Ajankohtaispohdintoja viikon varrelta

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuvassa mahdollisimman epämediaseksikäs niin kutsuttu
elämäntyyli; kuinka ollaan köyhä, sekä ajetaan vanhalla ulkona säilytetyllä autolla
talvella Pohjois-Karjalassa.

Viikko alkoi pohdinnoilla venäläisistä kansalaisyhteiskunta-, totuus- sekä tietokäsityksistä, mitkä päättyivät ajatukseen, että eivät samat Suomessakaan aina kaksiset ole. Harvat saavat mitään tietää tai osata; keskustelunkin tarkoitus on useimmiten valmiiksi sanellun kannan hyväksymiseen taipuminen.

Sekä, luonnollisesti; olihan sekin omansorttisensa yllätys, kun kaikennäköiset netttivideonväsääjät loistivat verotietopäivänä. Tulisiko itsekin kaivaaa minijalusta romulaatikosta, kääntä pokkarin valitsin videolle ja alkaa painaa? Lifestelyblogit ovat kuulemma tänään suosittuja; niissä katsellaan toisia elämässä elämäänsä.

Kärjen kuva on piruilua mokomalle totuutta venyttävälle, olennaisen kadottaneelle ja yleisestä edusta mitääntietämättömälle kulttuurimuodolle. Siinä niin kutsuttuna elämäntyylinä on jotain mahdollisimman epämediaseksikästä; kuinka ollaan köyhä, sekä ajetaan vanhalla ulkona säilytetyllä autolla talviaikaan Pohjois-Karjalassa.

"Toisten elämän katsomisen kulttuuri venyttää totuutta, kadottaa olennaisen eikä tiedä yleisestä edusta mitään."

Se oli oikeastaan sattuva osuma; nousihan pinosta lukuvuoroon Ansu Kivekkään Raakaversio, jossa kauniisti sanottuna haasteellisissa oloissa elävä teini-ikäinen lastensuojeluasiakas hoipertelee eteenpäin elämässään. Kirjalla on kaksi merkitystä; se on paitsi itsenäinen, mutta myös Täältä tullaan elämän rinnakkaistaideteos.

Tämä keskustelu on yhä tarpeen eikä se ihan heti – jos koskaan – lopukaan, sillä muistuttihan reaalimaailman Lahden jättivanhempainilta mieliin, että aina vanhukset ovat jokseenkin pihalla nuorten suhteen. Ja samanaikaisesti; nuorilla on esiintymisestä huolimatta tarve tulla nähdyksi, sekä kokea edes jonkun välittävän.

Kivekkään nuortenromaanin Elli haki huomiota tubettamisellaan, ja Jussufin huumekauppa taas sai ajattelemaan, että kukahan tuossa käyttikään ketään hyväkseen sekä mihin tarkoitukseen. Näin on sanottava, vaikka luonnollisesti heidän vastuuttomat valintansa johtavatkin melkolailla arvaamattomiin seurauksiin.

"Se oli sattuva osuma; pinosta nousi lukuun Ansu Kivekkään Raakaversio, jonka Elli haki huomiota tubettamisella."  

Myös sosiaalisen median parasosiaalinen – vai sanoisinko sittenkin parasiittinen – perusluonne muistutti itsestään. Lehmolaiset rupesivat arvailemaan, että olisiko VT 6:lla esiintynyt autokaappari ollut sama mies kuin oli ollut heidänkin vaivoinaan? Ja mitähän nekin olisivat sillä tiedolla tehneet, pohdin itse keskustelunsa lukiessani.

Niin; siis olisivatko he ehkä soittaneet tämän kotiin valittaakseen tai suorastaan pyytääkseen kasvatuksesta vastuullista lähivanhempaa hakemaan häiritsijän pois? Voi herranjestas sentään kuinka tyhmää, tarkoituksetonta ja hyödytöntä niin yleensä kuin erikseenkin. Tarkoittaako tämä, jotten enää hyväksy tyhmiä kysymyksiä?

Nyt ollaan perimmäisen äärellä – olenhan enimmän osan elämääni ollut sananvapauden puolella pikkuporvarillisia poseeraajia sekä ahtaasti ajattelevia wannabeauktoriteettejä vastaan. Toisaalta – ilmiö on myös aika tympeä, jos keskustelu ei milloinkaan mene asiaan tai pysy siinä.

"Tarkoittaako tämä, etten enää hyväksy tyhmiä kysymyksiä? Tähän asti olen ollut enimmäkseen päinvastaista mieltä."

Pitänee päättää Adina Nivukosken kolumniin YLE:n netissä. "Lopulta kyse on siitä, että haluaa ymmärtää toisen ihmisen maailmaa", lainaan. Se on hyvin sanottu – vaan kuitenkin käytännössä vaikeammin tehty kuin luulisi. Useampi kuin toivoisikaan yrittää näet olla suhteen vahvempi osapuoli, joka yksinkertaisesti vain jyrää.

Se ei ole ihme, sillä onhan niitäkin harmonianrakastajia keille erimielisyys on henkilökohtainen loukkaus. Heillä taas on taipumus etsiä merkkejä valta-asemasta, sosiaalisesta hyväksyttävyydestä ja yrittää piiloutua valtavirtaan, mikä voi viedä yllättävän pitkälle vikasuuntaan. Todet ajatukset pimitetään, jos niitä edes löytyy.

Unohtamatta tietenkään, että tämän varjolla kolmannet luulevat voivansa olla kuinka marginaalisia tai kämyjä tahansa – kanssaihmisyyteen vedoten. Kaikki todellakin ovat ihmisiä, mutta tästä huolimatta käyttäytymisellä on seurauksensa eikä jokainen mielipidekään ole hyväksyttävä. Yritettiinkö siis edes kertoa JA kuunnella?