Mikä Ikinä Kuulostaakaan Hyvältä

(Kuva: Jari Kähkönen) Samankokoisia valmiiseen lomakepohjaan kirjoitettuja lappuja
kului pinoittain niin hälytyskeskuksessa, toimistossa kuin autossakin. Höhöhöö sen
edestä, kun tekstiin siirrettynä mokomasta irtosi riemu, vaikka tuskin näin 
mahdollista verkkoyleisöä lietsonutta trollia oli vielä tuolloin olemassakaan.

Laitoin otsikoksi mediapopulismin tunnuslauseen. Se on helppoa, kun on vahvoilla ja joko kertoo ihmisille mitä he haluavat kuulla tai tajuntaan kohdistuva isku saa yleisön tunteen valtaan; tavallisimmin pelataan vihalla sekä vahingonilolla. Jos et ole ja sanottavasi torjutaan, ne käyvätkin sinun kimppuusi.

Siispä; ajattelevalle ihmiselle ei myöskään pitäisi tulla yllätyksenä, että Aamulehden vastaava päätoimittaja on joko kuuro, sokea tai porvari. Hän asettui tarkoituksella haukkumaan nuoren naisdemaripääministerin, jonka haluaa vaihtaa kehen tahansa; pääasia, että työttömät kärsivät ja pääoman omistajat juhlivat.

Ihmisten kesken näet pelataan jollain aivan muulla kuin totuudella ja oikeudella. Jos olet vahvoilla viehätysvoimassa, voit huoletta argumentoida aivan täyttä kuraa. Jos taas olet ihmisten ilmoille sopimaton menninkäinen, tietämyksesi ja osaamisesi ovat jokseenkin yhdentekeviä. Puhe- sekä kirjoitustaito ovat eduksi, mutteivät ratkaise mitään.

"Mikä Ikinä Kuulostaakaan Hyvältä on mediapopulismin tunnuslause, mutta samaa logiikkaa hyödynnetään kaikkialla."

Hah; kyllä minä niin makeasti nauroin, kun sanomalehti Helsingin Sanomat kehtaa julkaista pääkirjoituksen alla idioottiplanssin missä määrittelee, että mikäs kirjoitus se sellainen taas olikaan. Ja kuinka nyt korkeakoulutaistolaisuuden eräs postuumi omakustannearvio yhdistyikin intersektionaalisen feminismin aikalaiskritiikkiin.

Monastiko kuulinkaan itse pääkirjoituksia kirjoittaessani hakevani vain suurempaa auktoriteettiä omille mielipiteilleni, etten saa kirjoittaa me-muodossa tai passiivissa ja 'puhua toisten nimissä'? Niinno, rupesihan Setä Arkadiakin vielä Maikkarissa ollessaan pillittimään ilkeistä lukijakommenteista ja vastalauseeksi lopetti bloginsa.

Asiat ovat asioita vasta aivan viimeksi, jos aikaa jää tai vahinko suo. Ne voivat nimittäin olla vain sillä yhdellä ja samalla tavalla kuin ihmiset ovat kerran päihinsä saaneet tai niihin mahtuu. Ihmiset ovat kirjoituskaunaisia ja sanakateita eivätkä kykene asialliseen vuorovaikutukseen kuin pakotettuina.

"Asiat ovat asioita vasta aivan viimeksi, jos aikaa jää tai vahinko suo. Ihminen kykenee asiallisuuteen vain pakotettuna."

Niinpäniin, ei tämä oikeasti yllätä; siinämäärin vähä on nimittäin ihmisiin ja elämään kohdistuva hyväuskoisuuteni nyt, kun olen taittanut sarkaa vuoroin turva- sekä vuoroin kynämiehenä. Jokamiesten keskustelussa kuulee jokamiesluokan mielipiteitä yleistä tasoa vastaavalla tavalla esitettynä; tämä voi olla niin solvaus kuin kehukin.

Jo vuosia ihmettelin itsekseni, että eikö rikostoimituksen päällikkö ja vinkkimies Jarkko Sipilä tosiaan osaa kirjoittaa ainoatakaan kirjaa halventamatta vartijoita. No, millainen maailmankuva sekä ihmiskäsitys; sellaisia ovat työnsä ja päätöksensäkin. Somekohun lietsonta ”vartijoiden ronskeista otteista” oli siis kaikkea, muttei yllätys.

Itse jutun teki Pekka Lehtinen ja ne kyynisesti odottivat kaksi päivää, että tarttuuko pertsamedia aiheeseen; senjälkeen tähtäsivät keskelle pääsiäistä saadakseen kansan provosoitumaan kunnolla laskevan päihtymyskäyrän ja nousevan pitkästymiskäyrän leikkauspisteessä. Nappia painoi päivystävä deskihenkilö täsmälleen halutulla hetkellä.

"Jarkko Sipilä ja Pekka Lehtinen tähtäsivät kyynisesti pyhien laskuhumalaan sekä mitääntekemättömyyden ärsytykseen."

Yhtä vähän yllätyksenä tuli, että pääosa vihasi ’vartijoita’; melkein yhtä moni tuuletteli rasistisia asenteita ja kaikki asiallisen tapainenkaan kommentointi tuli turvallisuusalaan liittyviltä henkilöitä. Eivät keskustelijat oikeutta peränneet; he halusivat erottua heistä, jotka asemoivat alemmikseen ja halveksimiksensa.

Siksi lapsena rakastamani ja yhä pitämäni Charlie Chaplin kehitti kuuluisan kulkurihahmonsa; fyysisyyden puutteestaan, rähjäisestä ulkomuodostaan ja ilmeisen alhaisesta yhteiskunnallisesta asemastaan huolimatta tämä taisteli kuin leijona oikeuden puolesta komiikassa säästämättä. Ketä ihmistä tämä ei koskettaisi?

Yhtälailla korvissa pitäisi alkaa nyt soida Hectorin Olishan se hienoo, jonka sisältävän Ei selityksiä -CD:n ostin Helsingissä Asematunnelin Anttilasta. ”Mut tää on vaan tälläistä, täydellisen vajavaista, samanlaista aina kuitenkin”, riimittelee todellinen mestari. Niinpä, sellainen se ihmisen luonto vain on.

Oikea elämä on jotain aivan muuta. Ihmisiä ei voi lyödä, potkia eikä töniä miten hyvänsä; heihin sattuu ja he vammautuvat tai kuolevat, oikeasti. Pitää käsittää, että joka ainoa kerta, kun toimittaja tekee asenteellisesti osoittelevan paskajutun tai järjestystä ylläpitävä henkilö on hyväuskoisen hitaan päättämätön; ottaa tietoisen riskin.

"Pitää käsittää, että asenteellisesti osoitteleva paskajuttu tai hyväuskoinen hidas päättämättömyys on tietoinen riski."

Olen itsekin ottanut riskejä; joskus ne kannattivat, joskus sain maksaa kalliisti virhearviostani ja joskus lopputulos hautautui täydelliseen yhdentekevyyteen. Äskenkin bannasin Facessa jonkun tuntemattoman jyväskyläiseksi luulemani oletetun rokun, joka haukkui sanankäyttöäni ja viljeli toistuvasti mene töihin -solvausta.

Kiitos kysymästä; ei todellakaan tarvinnut Agendasta tarkistaa, että toisena pääsiäispäivänä ei ollut työhönmenoa. Ylipäätään, keikkaa ei ole niin paljon etteikö enää lisää mahtuisi. Mutta hulluko sinä olet; luulet minun antautuvan naurettavaksesi yleisön edessä, kertoen itsestäni yhtään mitään?

Joo. Kaikkihan tässä ollaan yhtä arvokkaita ja yhdenvertaisia ihmisinä; siitä ei tule poikkinaista sananpuoltakaan. Mutta tästä huolimatta rautatieasemalla ei nautita kuin anniskelupaikasta ostettua alkoholia anniskelualueella pysytellen. Muussa tapauksessa yleinen järjestys ja turvallisuus vaarantuu; se taas on hyvin huono asia.

"Kaikenlaista voi siis aina haluta, mutta ei silti ikinä saa, koska rajat ovat paikoillaan aivan hyvästä syystä."

Eikä kulttuurifreelancerin töistä ja tuloista tarvitse kysellä yhtään mitään, koska riski niin väärinkäsittämiseen kuin -käyttämiseenkin on aivan liian suuri. Kaikenlaista voi siis aina haluta, mutta ei silti saa, koska rajat ovat paikoillaan aivan hyvästä syystä. Mutta, jos ihmisluonto ei enää ikinä haikaisi; elämämme olisi olennaisesti köyhempi.

Siispä; kirjoitanko ihmisyyden ylistykseksi ja länsimaisen hengenperinnön säilymiseksi, vai paskatko muusta kunhan vuokra ja ruoka tulevat maksetuiksi? Eiköhän totuus ole, että se vähän vaihtelee, mutta tiedän vain jokseenkin harvan pohtivan sitä kanssani näillä rivein. Toisin en toimi, koska tiedän jo ettei pohdinta näin lisäänny tai parane. 

Aina kaiken ei tarvitsekaan kuulostaa hyvältä; kirjoittaa pinnalla olevista asioista ylenmääräisesti hehkuttaen, pahnanpohjimmaksi haukkuen tai omanapakeskisen tirkistelyn hengessä enimmäkseen itsestään.