tiistai 21. helmikuuta 2023

Olkaa kaikkien yhtäläistä ihmisarvoa kunnioittavia tietoisia aikuisia

Joensuisten kuolevaisten kesken puhkesi sananvaihto karaokesta. En ota siihen kantaa, koska en nähnyt enkä kuullut mitä tapahtui. Laulukaan ei tosin enää ole kaiken ulkopuolista, koskematonta eikä etenkään itseoikeutettua toimintaa. Ei sen jälkeen mitä yksi "huumorimusiikinsoittaja" teki tivolissa Joensuussa.

Käyttäydyttäessä pitäisi nimittäin pitää mielessä muutama juttu. Vaikka aikuisten kesken voi olla vahvaakin vitsiä, toisen tahallinen loukkaaminen on silti aina kielletty. Oliko siis oikeasti sovittu, tiedossa eli ymmärretty etukäteen, että sen tai tämänlaista huumoria on tässä ympäristössä ja näiden kesken?

Mikä oli esiintymisen todellinen tarkoitus? Jos ei kykene tarkoittamaan hyvää kanssaihmistään kohtaan, on syytä olla tykkänään esiintymättä ja keskittyä enemmänkin läsnäolemiseen. Sitäkin tarvitaan; tämä Pohjois-Karjala kun on yksinäisten ihmisten maakunta, kuulemma.

"Asiat pitää selvittää etukäteen. Mikä on esiintymisen tarkoitus? Onko tietyn huumorin käytöstä sovittu?"

Joku niin kutsuttu huumori taas ei enää tänään yksinkertaisesti ole esittämiskelpoista, vaikka se on yhä saatavilla. Jos sellaista menee tästä huolimatta esittämään, ei voi enää vedota vitsiin, koska sellaiseen ei lähtökohtaisesti voi saada hyväksyntää ja tarkoituskin...no...on nyt ollut mitä on.

Onpa totista, onko huumori kielletty ja mitään ei enää saa sanoa. Hörihörihöri ynnä lörilörilöri. Katsokaapa poliisitiedotteita tai maailmanmenoa; tämä elämä on melko loukkaavaa sekä väkivaltaista. On; keksitään joku vähättely, selittely tai yritetään kävellä toisen yli, eli kyllä kanssaihmisiä myös loukataan ihan tahallaan.

Olkaa siis aikuisia; kunnioittakaa kaikkien yhtäläistä ihmisarvoa ja pysykää tietoisina niin ympäristöstänne kuin kanssaihmisistännekin. Tämänsortin itsestäänselvyydet – kuin mitä ajankohtainen tavisten somessa käymä huumorimusiikkikiista nyt ilmentää – loppuivat Suomesta jo vuosikymmeniä sitten. Oikeasti.

"Olkaa ympäristöstä ja kanssaihmisistä tietoisia aikuisia. Itsestäänselvyys loppui Suomessa jo vuosikymmeniä sitten."

Aikuisesta käymään pyrkivien on siis älyttävä, että salonkikelvottomasta käyttäytymisestä todennäköisesti joutuu salongista ulos ja kanssaihmistä tahallaan loukkaamalla saa vihat päälleen. Ne eivät aina ole mukavat kokea eikä kaunista katsella, uskokaa huviksenne. Äläkä yhtään yritä valitella, kun itse itsesi munasit.

Ei mene enää kuin 80-luvulla, kun luullakseen viisaat aikuiset yrittivät neuvoa nauramaan itselleen, vaikka aivan ilmeisesti tahallaan loukataan tai ärsytetään. Pahimmillaan kyseisen aikuisen itsensä kuulten ja nähden. Se oli loppujenlopuksi aika nyrjähtänyttä "huumorintajun kasvattamista".  Hyvä, kun mokomakin loppui. 

Käsitän, että etenkin maamme syrjäkulmilla on vaikea ymmärtää, ettei kaikki ole enää vapaasti keskenään sovittavissa ja virallisuus – tai Herra paratkoon suorastaan tärkeys – tuntuvat etäisiltä, torjuvilta sekä lannistavilta. Mutta kun on pakko. Muuten itseänsä vahvemmaksi luulevat eivät kunnioita heikommaksi määrittelemiensä oikeuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti



OHJEET

Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.

Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.

Pysy asiassa.

Ole asiallinen.

Älä chattaile.

Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.

Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.