Mitä ovat katuvat sivarit?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kukin voi poseerata mitä haluaa yksilöllisellä
elämäntyylillään.

Mihinkäänuskomattomuus on oiva lähtökohta, kun otsikko on tämä. Kyllä minä tiedän, että joillekuille elämänkatsomuksia tai vakaumuksia ei ole olemassakaan. Yhtälailla toisten niin kutsuttu aate on haluton mukanaraahautuminen, jota toteutetaan heittäytyen voimattomaksi parhaassa vaikeuksien välttelyn hengessä.

Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että jokainen sivari on yksilö, joista yhden katse on ympäröivässä maailmassa ja toisen omassa elämässään – enkä paheksu häntäkään kuin ei välitä valita kahden väliltä. On luontaista pohtia asioita uudelleen; joskus vain uudelleensanoittaen, ajoin taas tehden tykkänään uusia valintoja. 

Olisi siksi sopivaa, mutta joltisenkin köyhää todeta, että meidän aikamme katujathan ovat vain kuin kulttuuriradikaalit olivat taistolaisille. Kuusikymmenluvulla alettiin pasifistisina vapauden ja rakkauden kukkaislapsina; seitsenkymmenluvulla muututtiin kommunistisen puolueen erehtymättömyyden nimiin vannoviksi militaristeiksi.

"Sivarit ovat yksilöitä, joille on luontaista niin sanoittaa asioita uudelleen kuin myös tehdä tykkänään uusia valintojakin."

On siis jokaisen sivarin oma asia päättää, että katuuko, mitä, miksi ja entä sitten. Kuinka se kuin ei koskaan jotain ollutkaan olisi pettänyt, tai takkejakäyttämätönkään sellaisensa kääntänyt? Jokainen aate ei nimittäin ole ideologia, kaikissa ei olla puhdasoppisia eikä johtaminenkaan tapahdu aina ylhäältäpäin.

Olisi sopivaa, että uudelleenajatteleva tai -määrittelevä osaa itse kertoa tietääkö jotain tyystin uutta vai katsooko vanhaa toisin silmin ja miksi. Mutta lopulta – poseeraa sinä mitä poseeraat yksilöllisellä elämäntyylilläsi; silti tosiasiallisesti olemassaolevat ehdot niin aseelliseen palveluun pääsyyn kuin reserviin palaamiseenkin ovat tiukat.

Tiet on suunniteltu kutsuntaikäisille, varusmiespalveluksessa oleville ja siviilipalvelusta aloittamattomille, koska se on järjestelmän etu. Sivari vaihtamassa reserviin on kummajainen kuin varareserviin kuuluva hakemassa täydennyspalvelukseen – ne tulevat sanomaan, että unohda koko juttu. Vai sotatilaa ja liikekannallepanoako odotat?

"Olisi sopivaa, että uudelleenajatteleva tai  -määrittelevä osaa kertoa tietääkö uutta vai katsooko vanhaa toisin silmin ja miksi."

Toivottavasti et. Tuo on nimittäin hölinää, joka kertoo joko räikeästi ylimenneestä henkilökohtaisesta brändäyksestä tai todellisuudentajun puutteista; kuule höpsöliini – et sinä tarvitse nimeä kirjaan, kurssia, kokardia tai edes asetta. Sotilas sinusta tulee sillä hetkellä, kun alat taistella eli käydä sotaa. Etkä sinä tiedä mitä se on. Oikeasti.

Nuoruudentyhmyyden hylkääminen, etuoikeusajattelu, armeijanvastaisuus sekä ydinsotanollasummapelikin ovat aika kevyttä läppää. Onko väitetty katuminen silkkaa itsensä mielenkiintoiseksi tekemiseksi ja huomionkipeyksissään tarinointia? Osaamaton, turha tai vastenmielinen on usein se paras verkostoituja – juuri siksi.

Siispä; en juuri hämmästy, että useimmat ovat tehneet projektiaan pääosin somelle, jossa seuraajiinsa on ehkä liittynyt muutama armeijafani tuon sakean sakin kaikkein avarakatseisimmasta päästä. Eivät horisevat keski-ikäiset äijät kiinnosta ketään, koska tämä ei vielä ole kauniisti sanottuna totaalisen maanpuolustuksen etu.

"En hämmästy, että useimmat ovat tehneet projektiaan pääosin someyleisölle, johon ehkä liittyi muutama armeijafani."

Suomi on nimittäin yhä se sama läpimilitarisoitu yhteiskunta, mikä siitä vuosikymmenten kehityksen kautta muotoutui. Aseistakieltäytyjiä kyseenalaistetaan ja sorretaan eikä ole vitsiä kummempi asia, kun joku heistä muuttaa kantansa. Paitsi, jos tulee pitkä sota, jonka aikana täytyy näyttää ”kaikkien” olevan mukana.

Kyllä katuvan sivarin kyyti meni jo – mikä ja minne ikinä se sitten ehkä olikaan matkalla. Aseista kieltäytyessään ihminen näet muuttui näkymättömäksi – tämä tosiseikka on yhä sama, vaikka maailmantilanne ajoikin pasifismin ahtaalle. Mutta mitä uutta siinä on, koska ainahan sama on tapahtunut suurempien sotien aikana? 

Me emme vielä tiedä mitä Ukrainan sellaisesta tulee, joten on pahemman kerran ennenaikaista ruveta niin toivomaan kuin pelkäämäänkään mitään. Enteitä löytyy joka suuntaan; on 31 vuotta Neuvostoliiton tonttiinmenosta, 69 Stalinin kuolemasta ja tasan 100 Neuvosto-Venäjän sisällissodan lopusta.

"Suomi on läpimilitarisoitu yhteiskunta. Kantaansa muuttava aseistakieltäytyjä on siinä yhä pelkän vitsin asemassa."

Mikä minä olen ryhtymään kenenkään vainoojaksi tai syyttelijäksi; silloinkaan, jos henkilökohtainen tarve päästä kuuluisaksi vaatisi maksimaalista riidanalaisuutta? Heh. Kyllä minä niin hyvin someni tunnen, että siellä vakaumuksellisuus tai periaatteellisuus ovat turhia – mokomassakin ”taistellaan” ainoastaan huomion saamisesta.

Niin kutsuttu kulttuurisota on pelkkää väitetyn vastapuolen huudattamista tai tunteisiin menemistä maksimaalisella lällälläällä; sitä käyvän ei edes tarvitse olla esittämänsä paksupäinen militaristi-idiootti eikä sotatietäjäkään. Kalsarikänninen juntti ja rähinää rakastava nettisosiopaatti ovat aivan yhtä todennäköisiä vaihtoehtoja.

Saattaa maasta silti löytyä oikeasti katuvia sivareita. Katuja voi osata niin muotoilla vakaumuksensa sujuvasanaisesti kuin olla löytänyt oikean fooruminkin toimiakseen – minun tietämättömyyteni tästä ei vielä todista mitään. Inhimillinen identiteettini on kunnossa, joten tiedostan, etten kelpaa mitaksi muille kuin omalle itselleni.