(Kuva: Jari Kähkönen) |
Käytävässä editse laukkasi kaksi kouluhenkilökuntaa ja yksi perhe, joten tilojen osastointi on yhtä surkeaa kuin ennenkin. Pikemminkin tilanne taitaa olla lähimenneessä pahentunut, koska kaikki oli vuosia joko kielletty tai peruttu; opittiin tykkäämään iltamyöhästä roikkumisesta ”näissä meidän tyhjissä tiloissamme”.
No, esitys oli ja meni, mutta pukiessani ulkovaatteita viistoon vasemmalle invasisäänkäynnin tuulikaappiin alkoi muodostua härdellin alku. Sen aiheutti luullakseni kaksipuolinen älypuhelinäpillä ohjattava korttilukko; oven itsessään ollessa kuitenkin kaiketi vailla avauspainiketta, hätäavausrasiaa tai edes pitkääsalpaa.
"Valot sammuivat aulasta ainakin kolmasti ja invasisäänkäynti vaikutti olevan omituisen hyvin suljettu."
Täysin varma en ole, koska lyhyttä katsomisaikaa häiritsi oikealla sivustalla siviili puhellen rauhoittumisesta sekä vasemmalla kunnan henksu oli ihan sanovinaan hys. Viimemainittu sinkosi sellaisenkin vitsin, että varmuuslukon vääntimeen ei muka saa koskea tai aiheutuu hälytys. Höpöhöpö. Tuo mikään holvin ovi sentään ole!
Niin. Sitähän olettaisi, että jos käyttölukko oli jo avattu niin silloinhan ”vian” täytyy olla varmuuslukossa. Eikai kukaan nyt laita yleisön käyttöön asetetun julkisen palvelurakennuksen kuoreen viritystä, mikä vaatii joko jatkuvaa henkilökunnan läsnäoloa tai sitten jokaisen luvallisen kulkijan varustamista avaimella? Eihän?
Sellaiset ovat nimittäin hoitolaitoksia, joissa ei-henkilökuntaan kuuluvat avaimettomat ovat vapautensamenettäneitä – kutsutiinpa heitä sitten vangeiksi tai potilaiksi. Itseasiassa; eikö useimmissa maamme vankiloissakin ole ollut jo vuosikymmenet omalukitus – ainakin tietyn osan vuorokautta joillain osastoilla?
"Avauspainikkeen, hätäavausrasian tai pitkänsalvan havaitsemattomuus ei vielä todista, ettei niitä ole olemassakaan."
En tiedä, että mikä pellepeloton tämänkin ajatuksen keksi, mutta sen turmiollisuus on ilmeinen useistakin näkökulmista. Naurettavin ensin; koulupoika vääntää vääntimestä perjantaina varmuuslukon kiinni joko uteliaisuuttaan tai koska oli tylsä eikä koulukeskuksessa tietenkään tehdä sulkemis-, tarkastus- tai avauskierroksia.
Siitä seuraa viikonloppuna tai pyhänä sotku, kun tilaisuuden pitäjä ei pääse roudaamaan. Mistä löytyy siihen hätään joku kiertämään toista kautta sisäpuolelle, päästääkseen uksen salvasta? Onpa työvoima kallista! Mutta varmuuslukko kai sitten ei, jos sen teljestä tehdään ovipönkkä, kun käyttölukko koetaan liian hankalaksi.
Sitten meni vakavaksi, kun siirrytään poistumisturvallisuuden puolelle. On ihan sama, että lukeeko ovessa varauloskäynti vai ei; hätätilanteessa ulos on päästävä ja liukkaasti. Perässä voi olla niin monta vaaraa, jotten niitä viitsi tähän kirjoitakaan. Ihmettele siinä sitten jotain väännintä, ja toivo ettei kehenkään vaan satu ryntäyksessä.
"En tiedä, että mikä pellepeloton tämän keksi, mutta ajatuksen turmiollisuus on ilmeinen useistakin näkökulmista."
Käsittääkseni entinen Ohto-sali ja nykyinen auditorio on kunnan ykköstapahtuma-areena ja kokouspaikka. Kuinka ihmeessä sen kanssa jaksetaan pitää tälläistä pelleilyä vuodesta toiseen? No, onneksi sentään joissain pikkujutuissa edistytään. Ei joka asiassa voida mennä tekniikka tai ihmistyön synnyn ehkäisy edellä.
Tämä edestakainen tänttäröinti voisi olla huvittavaa, jos mikä tahansa muu pohjoiskarjalaiskunta ei pärjäisi paremmin. Esimerkiksi Lieksassa niillä on vahtimestaritiimi, Liperissä iltavalvoja sekä Outokummun Maritassa Werne hoitaa tekniikkaa ja varmaan muutakin tapahtumissa. Miksi Kontiolahdessa ei ole mitään?
Onpa huvittavaa kuinka tietyt jutut vain yhä kantautuvat mukana vuosia sen jälkeenkin, kun on jo varusteet luovuttanut, lopputili maksettu ja lisenssikin päässyt vanhaksi. En siedä turvallisuuden mystifiointia, sen nimissä tärkeilyä enkä etenkään tyhmentymistä aivan itsestäänselvien asioiden edessä.
Päivitys 2.3.23 kello 21.06: Tänään Iltakinossa sain taas vaihteeksi sokkailla yhteensä kolme kertaa välin Koulukeskuksen pääovi Mussukkakujan invasisäänkäynti/näyttämöovi, koska oli niin vaikea tiedottaa etukäteen mistä ovesta kulku on ja milloin. Henkilökuntaa paikalla oli kaksi kappaletta.
Ehdin siis tutkiskella tuota viimemainittuakin ovea rauhassa, jolloin havaitsin sen sisäpuolelle laitetun standardivihreän hätäavausrasian julkistilan köyhismallisine valkoisesta pahvista tehtyine sinetinkorvikkeineen päivineen. No, selvisipä tuokin niin sanottu poistumisturvallisuusongelma, myös. Hah-hah-haa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.