa-Kauheaa-Hirveää. Eivät he, kukin oman nyrjähtänäisyytensä lähemmin määräämällä tavalla, halua kuulla enää sanaakaan. Hehän ”tietävät” jo!

Tai sitten eivät. Suorituksen tekninen oikeellisuus, toiminnallinen perusteltavuus, laillisuus, resurssit ja organisaatio ovat kaikki eri asioita; niiden käsittely on monimutkaista sekä vaatii asiantuntemusta. Siksi poliisia vastaan on iskettykin; tärkeämpää ja samalla kiitollisempaa maalia saa Suomesta hakea.

Avoimuus, luotettavuus ja asiantuntemus ovat ainoa suoja hybridivaikuttamista vastaan; niitä ei voi uhrata oman kuppikunnan joutavanpäiväisyyksille, koska mukana menee jotain paljon arvokkaampaa. Suomi, joka on maailman toimivin, turvallisin, oikeudenmukaisun ja vakain maa. Siitä luulisi haluttavan pitää kiinni.