Junttien laki

(Kuva: Jari Kähkönen) Se on natsitarra eikä mikään "vitsi".

Aksel Sandemosen Pakolainen ylittää jälkensä -teoksessa esitellään irvokkaan havainnollisesti Janten laki, jonka kootuimman ja parhaiten saatavilla olevan version tarjosi Wikiwand. Moinen johtui mieleeni, kun Facessa kaveri kävi sikäläisessä puskaradiossa vääntöä peltoautoharrastuksesta.

Spontaani ensireaktioni oli todeta, että ovatpa juntit yllättävän samanlaisia kaikkialla maassamme. Heitä yhdistävät jälkeenjääneisyys, oppimattomuus, standardien puute, parempansa teeskentely, pakoilu ja uhmakas käytös. Niinpäniin; siksi itsestäänselvienkin pikkuasioiden hoitaminen menee liian vaikeaksi.

Kukaan ei saa ikinä sanoa mitään mistään, koska se häiritsee käsitystä yhteisön normaalista. Millekään ei voi tehdä mitään, jos kaikki eivät ole yhtä mieltä joka asiasta. Jos sanomista ei voi kääntää sanojansa viaksi eikä sälyttää hänen tehtäväkseenkään, tulee syyllistetyksi muuten henkilökohtaisuuksiin mennen.

"Junttien lain voimassaoloalueella yksinkertaistenkin pikkuasioiden hoitaminen menee liian vaikeaksi."  

Tästä syytä copypastesin kaikki alkuperäisen Jante-lain kymmenen pykälää ja lisäyksensä; sepitin niiden pohjalta Junttien lain, joka on yksitoistakohtainen kokonaisuus. Se piti modernistaa, lisätä vähän vittuilua ja sekä sovittaa Suomessa tällä hetkellä vallitsevaan mentaliteettiin, jotta kaikki toimii.

Alkuperäiset kymmenen pykälää olivat kertakaikkisen hyytävää mitätöintiä ja henkistä väkivaltaa, mutta yhdestoista oli menettänyt jotain ilmeisestikin uusimmassa käännöksessään. Konteksti on mitäjossittelu; minäkertojan isä lausui verhotun uhkauksen työkaverilleen, joka juorusi nähneensä pojan juovuksissa kadulla.

Laki ei siis vain kiistä ihmisarvoa, mitätönnä yksilön ja torju tämä täysin; se myös pelottelee eli pyrkii saamaan harjoittamaan itsesensuuria, jotta koettu loukkaus nieltäisiin, koska vastatoimien uskottaisiin johtavan vain pahempiin seurauksiin. Sanalla sanoen; kiristää vielä vaikenemaankin herjauksena hävityksen päälle.

"Alkuperäisen Jante-lain pykälät olivat hyytävää mitätöintiä ja henkistä väkivaltaa. Lisäys oli peitelty uhkaus."

Nimeksi tuli Junttien laki, koska sellaisissa piireissä moista ajattelua harjoitetaan kaikkein eniten ja tiiviiten; pahimpana puolenaan on ehdottomasti audienssin saamisen sekä debytoinnin täydellinen mahdottomuus, mikä pilaa kaiken jo ennalta. Mutta sovelluksensa kullakin, sillä oikeasti ilmiö on yleisempi kuin luullaankaan.

Tästä lähtee liikkeelle ostrakismikin, joka nykyään ”onneksi” lähinnä tarkoittaa puhumattomuutta työpaikalla. Muina vastaavina täytyy mainita syrjintä ja häirintä – ylipäätään kaikissa mahdollisissa yhteisöissä. Kyllä sanatkin ovat tekoja; siksi syntipukittaminen sekä törkeyksien selittely huumorilla ovat tuomittavia tekoja.

Siksi myös kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta, oikeusvaltiosta sekä liberaalista demokratiasta on pakko pitää kiinni toimivan yhteiskunnan perusarvoina, joista ei neuvotella. Niin yhdenvertaisiksi ja itsesääteleviksi me emme ikinä tule aineellisessa maailmassa, että sorron puolelle livahtamisesta ei enää olisi mitään vaaraa.

"Aineellisessa maailmassa elettäessä on pakko pitää kiinni tietyistä toimivan yhteiskunnan perusarvoista."  

Eristäytyneisyys, omalakisuus ja todellisuudenkieltäminen ovat nimittäin viimeaikoina nostaneet päätään tavalla, joka oli minulle vieras kuin tutkimusperiaatetta noudattaneen alioikeuden toiminta vähän yli sata vuotta sitten. Siitä, mikä nyt hoituu yhdellä ainoalla puhelulla hätäkeskukseen; piti tuolloin tehdä haastehakemus ja istua käräjät.

Siksi asioita tulee ravistella näinkin kovakouraisesti; aloitus alueensa keskuskaupungin nukkumalähiöiksi muuttuneiden historiallisten maalaiskuntien elämästä on sinänsä sattumaa. Lähiölogiikka ja ammatillinen kuppikuntaistuminen ovat saman perinteen jatko, mutta niistä ei vain vielä ole kirjoitettu kirjaa niinkuin Sandemose teki.

 Yllätys se oli itsellenikin aikanaan. ”Pidä huoli, että toi ei enää koskaan soita mulle”, väitti Kontrollin kanssatoimittaja palomestarin sanoneen paloesimiehelle, kun yritti opettaa minulle niin kutsuttua apinalauman lakia. Sekin perustuu oman paikkansa oppimiseen ja sillä pysymiseen. Opinko? No en. Mokomalla minä paskan nakkaan.

"Samasta on muitakin sovelluksia kuten esimerkiksi lähiölogiikka, ammatillinen kuppikuntaisuus tai apinalauman laki."  

Näitä ilmiöitä aiheuttavat turvallisuuden, joukkoon kuulumisen ja mielihyvän inhimilliset perustarpeet, joista olen kirjoittanut niin monta kertaa aiemminkin. Seurausten toimimattomuudesta, sekasortoisuudesta, tekopyhyydestä ja suoranaisesta vaarallisuudesta huolimatta – hyötyjiä täytyy aina olla – muuten tälläistä ei tehtäisi.

Siispä; ole hyvä, tässä sinulle ajateltavaksi ja keskusteltavaksi 11 kohtaa Junttien lakia. Ne voivat koskea itseäsikin vaikka olet kaupunkilainen, perheellinen, korkeakoulututkinnon suorittanut ja muutenkin syvällä sisällä tässä systeemissä tavoin kuin ovat liian monet tässä lueteltaviksi. Saatat huomata yllättyväsi.

1.  Mikä luulet olevasi?
2.  Sinä et ole täältä.
3.  Sinä olet lukenut pari kirjaa, muttet oikeasti tiedä mitään.
4.  Hieno laukku/kengät/lakki/rannello sinulla.
5.  Voit olla käynyt minkä opin tahansa, mutta täällä toimitaan tietyllä tavalla.
6.  Tämänhän sinä teit/kirjoitit/ilmoitit vain, jotta saisit päteä?
7.  Sinä et ole mitenkään erikoinen.
8.  Mitä naurat?
9.  Se; mistä täällä ei pidetä, nimitellään/ryvetetään/ajetaan pois/hakataan
10. Joojoojoo. Täällä ei kunnioiteta kuin voimaa ja rahaa.
11. Me on googleteltu, soiteltu, kysytty joltain kuin ”tuntee sinut” ja keskenämme puhuttu; tiedämme jo kaiken.

***

Jaaha. Taas vaihteeksi uusi ikäluokka on tulossa keski-iän kynnykselle ja näkee samoja tyhmiä päiväunia todellisuudesta, jota ei ole olemassakaan; kertoo YLE. Mitä mä just pääsin bloggaamasta? Te höpsöliinit ette ymmärrä alkuunkaan, että mitä "täällä" asuminen kokonaisuutena tarkoittaa.

Eihän kyseiseen postausluonnoksen palvelimelle tallettamisen jälkeen ilmenneeseen mediajuttuun voi oikein muuta sanoa kuin että loppulaulun esittävät Mikko&Juice ja sen nimi on Mä lähden maalle.