Aina ne testaavat, antavat palautetta ja yrittävät panna matalaksi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Luulisi terveen ja tasapainoisen aikuisen ymmärtävän ihmissuhteiden vastavuoroisuutta. Kuinka sinut vastaanotetaan riippuu pitkälti tiedoistasi, taidoistasi, kyvyistäsi, ominaisuuksistasi sekä mahdollisesta yhteisestä historiasta. Kukaan ei tee puolestasi yli 50% kokonaisuudesta – usko huviksesi.

Mutta ehei. Toisinaan et ole saada jalkaasi kynnyksen yli etkä ilmaa keuhkoisi tervehdyksenkään lausuaksesi, kun näet jo naamoista, että tästä ei muuten tule yhtään mitään. Suhtautuminen naamojen takana on ennakkoluuloinen, joten siihen voi vain todeta:”Koetahan jätkä/akka odottaa, että sinua ensin solvataan ja suutu vasta sitten.”

Näissä leimaajissa on niin pelkääjät kuin röyhkimyksetkin. Ensinmainittujen naamoista näkyvä pelkoreaktio tekee surulliseksi ja neuvottomaksi; osaton minä olen tuon henkisen painolastin syntyyn sekä voin tuskin olla avuksikaan. Viimemainittujen kanssa pyrin vain hillitsemään itseni; muistan, että nuo tekevät kyllä omat virheensä itse.

"Kukaan ei tee puolestasi yli 50%. Kenelle terveelle ja tasapainoiselle aikuiselle tämäkin pitää erikseen sanoa?"

Tätä naputtaessani ajattelen testaamisen olevan uskottavuuden peräämistä; psykologiaa tosiasiallisesti tai luullakseenkaan taitavat provosoivat ja taitamattomat jankuttavat saadakseen edes jonkun reaktion. Lienee sattumaa, että onko ihmiskäsitys kunnossa ja tietävätkö edes mitä työhypoteesi tai transferenssi tarkoittavat.

Useasti pistetilanne ei – mokomien omasta mielestä ainakaan – ollut aloitettaessa 0-0 ja niin pelin nimi, pelivälineet kuin maalialuekin saattavat vaihdella. Annetaan niin sanotusti palautetta eli kilpaillaan keskenään, vaikka ilmeisesti kuitenkaan ei itse koskaan ole se väärinymmärretty nero mistä ivaillen syyttelee kyllä kaikkia muita.

Niinikään; huumorin kanssa kannattaisi olla tarkkana, koska matalaksi paneminen on etuoikeus, jota kukaan ei voi saada omalla päätöksellään. Luulla nyt, että toinen ei tajua, uskalla tai kykene tekemään mitään, vaikka tällä erää vaikeneekin; se on paha harhaluulo – oletpa täynnä itseäsi. Omille vitseilleenhän parhaiten nauretaankin.

"Keskinäisessä kilpailussa voi itsekin sortua esittämään 'väärinymmärrettyä neroa' tajuamatta asiaa lainkaan."

Onko yhteinen historia yliarvostettua? Tiedäpä häntä; se riippunee kokemusten todellisuudesta, molemminpuolisuudesta ja arvottamisesta. Aivan yhtähyvin voi osoittautua toisen sortuneen nostalgisoivaan itsepetokseen tai vetoavan voittajan oikeuteen kirjoittaa historia, olipa sitä eli ei – niin menneessä kuin nykyhetkessäkään.

Niinpä. Usea voi siis valtansa menetettyään huomata, että yksityishenkilönä on kirjaimellisesti yksin ja kuinka varallisuuden muutos johti lojaliteettien uudelleenarviointiin. Erityisen hartaasti kiroan ihmissorttia, joka odottaa vaikka vuosia – päästäkseen sanomaan ilkeyden päin naamaa silloin, kun se kaikkein huonoiten sopii.

No, jokseenkin tälläinen se ihmisluonto vain on. Ensin edessään on ymmällään ja sitten – riippuen eletyn elämän laadusta – opitaan joko tuhoutumaan tai selviytymään. Menestymisestä en viitsi kirjoittaa mitään, koska olen minä nimittäin niin monta kuorielämän eläjää, tyhjyyttä pakoilevaa pörrääjää ja palkinnoilla isottelijaa nähnyt.

"Voi huomata, että ilman valtaa jää yksin ja varallisuusaseman muutoskin johtaa lojaliteettien uudelleenarviointiin."

On myös nähty kuinka toista sattuu ja lujaa, kun tämä huomaa ettei itsellään ollutkaan mitään valehtelun, maksamisen tai väkivallankäytön arvoista. Siispä, samase mitä tapahtuu; pääasia on, etten saa muualtakaan, jotten nauraisi hänelle selkänsä takana – luulee pettynyt. Kuinka voi nauraa sille, jonka on jo ehtinyt unohtaa?

Opi pettymään. Mitä parempi jokin on; sen todennäköisempää on, ettei sitä oikeasti ollut olemassakaan. Kehut eivät aina ole totta, ja sitäpaitsi; ne unohtuvat nopeammin kuin luuletkaan. Moni haettavaksi julistettu homma oli oikeasti jo jaettu ennenkuin ilmoituskaan laitettiin ulos. Äläkä kadehdi; et tiedä kuinka kalliiksi milloin mikäkin tuli.

Kyllin vanhaksi eläessään saa nähdä kaiken heittävän häränpyllyä: oppiarvon kera lyhyt ja suppea osa-aikaisuus on meriitti vaan ilman tutkintoa parikymmentävuotta laajasti kaikkea päätyönä tehtynä ei ole mitään. Voit siis horista mitä haluat virkavastuulla toimimisesta, mutta ainakin minulle mokoma ”auktoriteetti” on nollan arvoinen.

"Toiseen sattuu ja lujaa, kun en halunnutkaan häneltä jotain niin paljon, etten saadakseni kaihtaisi mitään keinoja."

Nii-in, kauankohan tuonkaan maisterin kuvitellaan pysyvän hommassa, jonka voisi tehdä kuka tahansa luku- ja kirjoitustaitoinen? Eikä hullu ole se, joka valitsee vaan se, joka alkaa palvelusmieheksi kahden eri alan ammattitutkinnolla. Mutta; kukin omaansa kohti, näin se vain on loppujenlopuksi nähtävä.

Irrallaan pysymisessä sekä kiinnisaamattomuudessa on siis omat hyvät puolensa, vaikka toisinaan keskiluokkaisten keski-ikäisten ja keskinkertaisten typeryys koetteleekin hermoja. Ne eivät ihan oikeasti joko käsitä tai myönnä todeksi, etten halua mitään heidän omaansa; enkä koe epäonnistuneeni, jos niin sanotusti jäin sitä vaille.

Tajuan kyllä silti vanhojen, vakituisten, viranhaltijoiden ja talon kirjoilla olevien tuskaan. Tuli annettua vapaus, uskallus sekä itseilmaisukin pois, mutta vastineeksi ei saa edes nöyristelyä minulta kansalaisena, vartijana tai...haha...ylioppilaspohjaisena freelance-elinkautisena. Ei silloin eikä nytkään. Kyllähän se sylettää. Ymmärrän.