Kohti avoimempaa, vapaampaa ja moniäänisempää sekä -ilmeisempää yhteiskuntaa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Armeijalla ja poliisilla oli julkista vastoinkäymistä; MPK:n taloussotkut eivät näet ota loppuakseen, sekä niin kutsuttu poliisin virkamiesoikeudellinen kurinpito tempoilee naurettavasti omansorttisensa sokeuden vallassa. Vai ovatko ne sittenkin vain merkkejä tulevasta uudesta ja toisenlaisesta yhteiskunnasta?

Voisi olla. Senverran sopii kirjoittaa jo niine hyvineenkin, vailla pelkoa päätymisestä lojaliteeteiltään kyseenalaisten marginaaliajattelija-puolihullujen joukkoon. Nationalismimme on kuollut emmekä ole enää suljettu yhteiskuntakaan; tottakai maailman muuttuminen vaikuttaa niin aseelliseen maanpuolustukseen kuin poliisiinkin.

Minulla ei ole piiloagendaa; sanon tässä ja nyt ihan suoraan, että olen antimilitaristi sekä anarkisti. Sellainen olen, koska kyseenalaistan vakinaisen armeijan olemassaolo-oikeuden ja valtion laillisen väkivallan monopolin useilta osiltaan sekä piirteiltään. Niistäkin tulee voida keskustella. Älä vain luule minua puolueettomaksi.

"Maanpuolustuksesta ja poliisirikoksista voi keskustella olematta marginaalinen puolihullu kyseenalaisine lojaliteetteineen."

Puolueettomuus, objektiivisuus ja...hahahhaa...tolkun ihmisyys haisevat. Jos ollaan kohteliaita, ne ovat niin kutsutun tavallisen ihmisen ominaispiirteitä. Sellaisen, joka on aina samaa mieltä kuin viimeksi äänessäollut, itseä miellyttävin, viisaalta vaikuttanut, pelottavin tai eniten auktoriteetinomaisin hahmo. Ollaan vähän siellätäällä.

Vähän siellätäällä oleminen on muodin seuraamista. Tähän ajatukseen päädyin, kun luin Janne Salmen kirjan 50-lukuvillityksestä. 1970- ja 1980-lukujen taitteessa olin itse kirjoittajan luokittelun mukainen peruslapsi, joka katseli hieman sivusta pelokkaana alueen määrääviä nuorisoheimoja puhuen fiftareista ja hevareista.

Kirjan keskeisimpiä opetuksia on, että millekään alakulttuurille ei voida antaa sopivan määrittely- ja valvontaoikeutta tai julkisen tilan omistajuutta. Ei sittenkään, vaikka ne vaikuttaisivat suosituilta ja moni niiden piirissä tehty asia olisi sinänsä hyväksyttävä tai suorastaan hienokin. Pidä kivaa keskenäsi.

"Yhdenkään alakulttuurin ei voi koskaan antaa määritellä tai valvoa sopivuutta. Eikä liioin omistaa julkista tilaakaan."

Miksi kurkkusalaattipelleillä pitäisi olla oikeus julkisen vallan rahoittamaan ja suojelemaan ohjattuun leikkitoimintaan? MPK-jutussa haikailtu 30 vuoden toimiva juttu oli oikeasti pelkkä postsovjettilainen hassutus, joka johti omavaltaisuuden kautta taloussotkujen suolle, minkä hetteessä nyt seistään vuotavin kumisaappain.

Näin pääsi käymään, kun pakko, teeskentely ja mielistely muuttuivat vanhentuneiksi menetelmiksi kansainvälisissä suhteissa, mikä taas puolestaan villitsi joitakuita nationalismin päihdyttämiä onnettomia kotimaassa. Puolustushallinnon poliisi olisi napannut moiset talteen jo aikoja sitten, jos Suomi olisi oikeasti vapaa länsimaa.

Sellaisessa olisi tosin tullut tiukka kahtiajako järjestelmän sisäiseen eli esimerkiksi territoriaaliin, kansalliskaartiin tai kodinturvaan ja ulkopuoliseen eli niin kutsuttuhin miliisihenkilöihin. Arvatkaahan kaksi kertaa kuinka "aatteellisesti äkkivääriä" ja "sopivuudeltaan sattumanvaraisia" siellä ulkona ollaan? He ovat turvallisuusriski.

"MPK:n järjestelmä oli omavaltaisuuden kautta taloussotkujen suolle johtanut postsovjettilainen hassutus."

Lainaus linkin sisällöstä:"Erikoissyyttäjä Heidi Savurinne Valtakunnansyyttäjän toimistosta sanoo, että Suomi on niin pieni maa ja täällä on suhteessa vähän poliiseja, ettei poliisirikosten tutkimiselle voida pyhittää omaa erikoistutkinta-virastoa, kuten joissain suuremmissa maissa." Hoh-hoh, johan on virkanaisella mielipiteet!

Savurinne taitaa harjoittaa todellisuudenkieltämistä tai ajattelua korvaavia toimintoja, kun toistaiseksi tuntemattomasta syystä kehtaa puhua tuollaisia julkisesti. Ei sentään väitä, että suomalaiset poliisit eivät tee rikoksia ylipäätään! Ilmennyt häkellyttävä naiivius ilmentää kansalaisuuden muuttuneen alamaisuudeksi.

Alamaisia emme kuitenkaan suomalaisten sisäistämästä kurista, sääntöjen palvonnasta sekä virkavallan pelosta huolimatta ole; oikeasti se on laillisuus- JA lainalaisuusperiaate, höpsöliinit. Teidän fetissinne ehkä karkasivat väestötasolle, mutta Suomi ei silti kuulkaas ole mikään Orwellin Eläinten vallankumous sikoineen!

"Savurinne taitaa tuollaisia puhuessaan harjoittaa todellisuudenkieltämistä tai ajattelua korvaavia toimintoja."

Suhtautumisesta johtuu, että täällä poliisin väärinkäytöksiä ja rikoksia esiselvitetään pahimmillaan naurettavuudella, jossa epäillyltä kysytään sähköpostitse ’onko sinua syytä epäillä rikoksesta?’. Käsitys poliisista ei siis ole kohdallaan. On käsitettävä, että muutakin vaihtoehtoja löytyy kuin ihannoitava pyhimys ja täysi pirulainen.

Sellaista katsantokantaa voisin jo sympatisoidakin, että poliisirikosten kaikkein pahin osa, joka on muissa maissa syönyt jo poliisilaitosten integriteettiä ja perustajiensa suverineettiäkin; on toistaiseksi puuttunut Suomesta. Jos poliisi on vuokrattavissa tai ostettavissa, sitä on myös tuolloin tutkittava aivan toisensortin tiukkuudella.

Yhteiskunnallisesti niistä maista tuli kuitenkin hyvin vapaita, moniäänisiä ja -ilmeisiä, auktoriteettejähyljeksiviä sekä lakiin väljästi suhtautuvia paikkoja. Siellä sitä...heh...suurta yhteistä kertomusta...ei näet rakennettu kurilla ja nationalismilla niinkuin Suomessa. Mennyt ei tule takaisin; tämä yhteiskunta menee uusiksi.