Varusteet, miehitys ja koulutus kuntoon – muuten käy huonosti

Toveri somessa oli linkannut tähän juttuun. Sen tulisi panna alkuun keskustelu turvallisuusammattien koulutuksesta, mutten viitsi naurattaa ketään; pääoman oikeus liukuhihnatuotettuun, helposti korvattavaan ja halpaan työvoimaan voittaa. Käymättä jää. Varusteissa sekä henkilövahvuuksissakin on ongelmia.

Kuinka ihmeessä samalla koulutuksella ja hyväksynnällä voisi periaatteessa niin seistä festarialueen aidantolppana, palvella asiakkaita tapahtuman narikassa kuin niitata asemiehenkin julkisessa liikenteessä? Älkää ainakaan viisastelko minulle vartijakortista tai voimankäytön lisäkoulutuksesta; ne eivät tee ketään autuaaksi.

Niin. On huvittavaa, että sellainenkin lisäkoulutus on ollut olemassa vuosikymmeniä; toisissa kaupungeissa sitä vaadittiin jo ravintolan ovella, kun kaikki niillä seisoneet eivät vielä olleet edes tenttineet itseään järjestyksenvalvojiksikaan. Siispä; työtehtävät alkavat rajautua vasta, jos poliisi luulee jonkun olevan rikollisjengin jäsen?

"Kuinka samalla koulutuksella ja hyväksynnällä voisi periaatteessa toimia kaikkialla? Älkääkä viisastelko."  

Ei täsmää. Paitsi, jos katsoo Suomen työväenehtoisen yhteiskunnan vastakohdaksi, pääomaehtoiseksi; sekä tunnistaa tästä seuraavan ”ihmiskäsityksen”, jossa yksilö käytetään loppuun ja viskataan pois. Silloin varusteet, henkilövahvuus sekä koulutus vastaavat aina markkinoiden vaatimuksia, mutta kunnossa ne eivät ole koskaan.

Varusteet ovat pakolliset, mutta puuttuvat, koska lisensoija ei uskalla eikä ostaja välitä esittää vaatimuksia. Sama koskee pääosin henkilövahvuuttakin; vetoa en lyö, koska olen köyhä taiteilija, mutta kysyn silti olivatko tällä tehtävällä vääntäneet edes ylimääräinen ja tarkastusoperaatiota varten tilattu henkilöresurssi? Enpä usko.

Koulutuksesta esitän suoran vaatimuksen, että myös vartijoille on luotava lisäkurssi, jota ilman ei pidä päästä kovan puolen hommiin. Siellä tulee voimankäytön lisäksi käsitellä myös uhkatilanteita; esimerkiksi luotiaseeton kohtaa, neutraloi kantajan ja tekee vaarattomaksi tällä olleen aseen. Järjestyksenvalvojat käyvät saman kurssin.

"Ei täsmää. Paitsi, jos Suomi on pääomaehtoinen yhteiskunta, jossa ihminen käytetään ja viskataan pois."  

Uuden uhkatilanne- ja voimankäytön lisäkoulutuksen keskeisin anti on arviointikyky. Turvallisuusalan kenttätyöntekijän ei pidä antaa terveyttään eikä henkeään työlleen, mutta myös nykyisen pelleilyn, joka lähinnä muistuttaa DDR:n valtiostatusta ennen 1970-lukua; on loputtava. Tai sitten kaikki vain suosiolla käyvät perustutkinnon.

Jos päällä on tietyt vaatteet, hallussa asemaa osoittava viranomaislupa ja työnantaja teki asiasta toimeksiantosopimuksen; on turvallisuutta tällöin myös parasta kyetä tuottamaan. Oikeuksilla, velvollisuuksilla sekä odotuksilla puljaaminen ei enää kelpaa, koska karussa arjessa mokomakin "pelimiehyys" on kestämätön toimintatapa.

On yksilösankaruutta, jos joku pärjäsi yksin paljaskäsin. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu, mutta sen paremmin selviytymisestä kuin aseuhkien määrästäkään ei voi enää päätellä, että ne ovat poikkeus, josta syntyy hienoja sotajuttuja vanhojen tarinoida ja nuorten kuunnella. Aseuhkat ovat ovat poistettava työturvallisuusriski tai jopa vaara.

"Terveyttään ja henkeään ei pidä työlleen antaa, mutta oikeuksilla, velvollisuuksilla ja odotuksilla puljaamisen pitää loppua."  

Jos asioita ei haluta hoitaa ajallaan ja asianmukaisesti, mikä on enemmän kuin tavallinen asenne yksityisellä turvallisuusalalla – huomataan vielä, että osaava ja valpas henkilökunta vaihdettiin leluihin. Kuinkahan suuri meteli muuten syntyy, kun ensikerran aseelliseen uhkahenkilöön ammutaan pysäyttävä laukaus joukkoliikenteessä?

Niinpä. Edeltävät vuosikymmenet ovat mahdollisesti tuudittaneet höpelöt kuvitelmaan, että vainottu, uhattu, pelkäävä tai piesty työntekijä poistaa itse itsensä alalta ja sitten unohtuu korvautuessaan nopeasti toisella. Sikäli, kun valtaa pitävät eivät viskaa häntä pois, jos työntekijä alkaa karun kokemuksensa jälkeen risata.

Ainakaan turvallisuustyön ostaja ja teettäjä eivät enää voivat yhteistyössä sepittää viranomaiseksi ja lainsäätäjäksi kutsutuille hyväuskoisille hölmöille mitä tahansa. Esimerkiksi, että voihan luotiaseitakin periaatteessa olla, mutta ampumataito on sattumanvaraista, koska ainoatakaan kovaa laukausta ei ole ikinä tarkoitus ampua.

"Edeltävät ajat ovat ehkä tuudittaneet kuvitelmaan, että vahingoittunut poistuu itse sekä maailma uskoo mitä tahansa."  

Suomessa puhutaan niin kutsutusta näkyvästä valvonnasta, mutta se ei aina tarkoita ”havainnointia ja raportointia” tumput suorina. On näet sellaisiakin maita, jossa turvallisuustyössä ei voi sanoa mitään, koska valtuudet puuttuvat; ja yhtä vähän kannattaa tehdäkin – ei osaa, kykene eikä kukaan mitään odottanutkaan.

Päinvastoin; fyysinen puuttuminen saatetaan kieltää jo työpaikkahaastattelussa, ilmoittaen yrityksen olevan ”käsiksikäymätön”. Suunsa avaaminen ölisevien päihderiippuvaisten asunnottomien hillitsemiseksi tietää vartiointikohteesta pois joutumista ja sitä tehdessään nettivideoitu taas menettää työpaikkansa.

Suomen yksityinen turvallisuusala on siis paikoin kuin Neuvostoliiton talous – absurditeetti; osaaminen on arvoitus sekä motivaatio vaihtelee, mutta sen verran tapahtuu, että elävien kirjoissa roikutaan. Onko siis yksi ostavinaan, toinen maksavinaan, kolmas tekevinään ja neljäs luulee olevansa turvallisessa ympäristössä?

                                                            ***  

Maamme on vielä takamatkalla kapitalististen yhteiskuntien kilpailussa pohjamutiin tai kuopan syvimpään kohtaan – vai onko sittenkään? On tosiaan maita, joissa turvafirman kirjoilla oleva vartija on vitsi, mutta siellä joukkoliikennettä yleensäottaen turvaa – oma, yleinen tai sopimuksellinen – vaan silti kuitenkin aina olemassaoleva – poliisi.

Edit 5.1.22 kello 21.02: Mitä mä just sanoin; poliisin jatkotiedote asiasta.

Edit 8.1.22 kello 16.15: Juttu jatkuu täällä.