Ovatko kulttuuri- tai sanasodassa kaikki viestimiehiä?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kulttuuri- ja/tai sanasodan viestimiehen reppuko?

Muistan somettaneeni kulttuurisodan viestimiehen tempaisseen taisteluliivistään hämäyksen, jonka heitti keskusteluun hyydyttääkseen sen. Ja nauraneeni kuinka kuusikymppinen vanhankansan OTK teki einarit yhdelle ammattiviestijälle; toisen tämä taas sai ensin astumaan liukumiinaan ja sitten putoamaan pää edellä ojaan.

En minä muuten, mutta kun noin vuosi naureskeluni jälkeen, jolloin tätä blogia ei vielä ollut olemassakaan; molempien firmoista käytiin kyttäämässä portfoliotani, josko juttu olisi jatkunut – oletan kävijöiksi asianomaiset itse. Ei jatkunut. Tuolloin pääasiassa sometin muiden alustoilla – omia mielipidekirjoituksia tein vain harvoin.

Jos minun pitäisi nyt kuvitella nuo liivit, ne olisivat Tamracin Correspondent’s Vestit; väri määrittyisi kunkin rintaman mukaan erikseen. Linkkaan, koska omani – mustat – ovat vaatehuoneen perällä enkä viitsi niitä sieltä kaivaa. Reppu taas roikkui koukussa oven sisäpuolella; tuo kuva oli helppo tehdä.

"Kulttuuri- tai sanasodan viestimiehen taisteluliivinä olisi Tamracin Correspondent's Vest. Väri vaihtelisi."

En ole influensseri, mutta otin silti heikäläisten suosiman unboxaus -kuvan; siksi kantohihna eli sling näkyy siinä olevan kiinni vasurissa lenkissä. Minulle puolalainen näkemys samasta(1,2) asiasta on käsilaukun asemassa, kun menen maailmassa silkat siviiliromut mukanani tai korkeintaan minimikalusto päällä.

Miten liene? Kantaakohan kukaan tosi nappimies käyttöön valikoitunutta sovelletun väkivallan välinettä noin? Maailman metropolit kun eivät ole mikään Polvijärvi; ensinmainituissa miesten käytössä on ollut jo kauan pieniä laukkuja henkilökohtaisen omaisuutensa kuljettamiseen.

Airsoftaamista en harrasta enkä tunne; lienekö tuollaisella pikkurepulla siellä suurikin käyttäjäkunta? Ainakin kulttuuri- ja sanasodissa se on käytännöllinen; niissä ei rinkkoja kanniskella, koska selviytyäkseen sekä itseään huoltaakseen tarvitsee huomattavasti vähemmän materiaalia kuin korpisissinä.

"Yksiolkaiminen pikkureppu on käytännöllinen kulttuuri- ja sanasodissa, jotka eivät ole kuin sissikeikka korvessa."

Siitä kysymysotsikkonikin; onko maailma muuttunut sillälailla kierosti, että tänään kuka tahansa voi koska tahansa löytää itsensä keskeltä kohua, joka voi syntyä mistä tahansa? Ja ovatko siksi kaikki viestimiehiä? Näin tapahtuisi, koska julkisen sekä yksityisen rajat ovat käyneet häilyviksi kuten vain harvoin ennen historiassa.

Kysymys ei ole riidaton; Suomessa syntyy poliisitehtävä ja toimitetaan esitutkinta asiasta, josta muualla soittajaa neuvotaan kirjautumaan ulos ja olemaan välittämättä vaikka tulisi tappouhkauksia. Ja kolmannessa taas jo perättömästä postauksesta saa tuntuvasti penalttia, mutta tuo on vain eräs kyseisen ”oikeusvaltion” monista vioista.

Kysyttävä se on silti kuitenkin, koska niin suurta huolta toisinaan kannetaan ihmiskäsityksestä ja vaaditaan varmuutta kuinka vallankäytön kohteeksi joutunut toimisi tietyssä tilanteessa. Näin tapahtui, koska kulttuuri- ja sanasotia käyvät pyrkivät vetoomuksillaan saamaan vallankäyttäjän häpeämään.

"Kulttuuri- ja sanasotia käyvät yrittävät vedota kohteen pään ylitse saadakseen jonkin vallankäyttäjän häpeämään."

Kyseenalaistankin, että kuinka pitkälle kulloinkin voidaan mennä vetoomus edellä – yhtäältä hamuten henkilökohtaisena suosionosoituksena erityiskohtelua – toisaalta taas peräten "yhdenvertaisuutta" hyvin pitkälle fiktionaalisin perustein. Mitä taas en perää; on edustustehtävään hankkiutuneelle oikeutta syrjiä tai olla kapeakatseinen. 

Mutta kuka siis ketäkin oikeastaan edustaa? Maailmanmittaan tiedetään myös, että vitsin jakaminen on osumatarkkuudeltaan parhaimmillaankin vain 50%:nen menetelmä. Tulee huudetuksi hiljaiseksi tai ketään ei välttämättä kiinnosta, mutta saattaahan se ahnekin juosta päin seinää ja röyhkeä liukastua banaaninkuoreen.

Asema ei kuitenkaan voisi vaihdella kohtuuttomasti, koska vanhastaan tiedetään myös, että näin alisteiseen ryhmään kuuluva joutuu syrjinnän kohteeksi ja normaaliväestö kärsii vastaa kaikesta vaan valtaa ei ole mihinkään -ilmiöstä. Mutta siksikö näin tapahtuu, koska tässäkin kuviossa on hyödynsaajansa?

"En perää oikeutta syrjiä tai olla kapeakatseinen edustustehtävässä. Mutta kuka ketäkin oikeasti edustaa?"

Niinpä. Olet maksavinasi palvelusta; ei kiinnosta millä edellytyksillä tai missä oloissa sitä toteutetaan – odotatpahan vain itseään täydellisyyttä. Taisi olla Hilkka Olkinuora oikeassa Radio Suomen Pyöreässä pöydässä; ilo on tänään pelkkää vahingoniloa ja valitettavasti sen myös huomaa siinä miltä yhteiskuntamme näyttää.

Siispä; joskus voi olla oikein kiepauttaa sling bag selästä eteen, tempaista peremmän vetskarin alta joustonauhan tarra irti, tarttua päätelaitteeseen ja somettaa puolestaan. Ainakin tämä on parempi vaihtoehto kuin kantaa juomarakkotaskun paikalla olevassa syvennyksessä väkivallantekovälinettä.

Näin minä näen tunnustus- tai pikemminkin kaunayhteiskunnan, jossa elämme. Sinä, viestimies, et silti ole ketään parempi, vaikka olitkin kärkkäin kaikista huutamaan hävyttömyydet silmille ja viemään konfliktin someen missä lietsoit sitä edelleen pahemmakseen. Ilman solidaarisuutta et ole mitään – todellinen valta murskaa sinut.