Taas nuo konferenssituristit!

(Kuva: Jari Kähkönen)

Blogi on kenen tahansa saatavilla, mutta en todellakaan ilahtunut nähdessäni tilastoissani porukan emon nimen. Imartelinko itseäni, kun luulin käynnin syyksi ensin viestintäyksikköä ”varmistelemassa” ja sitten (alue)toimiston sankaria työpöytänsä takana niin-toimihenkilönä-niin-toimihenkilönä että? Ehkäpä.

Ei ollut todellisuudessa kumpikaan; todennäköisin vastaus on niiden niin kutsutun lomakohteen mikäliene kerros- tai aulakone, jolla on roikuttu tekemässä kaikkea muuta kuin mitä piti. Ikäänkuin elämäntapansa nyt muutenkaan olisi pahasti kiireinen ja työnraskauttama – kaikkea, vaan ei ainakaan sitä.

Olisi mokomakin kellukka taas varmasti halunnut kertoa ”uutisia”; toivonut minun muistelevan kymmeniä vuosia sitten olleita muka-kunnian-päiviäni, itkemässä kun en pääse takaisin tai edes valittamassa nykyisyyden vaikeuksiani. Ei tipu. Minulla ei ole tarvetta tehdä itseäni mielenkiintoiseksi, koska olen vain oma itseni, höpsöliini!

"Ei tipu. Minulla ei ole tarvetta tehdä itseäni mielenkiintoiseksi, koska olen vain oma itseni, höpsöliini!"

Näin ei ollut koskaan ennenkään; suoraansanottuna vitutti ja railakkaasti sittenkin, kun valitettavasti jouduin osaksi tarinaa, mutta onneksi sitä on vain kerran luullakseen vastuuntuntoinen sekä suoraselkäinen – tajutakseen olleensa naiivi hölmö. Nähdäkseen kuinka – tosipaikan tullen – toverit hylätään ja lojaliteetti on kauppatavara.

On huomattu, että kun joutuu tekemisiin oikein patologisen tapauksen kanssa; ensin se kyttäilee matkan päästä kuin muka olisi jotain sanomista, vaikka hädintuskin edes tiedämme toisemme. Sitten tullaan lähemmäs toljottamaan ja virnuilemaan; kuvitellen, että näin painostaa ”puolustautumaan” eli hyökkäämään ensin.

Noin myrkyllisten tapausten kanssa olen oppinut toimimaan jo aikoja sitten – tiedän mitä ovat ja pidän varani – ei ole minun asiani päättää kuka elää tai kuolee. En sääntele edes tuhannesti pienempiä asioita kuten ammattia, asuinpaikkaa enkä sosiaalista kanssakäymistäkään. Minä määrään vain omasta itsestäni.

"Suoraansanottuna vitutti ja railakkaasti, kun valitettavasti jouduin osaksi tarinaa, mutta naiivi hölmö sitä on vain kerran."

Siksi tiedän, että – vaikken harjoita sen paremmin kaukoitäistä viisautta, käy terapiassa tai nauti lääkitystäkään – minun on  hyödytöntä muistella olleita ja menneitä. Ainoat; keitä ne edes kiinnostaisivat, olisivat tuollaiset myöhäisnuoruuden konfrenssituristit hekumoimassa kuinka ovat minuun vaikuttaneet. Muka.

Paitsi, että turhaahan tämäkin rivi tästä ojentautuu; ne luulivat silloin joskus minun pyrkivän loukkaamaan tai järkyttämään itsejään – tietenkin tuolla persoonallisuudella tosiasiat ja yleinen etu ovat aina nollan arvoisia. Noin sekopäiset eivät usko mitään, ihminen ei vakuutteluja kaipaa eikä ihan satunnainen edes tajua mistä kirjoitan.

Tätä en pohjimmiltani ihmettelekään, koska tarve tehdä itsensä mielenkiintoiseksi ja kyky olla välittämättä saako myönteistä vai kielteistä huomiota kertoo jotain yksilöstä. Jos et nimittäin satu olemaan rokkitähti tai vastaava, etkä tietyssä iässä sekä kärsimyksiä koettuasikaan vaihda toimintatapaasi – sinulla on ongelma.

"Jos et ole joku stara, etkä tietyssä iässä tai kärsimysten jälkeenkään vaihda toimintatapaa – sinulla on ongelma."

Surkeimmat taitavat olla suorastaan jotenkin traumoista riippuvaisia – tulla vaikka sitten edes haukutuksi, jos ei huomiota muuten saa. Etsimällä etsiä niin kasvotusten tapahtuvasta vuorovaikutuksesta kuin verkon tieskeistäkin vihollisuutta ynnä pahansuopuutta. Kaikki muut antavat jossain vaiheessa olla ja vaihtavat maisemaa.

Mitä minuun tulee; en voisi näistä konferenssituristeista piitata sitäkään kuin tiellä traktorirallaavan kakaran liian äkkinäisestä ohjauksen oikaisusta tai luullakseen edestäni marketin pihan parkkiruutuun traktorimönkijällä koukkaavasta sellaisestakaan. Ihan sama kuinka pää kenossa kyttäävät – ei silti aiheuta toimenpiteitä.

No, nuo konferenssituristit eivät enää koskaan puhu puolestani tai nimissäni. En liioin maksa minkään toimiston minkään tason toimihenkilöille työnteon näyttelemisestä. Rypeköön, jos ryvetyttää tai kiemurrelkoon odottaen työaikapäätteen kelloa – aivan sama – mikäli sinä odotat heiltä jotain hyvää, olen vilpittömästi pahoillani puolestasi.