Samaa lihamyllyn pyörittämistä

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä on harppi-Saksan niin kutsutun kansanarmeijan
upseerisalkku, jollaista muut tuskin olisivat sen paremmin saaneet käsiinsä
kuin halunneet käyttääkään – akuutin turpaansaamisriskin takia – siltä kansalta.

Menneiden vuosikymmenten suosikkisanonta etsiytyi kielelleni, kun jaoin blogimerkinnän LinkedInissä ja sain kommentiksi linkin lehtijuttuun. Niinpäniin; toimeksiantajille kelpaa kuka tahansa pukineentäyte, firmat antavat halvalla ja poliisi tulee paikalle kun tapahtui rikos. Kuulostaako tutulta? Pitäisi kyllä.

No, miksi kuka tahansa pukineentäyte kelpaa? Koska työ ei kuulemma tuota mitään. Turvallisuus ei tosiaan kerrytä lisäarvoa, koska se on itseisarvo. Jos turvallisuus ei ole kunnossa; kukaan ei joko pysty tekemään mitään työtä tai sen tuotto hukataan ennen kapitalisaatiota. Taidatpa pitää turvallisuutta itsestäänselvyytenä, idiootti.

Etkö usko vieläkään? Johan nyt Henry Fordkin sanoi Elämässään ja töissään, että hänen firmassaan vain yövartijalle maksetaan paikallaolosta; muiden tuli siis olla tappelematta ja luulematta itseään vapaiksi taiteilijoiksi. Ai? On postfordistinen aika; rajat ovat poistuneet eikä pääoman liikettä estä mikään.

"Turvallisuus ei tuota arvonlisäystä, koska se on itseisarvo. Luuletko sitä itsestäänselvyydeksi, idiootti?"  

Tosiaan; jo yli 30 vuotta marssijärjestys on ollut, että tuote valmistutetaan vasta kun se on jo myyty ja laskun maksaminenkin maksaa. No, tuonpa on sitten näköistäkin; tuotteet ovat keskeneräisiä kunnes niiden valmistus lopetetaan sekä palvelut muuttuvat aina vain etäisemmiksi ja monimutkaisemmiksi.

Pääoma on arvaamaton ja epäluotettava kumppani. Jos sille osoittaa, että palvelu oli väärin suunnattu; kapitaali saattaa kehittämisen sijaan lopettaa koko höskän ja antaa kaikille potkut. Edelläkäyvän kirjoittamisesta huolimatta en usko esimiesten päälliköiden tai johtajien inhimilliseen kohteluun; jos teit teot, otat seurauksetkin.

Miten voi olla mahdollista, että vartiointia yhä ostetaan, mutta piitaamatta mitä se tekee? Että päinvastoin; oikeasti on parempi, kun ei ainakaan puuttuisi mihinkään, jottei olisi häiriöksi edes epäsuorasti tai vahingossa. Tuo on naurettavaa pelleilyä, koska operatiivisessa turvallisuustyössä moista luksusta ei ole olemassakaan.

"Pääoma on arvaamaton ja epäluotettava. Kehittämisen sekä uudelleensuuntaamisen sijaan voikin saada kiitokseksi potkut."  

Jos limboläppään suhtaudutaan tosissaan edes ajatuskokeena; edellytetään sellaista tilanteenlukukykyä, toiminnallista sulavuutta ja etenkin niin vahvaa suoja-asemaa, jottei moisia ole olemassakaan. Kun se yksinkertaisesti on vain niin, että noissa hommissa ei voi mennä liki ellei tee jotain eikä selkäänsä pysty kääntämään vailla uhkaa.

Senjälkeen päästään toiseen luokkayhteiskunnan wanhaan tuttuun; ”järjenkäyttöä” vaaditaan, mutta jos lopputulos ei miellytäkään – olisi pitänyt noudattaa käskyjä, jotka olivat kuulemma ehdottomia – seuraavaksi rangaistusten jako. Ja; jos rahkeet eivät riitä töihin, mitkä sitäpaitsi lisääntyvät koko ajan jopa lennosta, pitää kuulemma priorisoida.

Äläkä enää ihmettele miksi oheistyöt kukoistavat vuosikymmenestä toiseen. Niin Amerikassa kuin Suomessa – molemmissa – useat vartijaressukat peräti etsivät itse mielekästä työnsisältöä. Höpsöliini siellä halusi ”auttelun” varjolla olla puheissa ihmisten kanssa ja kullanmuru täällä valitti ettei jaksa vain seistä mitääntekemättömänä.

 "Työt lisääntyvät koko ajan – toisinaan jopa lennosta – , mutta muuta ei osata kuin joustavuutta ja priorisointia hokea."

Niinpäniin. Siispä; työtä – mistä toimeksiantaja ei tosin halua maksaa todellista arvoaan vastaavaa hintaa ja lähinnä odottaa ettei olla haitaksi tai häiriöksi – tekevät ihmiset keiden soveltuvuus on arvoitus sekä pätevyys yleensä nimellinen. Ja työnantajalla taas on perusoikeus halpaan sekä helposti korvattavaan työvoimaan.

Sitten kuvaan astuu lainsäätäjä, joka julkeaa antaa käyttää merkkejä, mitkä vihjaavat oltavan turvallisuuden tuottajia ja kantajalla olevan jokamiestä suuremmat valtuudet – vaan ei silti takaa kuin lupaprosessin ja rahastuksen. Viranomaiset osaavat vain joko tehdä mielivaltaa tai olla kuuromykkiä – revipä siitä.

Näin päästään ”työnantajiin” ja ”yrittäjiin”, jotka väittävät tahtovansa vartijoille kunnon palkat sekä oheistyön kiellon; kunhan ammattiliitto vain niin ”määräisi”. Tai liukasläppäiseen itseään pikkupomoksi uneksivaan ressukkaan, joka selittelee ettei muka ole pahantekijä vaan yhtiön omistavat sijoittajat hänet tähän pakottavat.

"Niin toimeksiantaja, työnantaja kuin julkinen valtakin pitävät jokseenkin täysin pellenään – revipä siitä."

Niinno; ovathan vartijakurssit sentään siirtyneet pois firmojen konttorien suurkokoustiloista. Myös järjestyksenvalvojia koulutetaan tänään ihan oikeasti – paikallispoliisin päällystö ei enää rahasta kurssien varjolla, korttia uusita määrävuosin kahvitellen tai niitä myönnetä vaikka sata – jokaista omaan poliisipiiriinsä.

Mutta; on pakko huomauttaa, että vaikka Suomen rakenteet, sopimukset ja säännöt ovat paremmassa kunnossa kuin Yhdysvaltojen minkään osavaltion vastaavat – lopputuloksessa on myös häkellyttävän paljon samankaltaista. Ovatko täkäläiset sittenkin vain pelkkä näkösuoja, vastuunvälttelymenetelmä tai peräti alibi?

Meillä turvallisuusalan työntekijät eivät – onneksi – sen paremmin surmaa kuin tule surmatuiksikaan työpaikoillaan samaan tahtiin kuten Amerikassa. Siispä Timen juttu tulee ensisijassa nähdä varoitusmerkkinä. On ymmärrettävä kulkea päinvastaiseen suuntaan, jottei tilannekuva kohta oikeasti näytä juuri tuolta.

 "Ovatko Suomen Yhdysvaltoja paremmat rakenteet, sopimukset ja säännöt sittenkin pelkkä kelvottomuuden alibi?"

No, siltäkö vaikuttaa, että asia on ymmärretty? Valtakunnan pääsarjan turvafirmojen välttämätön uudelleenjärjestely vei 15 vuotta; uusi perustuslaki taas loi sanahirviöitä, jotka eivät sanoneet mitään edes kaikille poliiseille. Lukuisista pienemmistä ja käytännöllisemmistä epäkohdista mainitsemattakaan.

Itse en aio tehdä asian suhteen mitään. Annan yksityisen turva-alan palata vanhaan normaaliin, jossa sen kuulumiset ja sanottava eivät kiinnosta ketään. Julkaiskoon uutisensa sekä tiedotteensa Turvallisuuden&Riskinhallinnan netissä ja asiantuntijoiden kirjoitukset printissään omalle ei-tervehenkiselle pienelle ringilleen.

Se osoitti minulle kouriintuntuvimmalla mahdollisella tavalla, että journalistisilla tai ylipäätään millään laatukriteereillä toimiva julkaisija ei voi olla olemassa puitteissaan. Sejasama sainko loppujenlopuksi lähteä rahan (en todellakaan ollut alimmalla taulukkopalkalla) vai suulauteni, uppiniskaisuuteni ja vaativuuteni tähden.