Sanat yhdistävät ja erottavat

(Kuva: Jari Kähkönen) Klassikko, köyhiksen halpis, nuoren ensimmäinen tai jos ei pa-
remmasta tiedä; A 6 musta vahakantinen ruutuvihko tosiaan sopii moniin tarpeisiin.
Niinjoo, taskussa näiden selkämys tosin menee helposti rikki ilman suojakansia,
eivätkä vahakantiset kestä kummoistakaan määrää kosteutta. Piilomiesten ja operatii-
vien onkin siksi viisaampi käyttää vedenkestävää A 7 avolehtiötä, jonka sivut silputaan
heti edelleenraportoinnin tai poissulkemisen jälkeen.

Sanat ovat minun taiteeni, jota teen sen itsensä tähden – kuten tuleekin – samase ”meneekö tämä” tai tienaanko. Näin alan; tekstistä tulee tälläerää subjektiivinen eli henkilökohtainen, joka koskee lähinnä itseäni. Sen vastakohta on topikaalinen eli tiettyä yleisesti merkityksellistä aihetta käsittelevä teksti.

Olipa hupaisaa, kun tässä hetkenä erään jouduin nousemaan kylkiasennosta sohvaltani ja etsimään Cahierin ynnä kynän käteen piironginlaatikosta, koska Dashiell Hammettin alkukielinen elämänkerturi käytteli mielenkiintoisia sanoja. Usein sellaista ei satu, mutta hyvä kun kuitenkin joskus – mielen piristykseksi.

Tiesitkö, että maailman ensimmäinen yksityisetsivä Allan Pinkerton käytti itse sanaa matalaotsainen kuvaillessaan ihannetyöntekijäänsä? Käsitys perustuu työfilosofiaan, jossa taktista eli tiedustelevaa ja puhuttelevaa tutkintaa arvostetaan moninkertaisesti teknistä eli jälkien taltiointia sekä analysointia enemmän. Luonnehdinta ei ole imartelu.

"Pinkerton itse käytti sanaa matalaotsainen kuvaillessaan ihanne-etsivää. Hän myös suosi taktista tutkintaa teknisen ylitse."

Vai onko? Se toiminee ihmiskäsitystestinä. Asetatko oman ihanteesi pääsäännöksi vai poikkeukseksi, sekä kumpaan kahdesta kohdistat samankaltaisuusoletuksen? Pannaan porvalilaisuus; Karelia Noirissa hän kirjoitti kaikkien rehtien poliisien olevan samankaltaisella tavalla rehtejä ja kierojen taas yksilöllisiä epärehellisyydessään.

Olen jokseenkin varma, että Pauliina Suden yksityisetsiväkirjassa ei käytetty m-sanaa. Sinänsä kiehtovaa, että hän pääsi noin lähelle tuota suljettua porukkaa, mutta valitettavasti sitten heikot pohjatiedot ja haastatteleva työote alkoivat näkyä. Itse muistan kuulleeni puhetta valvontamiesten matalaotsaisuudesta jo kouluikäisenä.

No; mies, joka hallitsee sanansa, saattaa myös ketterästi leikitellä niillä. Olen sitä minäkin huvinpäiten naisseurassa puhunut tarkoituksellisen hölmösti. Tultuani sitten mainituksi urpoksi; sanoin hymyssäsuin olevani joskus sitäkin, kunhan vain muilta harrastuksiltani joudan. Voi teitä totisia torvensoittajia, ette tiedä mitä menetätte.

"Kielenkäyttösi kertoo ihmiskäsityksesi. Psyykkinen ja sosiaalinen liikkumatila suovat mahdollisuuden hassutella."

Toisinaan hupailen enemmänkin vaihtelevia sosiaalisia rooleja käyttäen, mutta kaikkein kiusaantunein olen itse, jos näin toimiessani saan vaivoikseni jonkun nykyajan sosiaalialan ”sanoittajan” tai draaman ”mukaankietojan”. Jösses. Niiltä loppuivat ajatukset jo eilen, mutta suu käy yhä. Jottemmä paremmin sano. Huh-huh.

Välillä tekisi mieli muistuttaa, että voin kyllä näyttää mitä alun 30 vuotta sitten käymälläni sotilaspoliisimiehistön peruskurssilla opettiin tekemään, jos joku yrittää halimisvoittoa. Kun nimittäin tässä asiayhteydessä sanotaan pysäytyspotku, ei puhuta jalkapallosta. Mutta onneksi piruuntumisentunne ei yleensä ole pitkäikäinen.

Tuskinpa siis sinäkään muuten tiesit hakukonettamatta, että minkäsortin kapsäkki on Gladstone. En tiennyt minäkään, mutta sellaista Hammett elämänkerturin mukaan kanniskeli Pinkertonin matkatöissä; junassa matkustettiin aina istumapaikalla, piti asua majataloissa ja syömään joutui mitä sai.

"Kiusaannun kovasti, jos saan hupaillessani vaivoikseni jonkun nykyajan 'sanoittajan' tai 'mukaankietojan'."

No, vaikka Suomessa ei olekaan samaa yksityisen poliisin historiaa kuin Yhdysvalloissa; silti Kosti Vasa tarinoi 1960-luvun KRP:stä jokseenkin samaan tapaan. Ehkä liikuttiin jo kuplavolkkarilla, mutta yhä useat majoittuivat samaan huoneeseen matkustajakodissa ja syötiin aina ruokalistan halvinta. 

Vai kirjautuuko historiakaan aina oikein? Kun näet luin YLE:n netin tuoreimman sivaritöräyksen, häkellyin maailmankuvamössöstä. Näinkö vaikea on saada haastattelu reservinsivarilta eli täydennyspalvelusvelvolliselta? Ja mitä se virka-apufantasiakin tähän kuului? Sekä voi viulu niitä juttuja mitä oheen oli linkattu.

Niin, kykenihän Karjalaisen kulttuurin esimieskin kolumnissaan yhdistämään toisiinsa oman reservinkieltäymyksensä ja Naton. Päätänkin siis Tiitiseen; 1970-luvun jalkaväkiprikaatin oikeusupseerin asiakaskunta ja maailmanluokan palkka-armeijoiden rekrytointipoolit – nehän ovat herrajumala kuin kaksi marjaa! Eikö se jo kerro jotain?