Kilpaile sinä asenteellasi, jos et muuten pärjää

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuka taistelee vierelläsi ja kuka sinua vastaan? Kas siinäpä kysymys, kun eletään pääomaehtoisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisiä kilpailutetaan toisiaan vastaan ja kaikkea pyritään aina tehostamaan, parantamaan sekä kehittämään.

Asenteesta palkataan, hehkutti Radio Suomen iltapäivälähetyksen juontaja Siru Päivinen maanantaina. Ihan totta? No, olihan teema olevinaan nuorten kesätyöt ja -yrittäjyys, mutta kyllä tuon journalismissa vuosikymmeniä ylioppilaspohjalta kelluneen kultaiseen sukupolveen kuuluvan tädin törinät olivat silti liikaa.

Hah, taas vaihteeksi Rouva Julkinen Palvelu katseli pääomaehtoista yhteiskuntaa tukevasti molemmat silmät kiinni. Siinä nimittäin kaikkea jatkuvasti parannetaan, tehostetaan ja kehitetään – seurauksella, että lukuisat vain jäävät ulkopuolelle myös täysin vailla omaa tai pysyvästi tuntemattomasta syystä. Näin on ollut jo vuosisatoja!

En minä edellistä muistivihkoon ottanut yksin itseeni liittyvistä syistä; asenne siltaa kätevästi siirtymää Convoy-performanssiin, josta YLE:n Aamu-tv:n sohvalla tarinoi Helsingin yliopiston aluekehityksen ja -politiikan professori Sami Moisio. Pyrkimys erillisiin todellisuuksiin on vakava asia eikä sille nauramisen kritisointi ole snobismia.

"Pääomaehtoisessa yhteiskunnassa lukuisat ovat jo vuosisatoja jääneet ulkopuolelle jatkuvan tehostamisen takia."  

Mistä luulet syntyvän käsityksen, että oma ääni ei kuulu tai on muuttunut näkymättömäksi? Ymmärrän; olen minä ollut siellä joskus itsekin. En pitänyt ”lempinimestäni”, joten katsoin tiukasti poispäin sitä melkein täyden yökerhon salin poikki huutavasta naisoletetusta – etsiessämme kaverini kanssa tiloista tämän kihlattua.

Hän oli ollut viettämässä tyttöjeniltaa, joka sujui kuten ennenkin eli kaikki lähtivät eripäälleen itkun ja kiroilun saattelemina – edessä oli hankala rasti; löytää porukan ainoa vakiintunut sekä saattaa hänet ehjänä kotiin. No, sitten peräänhuutaja läikäytti päälleni vähän kaljaakin, muttei yhäkään saanut huomiota. Poistuimme paikalta.

Ei tarvitse olla lukenut kolmea suomeksi saatavilla olevaa Marxin Pääoman osaa älytäkseen, että ihmisten tietämyksen, taitojen ja vaatimusten erot muuttuvat helposti kuiluksi. Yhdellä voi olla paljonkin asiaa, mutta menee täysin kasaan kohdatessaan toisen, joka keskustelee jo käsitteellisellä ja ilmiötasolla.

"Miksi oma ääni ei kuulu tai kuinka niin on näkymätön? Yksilöiden välillä on eroja ja ne voivat muuttua helposti kuiluksi."  

Eikö sama muka toimi myös toisinpäin? Toinen yksinkertaisesti kyllästyy katselemaan huonokäytöksistä tietämättömyydellään briljeeraajaa tai sitä mukaovelana ”tilannetta lukien” peittelevää omaneduntavoittelijaa. Sille oli varmasti ihan hyvä syy, että Wienissä Raksan työmaavalvonta käski nuoren Aatun pitää suunsa kiinni tai muuten.

Minua ei huvita kirjoittaa riviäkään ongelmapersoonista, kamerahäiriköistä, mielenosoituksen selostamisen kurjuudesta tai elosta tämän päivän kaduilla, mutta onneksi aiheet ristesivät. Suomessa yksinkertaisesti ollaan nyt sen edessä mikä on maailmassa tiedetty jo 50 vuotta; oppimishalua ja muutoskykyä ei silti vain löydy.

Seuraavaksi näyn tehneen muistiinpanoja tästä STT:n kiertolaisesta Karjalaisessa, jossa eläkeläinen Pentti Matikainen muisteli voittajajoukkueen kokoonpanoa silloin aikoinaan. Että tulee olla niin staroja kuin duunareitakin, joita kumpiakin on kohdeltava omilla – täysin eriävillä – tavoillaan. Muuten mukaan tulee mätiä omenia.

 "Suomessa on nyt löydetty se, mikä maailmassa on jo tiedetty 50 vuotta, mutta oppimishalu ja muutoskyky puuttuvat."

Sehänhän taitaa ongelmamme nykyään ollakin; liian moni haluaa olla stara ymmärtämättä olleensa koko hät’hätää teini-iän ohittaneen nuoren elämänsä pelkkä hyvää tarkoittaneiden lähiaikuisten tsemppauskohde. Jos ne eivät säälineet sinua ressukkana, he symppasivat, mutteivät ymmärtäneet mitään jutusta jota teit.

No, entäs sitten mädät omenat? Ei ole mikään huxleylaisuus dystopiakirjallisuudesta, että joku väärinmääritellään ja vastalauseet tai oikaisupyrkimykset vaimennetaan alistamisella sekä lopulta yksilö poissuljetaan. Sellaista se vain on kun ihmisiä kilpailutetaan toinen toistaan vastaan kapitalismissa, höpsöliini.

Ja kaiken tämän jälkeenkin yhteiskunnassa kehdataan esiintyä kuin ties mistä yht’äkkiä ilmaantuisi vaaditut milloin minkäkin taitajat. Ei ymmärretä, että Juuri Oikeaan Tarpeeseen on tavaroiden sarjatuotantoperiaate, jonka soveltaminen ihmisiin on kauniisti sanottua epärealistista ellei suorastaan pitkän päälle jopa tuhoisaa.

"Ja kaiken tämän jälkeen kehdataan esiintyä kuin vaaditut taitajat vain yht'äkkiä ilmaantuisivat jostakin."

Kilpaile sinä siis sillä asenteellasi, jos et muuten pärjää. Kuitenkin jossain vaiheessa, kun sitä vähiten odotit; erotellaan vuohet lampaista tai vedetään viiva minkä väärälle puolelle päätyneet saavat kylmästi lähteä. Huomaat, ettet ollutkaan Hyvä Veli etkä stara vaan duunari – lähdet, eivätkä työt seuraa perässäsi.

Jos ihan suoraan sanon, asennepuhe on kuin boheemien, hipstereiden ja muiden vastaavien sosialismi – shampanja- sekä salonkivaunusorttia – tosipaikassa se osoittautuu pelkäksi rihkamaksi, jonka tarkoitus oli tehdä kantajansa mielenkiintoiseksi. Jos tilanne käy pahaksi, hän ei vierelläsi taistele.

Heh. Ja kukahan sitten taistelee? Saattaa osoittautua, että joukko mitä luulit johtavasi piti sinua pellenään, jonka se tuuppaa selästä keskelle käynnissäolevaa konfliktia vain nauraakseen ylikävellyksi joutumisellesi tai turpaansaamisellesi. Asennetta todellakin tarvitset, kun koetat tuon jälkeen säilyttää itsekunnioituksesi.