Asiaa olkalaukusta ja vähän sen vierestäkin

(Kuva: Jari Kähkönen) Sotasukupolven mielestä vakavastiotettavalla
ihmisellä saattoi olla vain salkku tai selkäreppu; muu oli pahasta.

Viimeaikoina perinnemediassa on ollut juttuja roadmaneista, puukoista, ryöstöistä sekä olkalaukuista. Joo, ymmärränhän minä; tämä kulttuurimurros oli tulollaan vuosi sitten, kun hamstrauksen tähden perunatkin piti käydä ostamassa Prismasta. Keskellä käytävää oli räkki, joka oli täynnä Side Bageja.

Vallitsevien olojen tähden en käy juuri missään enkä näe tai joudu tekemisiinkään nuorten kanssa, joten kulttuurin levinneisyys on minulle arvoitus. Ennen tämän vuoden huhtikuuta olisin pokkana väittänyt, että tuon väestönosan suosikkikantolaite olisi ollut Gym Sack tai Bag eli narureppu.

Aikuisyhteisön pihallaolo on kiusallisen ilmeistä; sikäli, kun siinäkään on mitään uutta. Vasta muutaman sata vuottahan nuoret ovat tahallaan puhuneet keskenään niin, että salakuuntelija ymmärtäisi vaihdetut sanat mahdollisimman huonosti. Sitäpaitsi; vapaassa maassa seuraava sukupolvi ei ole koskaan samanlainen kuin edellinen.

"Aikuisyhteisön pihallaolo on kiusallisen ilmeistä. Nuoret puhuvat salakuuntelua vältellen eivätkä ole kuin vanhempansa."

Mutta mitä siitä ymmärtää työsuhdeautoileva läppärilaukku- tai salkkupelle? Hänellehän saattaa tulla yllätyksenä, että toisin kuin vielä 80-luvulla, verkkareissa tai collegeissa ei ole enää kuin lämmittelytaskut. Silloinhan, hänen nuoruudessaan siis, vetoketjun taakse suojaan sai käytännössä koko omaisuutensa eli niin kotiavaimet kuin lompakonkin.

Tai kuka on pahoillaan, jos loukkaavasti virnuillen kytäten perässäkävelevällä seitsemänkymmenen ja seniliteetin välissä olevalla äijällä ei yksinkertaisesti ole mitään henkilökohtaista omaisuutta, joka tulisi panna olkalaukkuun? Voivoi, kylänraittikin on hiljainen; ainoakaan ei ryntää höykyttämään simputettavaksi maalitettua.

Nekin, jotka mitään muistavat; eivät taatusti vertaa asennoitumistaan sotasukupolven jenkkikassien ja Marimekko-olkalaukkujen halveksuntaan. Sen edustajienhan mielestä vakavastiotettavalla ihmisellä sai olla vain joko salkku tai selkäreppu; kaikki muu oli epäilyttävänä pahasta. Toksista maskuliinisuuttako etsit? Tässähän se jo tulikin.

"Työsuhdeautoileva läppärilaukku- tai salkkupelle sekä seitsenkymppinen vanha äijä eivät muista eivätkä tajua mitään."

Itsekin hämmästyin, kun Isossa Myyssä näin nuorisohenkilöllä farkut, joiden tasku oli muokattu kantamaan tablettitietokone. No, parempi näin kuin itähelsinkiläiskakaralla, jolla taas järjestelmäkamera roikkui kantohihnassaan, vaikka keli oli sanallasanoen kurja. Kulkiessaan hän ei ottanut kuvan kuvaa.

On muuten aika köyhää tai suorastaan kylähullua luulla pärjäävänsä vain yhdellä tai kahdella laukulla kaikkiin tarpeisiin. Tietenkin pitää olla erikseen juhla-, bisnes-, vapaa-ajan-, näyttävyys- ja ainoan tarkoituksen laukkuja. Puhumattakaan utiliteeteistä eli tarvelaukuista, jos ei sano vain suoraan että sauna- tai kauppakassi.

En osta ajatusta, että olkalaukun kantaminen olisi välttämättä merkki yhtään mistään. Luuletteko tosiaan kenenkään muun kuin riittävästi valmentautuneen tiedustelu- tai turvallisuuspalvelun toimijan ja erikoisjoukko-operaattorin kykenevän käyttämään merkittävää väkivaltaa kanssaihmiseensä veska kaulassa?

"Vain tiedustelu- tai turvallisuuspalvelu ja erikoisjoukot kykenevät käyttämään merkittävää väkivaltaa veska kaulassa."

Hekin useimmiten vetävät pistoolin pakaasin erityisesti suunnitellusta taskusta, mikä taas on Suomessa yhtä yleistä kuin ympärivuorokautinen aseenkanto niin töissä kuin kotonakin. En mene yllätykseen, parveiluun, ylivoimaan, pelotteluun ja hyökkäyspaikan valintaan ennen ryöstöä; aihehan on olkalaukut eikä rikostorjunta.

On siis osattava valita oikea laukku oikeaan paikkaan. Rinkka selässä ei käydä ruokakaupassa, vaikka paljon ostaisikin. Eikä Oikeuskanslerinvirastoon meneviä asiakirjoja toimiteta toimiteta kirjaamoon M85 varustepussissa; ei edes silloin, jos taisteluvyöhön kiinnittämistä varten olevat hihnat on särmästi rullattu pois tieltä.

Kantoi mitä kantoi; aina on varauduttava, että jos ne eivät kysele tai puhu tyhmiä niin vähintäänkin toljottavat. Sellainen on ihmisen luonto; jos se jotain näkee, hän katsoo oikeudekseen keskustella asiasta. Tihrustipa sitten kummalla silmällä tahansa, sekä ymmärsipä näkemästään vielä ihan täyttä puoltakaan.

"Kantoi mitä kantoi; on aina varauduttava tyhmien kyselemiseen tai puhumiseen ja vähintäänkin toljottamiseen."

Katsoin minä yhden jakson sitä väitetyn roadman-kulttuurin esikuvaksi sanottua Top Boy -sarjaakin, mutta en nähnyt sen paremmin olkaukun kuin puukonkaan kantamista. Näin järisyttävän eriarvoisen maailman, jonka ylisukupolvisessa ulkopuolisuudessa eläjille elinkeinon tuottavuus on laillisuutta suurempi arvo.

Tennareita, verkkareita, hupparia, toppaliivia ja olkalaukkua käyttävän sormellaosoittelu on yhtä vähä-älyistä kysyä skinheadiltä hänen elämästään sekä mielipiteistään. Sikäli, kun kehitys tai kasvu vaarantuu; on jouduttava lastensuojelutoimenpiteeseen. Eikä tietenkään voi olla rikosta ilman rikosvastuuta. Itsestäänselväähän tämä jo on.

Mitä mokomakin ”maun arvostelu” siis oikeastaan kertoo? Sellaista ei olekaan kuin omaperäinen samankaltaisuus eikä erillinen mutta yhtäläinen. Roadmaneistä kohisijat roikkuvat siis kiinni Urho Kekkosen Tamminiemi-kirjan aikaisissa nationalismin jämissä; muistellen, että miten se taru yhtenäiskulttuurista taas oikein menikään.