Poliisiselitystä ja ihan silkkaa copagandaa

Selityksenhän te tiedättekin jo. Postmodernin diskurssikritiikin, jolla alisteisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevat kamppailevat oikeudenmukaisuuden puolesta torjuen valta-aseman tai hyväosaisuuden suojasta lauotut ahdasmielisyydet ja alistavuudet. Vaan mitä lienee copaganda?

Kauan sitten näin tilastoissa linkityksen Suoli24:lle; siellä ne olivat keskustelevinaan pääkirjoituksestani, joka käsitteli poliisin tiedotusohjeiden uudistusta. Ehkäpä minäkuva repesi, maailmankuva paukkui, kateus yllytti trollaamaan tai asianosainen puolusteli itseään tekonimettömästi? Johonkuhun höpsöliiniin ainakin osui ja upposi.

Lähtökohtani oli ollut kritisoida ”suostumuksen valmistamisena” tunnettua yhteiskunnallista mekanismia, joka on valitettavan yleinen kehittyneissä länsimaissa. Itse asiaan olin muistaakseni miedon hyväksyvä, sillä olihan buumissa  mennyt niin kutsuttu reality pahemman kerran yliastunut hyväksyttävän rajan.

"Oliko se minäkuva, maailmankuva, kateus vai asianosainenko puolustelemassa itseään? Johonkuhun osui ja upposi."

No, olihan muitakin huolenaiheita. Samalla poliisi vei kyseisten mediatuotteiden tekijöiden toimituksellisen itsenäisyyden, alkoi käyttää puhevaltaa asiakkaidensakin puolesta ja siirsi sen vielä tapahtumaan yksityisoikeudellisen sopimuksenkin puitteissa. Kaikessa hiljaisuudessa ne siis lakkasivat olemasta journalismia lainkaan.

Mutta kannattaako journalistienkaan elämöidä, jos ratakevarilla ajaneen alaikäisen pikkupojan menestyksettä taseroineen ja sitten puskemalla pysäyttäneen poliisipartion toimintaa vertaisarvioi Polamkin opettaja omasta altistuskokemuksestaan tarinoiden? Eivätkä Hennalan häpeä tai Kaisaniemen kaasutuskaan vielä maata muuttaneet.

Näin pääsemme c-sanaan; se on – kuten terävimmät jo arvasivat ja tyhmätkin hakukonettivat – englanninkielisten poliisia sekä propagandaa merkitsevien sanojen liitoksella tehty uussana, jolla kritisoidaan ensinmainitun liiallista yhteiskunnallista asemaa. Voihan sitä tietysti poliisipropagandaksikin sanoa, jos tykkää.

"Kaikessa hiljaisuudessa realityjen toimituksilta meni itsenäisyys, muttei journalismikaan varsinaisesti loista."

P-sanaa käyttävät kuitenkin lähinnä yksinäiset huonolle hygienialle haisevat ja marginaaliset ihan kämyjen mielipiteiden luukuttajat. He, joille Kontiolahden torille liimattava ”on ihan okei sanoa ei” -tarra sekä tussilla kirjoitettu ”mäntytee suojaa koronalta rokotusta paremmin” -pahvilappu ovat täysin vakavastiotettava viesti.

Mokomat kuuluvat jokseenkin samankokoiseen vähemmistöön kuin rikolliset, addiktit, persoonallisuushäiriöiset, sairaat ja muutkin poliisin vakioasiakkaat. Suuremmin olisin kuitenkin nyt huolissani väestön enemmistöstä; heillä on nolla poliisikontaktia vuosittain – juuri siksi he pitävätkin tosi-tv:tä hyvänä viihteenä.

Viihteeksikin se on nimittäin aika kurjaa: tylsä, itseään toistava, tekosiisti- ja -siveä puuduttava antikliimaksi. Esimerkiksi Sanomien television Poliiseja en yksinkertaisesti ole enää jaksanut katsoa monen moninaiseen vuoteen, mutta valitettavasti sille altistuu tahattomasti, kun käy jonkun vanhuksen luona kylässä.

"Suuremmin olisinkin huolissani enemmistöstä nollalla poliisikontaktilla, mikä pitää tosi-tv:tä hyvänä viihteenä."

Valitettavasti poliisiselitys on tarvekalu. Laiskat ja osaamattomat mediatoimihenkilöt, joita journalisteiksi mainitaan, tarvitsevat jotain sisältöä tuotteeseensa. Copagandaa taas syötetään tv:ssä sekä videoissa niillekin, jotka eivät havahtuisi vaikka keskellä lehtitekstiä seikkailisi se kuuluisa vaaleanpunainen elefantti.

Nauraisin mokomalle rakennelmalle, jos en valitettavasti saisi itsekin kärsiä epäoikeudenmukaisuudesta, jota sillä tuetaan. Ihanneminäni tulisi olla itseään kuoliaaksi syovä ja juova omistamisintoutunut sovinisti rasisti militaristi, joka hyväksyy ylhäältä pomottamisen kunhan vain tuntee olevansa edes jonkun yläpuolella.

Piittaamattomuuteni odotuksista ei vielä silti tee paranoidiksi, enneunien näkijäksi, vaihtoehtohoitajaksi, salaliittoteoreetikoksi, valeuutisten kuluttajaksi tai muuksi huuhaaksi. Tiedän noista kylähulluista riittävästi; pidän heitä vain siinä mielessä ”vaihtoehtoisina”, että omassa kuvitteellisessa maailmassaan hekin voivat olla voittajia.

"Poliisiselitys on tarvekalu tai muuten lehtijutut olisivat köyhiä. Copagandaa taas syötetään niillekin, jotka eivät lue lehtiä."

Tässä maailmassa he eivät osaa kysyä poliisin virkamerkkiä, vaatia tarkennusta poliisitehtävästä minkä vuoksi henkilötiedot on muka annettava eivätkä protestoida rikosten tai häiriön vaaraa sepitetyksi säilöönoton perusteeksi. Tuleekohan päivystävälle yleisjohtajalle muuten aina edes ilmoitusta kaikista rikosperusteisesta kiinniotoista?

Oikea totuus voi siis olla tavattoman vaatimaton, nolo, vaikea selittää tai niin monimutkainen ettei kukaan jaksa sitä kuunnella. On helpompaa keksiä tekosyy, löytää kelvollinen vihollinen, mennä syntipukkihyppyä, vouhottaa tai heittäytyä uhriksi. Esimerkiksi. Joitain kohtaan tunnen tällöin jopa sympatiaa; kaikkia kohtaan en.

Sejasama, että sanotko siiloutuminen vai kupla; niin se ihmisen pää kuitenkin toimii. Ateisti yrittää Raamattua nurin järkeilyllä ja argumentaatiolla. Huumemyönteinen taas tavoittelee tosiasiassa aineiden laillistamista, vaikka onkin puhuvinaan poliisin toteuttaman valvonnan epäoikeudenmukaisuudesta sekä epäyhdenvertaisuudesta. 

"Oikean totuuden sijaan tarvitaan usein tekosyytä, kelvollista vihollista, syntipukkia, vouhotusta tai uhriutumista."

Ja saamattajääneen oikeuden selitys taas voi kuulua:”Muutenhan näitä vaatimuksia tulisi koko ajan.” Sanoja ei välttämättä ole poliisi, mutta käytännössä ero sen ja itsen välillä voi huveta vähiin, koska identiteettinsä, asemansa sekä tulonsa riippuvat paljolti halukkuudesta osallistua ne antaneen järjestelmän pyörittämiseen.

Järjestelmää, johon – täysin aiheellisesti – suhtaudutaan luottamuksella vain niin kauan, kun toimintaansa ei tarvitse katsoa läheltä. Edellistä älköön väärinymmärrettäkö mihinkäänuskomattomuuden, oletusarvoisen viranomaisvastaisuuden, vajaan todellisuustarkistuksen tai silkan huuhaankaan puolustukseksi.

Siksi poliisiselitystä – tätä merkityksiä omivaa ja todellisuutta vääristävää vierasta kieltä, jota muka kukaan muu kuin poliisit eivät voi käyttää – tarvitaan niin usein yhteiskunnassamme. Vaikka copaganda onkin tavallaan sen lallallaa -versio; pahaa-aavistamattoman päässä mokoma vaikuttaa kuitenkin yhtälailla ellei vielä rajumminkin.