Joillekuille siitä tulee silti elämänmittainen ura – avusta huolimatta

(Kuva: Jari Kähkönen) Käyntikortteja, saati sitten erityistä koteloa niille; minulla ei
muistaakseni lukiolaisena ollut. Itseasiassa; ne olivat jääneet yläasteikään, kun
harrastukset vaihtuivat.

Tiedätkö mitä tarkoittaa psyykkari tai miekkari? Koululaiset sanovat noin psykiatrisia sairaanhoitajia, joita alkaa nykyään löytyä jo ylä- ja reuna-Suomenkin yläkouluista. Lisäksi siellä tavataan myös hyvinvointiohjaajia, kerrottiin Siru Päivisen juontamassa YLE:n alueellisessa iltapäivälähetyksessä.

80-luvulla koulukuraattorit olivat juuri tulleet, mutta väliaikaisten opettajakorkeakoulujen ensimmäisten ylioppilaspohjaisten sukupolvet eivät pitäneet heitä minään ja toivat sen myös esiin – kunnes alkoivat pomojensa käskeminä pyydystää kuraattoreille asiakkaita. Koulupoli(klinikka) ja kasvatusneuvola olivat jossain toisella puolella kaupunkia.

Siispä; kenen etu edellä nyt toimitaan? Sitäkin pohdin 2010-luvulla kaupunkitoimittajana, kun valtuustoaloitteessa haluttiin turvata toiminnon jatkuminen palveluna – hoitajakokeilu olisi loppunut vuodenvaihteessa. En tainnut oikein tajutakaan, että kuinka rikkinäisinä ja keskeneräisinä jotkut siirtyvät yläasteelle.

"Psykiatrisia sairaanhoitajia löytyy ylä- ja reuna-Suomenkin yläkouluista. Heitä sanotaan siellä psyykkareiksi."

Olihan minunkin alakoulussani yksi, joka tuli kouluun kouluviraston farmari-Ladan kyydissä aikuisen saattamana. Puheiden mukaan hänessä oli ollut täitä ja tapanaan oli käyttää räikeästi ikäepäsopivaa seksualisoitunutta sanastoa. En tiedä; ruokalan pöydässä vastapäätä istuttaessa hän vaikutti ihan tavalliselta ihmiseltä.

Toinen; omassa luokassamme – elämäänähneen keski-ikäisen puolioppineen jälkikäteisarviointina – kerjäsi huomiota voidessaan huonosti kurjien kotiolojensa takia. Vuosia jälkeenpäin, kun kävin itse lukiota; kohtasimme kadulla ja hän haistatteli minulle silmät vihaa leimuten. Vilkaisin, en sanonut mitään sekä jatkoin sitten matkaani.

Kolmas taas sai maksusitoumuksen talvikenkiin, jotka ne olivat niin hienot, että seuraavassa määräaikaisessa uusiksimenossa vaadin kotona itselleni ostettavaksi samanlaiset – tuloksellisesti. Välillä oltiin ja välillä ei oltu kavereita, mutta peruskoulusta emme silti päässeet pois nyrkkitappelua käymättä.

"Yksi saatettiin kouluun, toisen kotiolot olivat kurjat ja kolmas sai itselleen talvikengät maksusitoumuksella."

Yläasteella annoin pyytää itseni koulumatkakaveriksi neljännelle, joka oli parina ensimmäisenä kertana lähtöaikaan vasta aamutoimissa ja lupasi seurata hetken päästä perässä. Seuraavana aamuna kuulin hänen äitinsä huutoäänen porraskäytävään, jolloin käännyin ympäri kannoillani enkä mennyt sinne enää.

Kun lukion ensisyksynä lähdin poplari päällä ja lahnasalkku kädessä aamulla kouluun, pihalla tuli vastaan yläasteen erityisopettaja; neuvoin hänelle mihin rappuun tuli mennä – tehtävä oli näemmä siirtynyt eteenpäin seuraavalle. Että siinä mielessä; on varmaan vain hyvä, jos palveluverkosto on tänään laajempi kuin joskus ennen.

Pohjimmiltaan kysymys on ihmisyydestä ja vierelläkulkijuudesta; siitä millainen ihmis- tai yhteiskuntakäsitys sinulla on – no, ainakin etäisen ihanteellisesti puhuen. Parasta olisi näet ymmärtää, että asiat ovat monimutkaisia eikä oikea vastaus ole sen paremmin ihannointi, tuomitseminen kuin jossittelukaan.

"Yläasteella tuli oltua koulumatkakaveri, joten on varmaan parempi, että palvelut kehittyivät ajan myötä laajemmiksi."

Kyllä nimittäin jokaisella oli jo 1980- ja 90-luvuilla useammat kasvot; joskus tosin totuus paljastui tai ainakin sille löydettiin sanat vasta jälkeenpäin. Jotain saa anteeksi tietämättömyydellä, kokemattomuudella ja hölmöydelläkin, mutta ei todellakaan kaikkea. Ja kyllä; joillekuille siitä tuli silti elämänmittainen ura – avusta huolimatta.

Niin, tehokas peliaika kävi siis vähiin Helsingin sisävuorossa – hoitsujutun lisäksi piti naputtaa myös toinen, epäillyistä väärinkäytöksistä kaupungin vuokratalossa – lehden valokuvaajaoletetun viedessä muka läppärin kädestäni. Ulkomaankeikalle kuulemma. En tietenkään antanut. Se oppilashuoltoryhmän haastattelu oli muuten aika kokemus.

Ja sitten; eilen – tunteja Yle Itä-Suomen iltapäivän loppumisen jälkeen – kävelyltä kotiin palattaessa, sivukadulta rinnalle käveli mies, joka kertoi nuorten tehneen ilkivaltaa sekä häiriköineen. Omien sanojensa mukaan oli heitä etsimässä. Olin kuitenkin ollut pitkään jossain toisaalla, joten minulla ei ollut omia havaintoja asiasta.