Lapsiaikuisten maa

Ilta-Sanomien Tuomas Manninen pilkkasi kolumnissaan suomalaista ylettömyyttä tuottaa ruutia taivaisiin, roskia maahan ja tapaturmia päivystyspoliklinikoille vuodenvaihteisin, mitkä tosiaan ovat ihan naurettavia tapoja. Mutta on lapsiaikuisen tai aikuisvauvankin käsite vähintään yhden blogitekstin arvoinen.

Myönnän, että inspiroiduin ainakin puoliksi muutaman sättivän ja tunteilevan järjestyksenvalvojaväkivaltajutun lukemisen sekä mahdollisten videoliitännäisten katsomisen vuoksi. Kuinka maailma muuttui sellaiseksi, että jos joku on maassa huutaen ääää; tämä on muka yht’äkkiä huomioonotettava tahdonilmaisu?

Luulisi, ettei tarvittaisi ammatillista historiaa turvallisuustyöstä, jotta ymmärtää ihmisen voivan sanoa tai tehdä aivan mitä tahansa. Se riippuu ihan kunkin omista henkisistä eväistä ja tilanteesta mihin on päätynyt. Yritetään nolata, vedota yleisöön, syyttää, vastahyökätä, hämmentää, pelotella sekä tehdä ties mikä. Vaikka oli itse väärässä.

"Kuinka maassa istuminen, tai makaaminen, huutaen ääää; on muka nyt huomioonotettava tahdonilmaisu?"

Paternalistisen yhteiskunnan loppu antiautoritaariseen kapinaan oli tosiaan ollut ja mennyt jo vuosia ennen syntymääni; silti x-sukupolven miehenä minulta kului vuosia oppia pitämään puoleni niin rääkyvien ex-patriarkkojen kuin vetelien pentujenkin kanssa. Emme simputtaisi, mutta ei silmillemmekään kyllä syljettäisi.

Jos siis olet joutumassa ulos liikenneasemalta humalassa häiriköinnin takia; tuleeko sinulle muotoilla hyvän hallintotavan mukainen vastaus, kun kysyt kymmenennen kerran poistamisen syytä kuuntelematta sanaakaan? Esimerkiksi; ”Teille ei enää vastata uudelleen, mutta kysymys kirjataan laadittavaan tapahtumailmoitukseen”?

Niinikään; jos olet siellä tarpeeksi monta kertaa, huomaat jottet yksinkertaisesti jaksa pysyä pokkana täydellisen sekoilun edessä. Kanssaihmisen teatraalisuus, eli se poseeraaminen, esittäminen ja selittäminen nimittäin; lyö vain niin täysin yli, jottet voi kuin nauraa. Ei aina sympaattisesti eikä etenkään ikinä myöntymisen merkiksi.

"X-sukupolven mies sai opetella pitämään puolensa niin rääkyvien ex-patriarkkojen kuin vetelien pentujenkin kanssa."

No, sitten ne jäävät siihen kyhjöttämään ja toljottamaan kuin liikuntakyvyttömät tai raskaan psyykkisen trauman kokeneet, kun edes kerran elämässä joku sanoi EI eikä kaikkien mielihalujen välitön täyttyminen onnistunutkaan. Valitettavasti linjan yhtenäisyys sekä esiintymisen jämäkkyys on sattumanvaraista.

Vinkumista kuunnellaan, samasta asiasta päätetään peräjälkeen eri tavoilla sekä joku kokonaan erillisessä todellisuudessa elävä suhtautuu myötätuntoisesti, kun hänelle kerrotaan miltä "kokemus" tuntuu. Tämäkö se on sitten sopimusyhteiskunta; moisessa mitään sääntöjä ei ole, jos niin kutsuttu asiakas ei tässä ja nyt niin ”sovi”?

Sekö on tulosvastuuta, kun kenen tahansa saman talon palkannauttijan tai minkä hyvänsä kadulta sinne mahdollisesti viiden sentin tikkaria ostamaan haalautuneen pitää olla tyytyväinen ”saamaansa palveluun”? Siitä huolimatta kuinka älyttömän kohtauksen on itse pystyyn polkaissut, mistä väitetty nyt ajankohtainen konfliktitilanne on alkanut?

"Mitä tarkoittavat sopimusyhteiskunta ja tulosvastuu? Se ei aina ole mitenkään itsestäänselvää lopputuloksen valossa."

No, sitten muutin Pohjois-Karjalaan ja tutustuin änkyröivään hallintotapaan. Sen mukaan on aivan käsittämätön ihmisarvon alennus joutua tekemään mitä, miten ja milloin sanottiin. Luullakseen saavan on siis anottava kuin palkkatyön tekeminen tai toimeksiannon toteuttaminen olisi suurikin henkilökohtainen jalomielisyys.

Montaakin keskinkertaista sahuria tai silkkaa luonteeltaan vittumaista kotinikkaritasoista mökinukkoa katsellessani huomaan miettiväni, että enkai minä koskaan ollut tuollainen kanssaihmisiäni kohtaan? Tiedonpanttaaja, manipuloija, paskanjauhaja, huomionkerjääjä ja etenkin...hyi saatana...”pakkoystäväkin” vielä.

Keksinyt lisää tai keventänyt töitäni poukkoillen sen mukaan mitä joku muka sanoi. Muissa tapauksissa haukkunut, sättinyt sekä kieltäytynyt ehdottomasti; mutta vuoden päästä tehnyt juuri kuten alunperin pyydettiinkin, väittäen sitä kaiken hyvän lisäksi vielä omaksi ideaksenikin? Ei se tämäkään toimintatapa kyllä ole mistään kotoisin.

"Ei tämä pohjoiskarjalainen änkyröivä hallintotapakaan ole kyllä itsekoettuna mistään kotoisin."

Tyly käytös? Moista en nauramatta kirjoittaisi, mutta kun SVLL:n Jarmo Mikkonen sekä Avarn Securityn Niclas Sacklén olivat 20 minuuttia puhuvina päinä Radio Suomen päivälähetyksessä. Ja yleläiset tosiaan olivat sanailleet jälkikäteiseen verkkotyrkytykseen ylilyönnistä sekä tyrmistymisestä – vielä oikein huutomerkilläkin.

Eihän sitä tietenkään kanssaihmistään kohtaan voi miten tahansa käyttäytyä, ja itsekin myönnän tulleeni iän myötä herkemmäksi sekä haluttomammaksi sietämään tai kestämään, mutta kyllä myös samaan aikaan yhteiskuntakin on muuttunut – hysteerisemmäksi. Eikö ihminen itse muka ole enää missään vastuussa mistään?

Lapsiaikuisen tai aikuisvauvan käsitteet ovat fukuyamalaisen kaunayhteiskunnan viimeisimpiä ilmiöitä, jotka nousevat, koska nyt teknologialla yksityinen häpeä voidaan jakaa julkisesti ennenkokemattoman suoraan ja laajasti. Yleisö ei jakajasta piittaa; reagoinnillaan se vain nostaa itseään suhteessa Siihen Toiseen, jota halveksuu.