Kenen turvallisuudesta sinä puhut?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuvajournalistinen kokeilu keski-iän kynnyksellä.

Keski-iän kynnyksellä minulla oli ajatus, että turvallisuus on ihanteellinen termi holahtamaan jälkimodernin näennäistieteen käsitepuuroon; kukin voi tarkoittaa sillä mitä ikinä haluaa. Yhdet pelaavat kielipelejään ja toiset koettavat hallita riskiyhteiskuntaa. Sopii tosiaan kysyä, että kenen turvallisuudesta puhutaan.

Tällä viikolla TV 3:n Trolljägarnassakin kerrottiin, että feministipuolueen nuorta puhenaista vainottiin verkossa, mutta esitutkinta lopetettiin. Esitettiin myös Anna Lindhin murhaa käsitelleen dokumentin toinen osa, jonka kuvituskuvissa komennuspäällikkö Jennekvist mölähti kesken pressin. Siinäpä kaikkitietävää vastuuttomuutta konsanaan.

Onko ihme, että jos vartiokierrosta suorittava vartija tarkistaa henkilöllisyydet ja kulkuoikeudet niin siitä seuraa märinää? Yht’äkkiä jopa kulunvalvontajärjestelmän koodinkyselyn olemattomuus tai toiminnon aikarajaus voi sanojien mukaan aiheuttaa heille turvattomuutta. Valitan, olen siis olemassa? Tunnustusyhteiskuntaa tämäkin.

"Valitan, olen siis olemassa: tunnustusyhteiskuntaako?"

Tai, että jotkut katsovat oikeudekseen unohtaa kulkuavaimensa minne sattuu, mutta ulos pitäisi silti aina päästä yksi pieni muovikupu repimällä; lukkoseppäkeikan pelkäämisen ahdistus on suurin turvallisuusriski kaikista. Ja pitikö mennä sinne pimeään käytävään, jos ei tiedä missä valokatkaisija on tai kuinka ovia avataan?

Ja mitä maallikot yhtäällä, sitä niin kutsutut asiantuntijaviranomaiset toisaalla. Aina ne määrittelevät itse itsensä turvallisuusviranomaiseksi ja toiset joksikin muuksi; no, ainakin sitten ellei se toinen ollut yhteistyökumppani. En kirjoittaisi näitä rivejä, jos voisin olla varma, että juuri siksi kukaan ei keksi perustaa maahamme turvallisuusministeriötä.

Pohjimmiltaan kaikki haluavat aina yksinkertaisen selityksen, syyllisen, rangaistuksen ja ennenkaikkea helpon korjausliikkeen; sen jälkeen asiat ovat jälleen kunnossa, muka. Inttäessäni puhelinmyyjän kanssa viihdepaketista sen huomasin; osta nyt ja jos et tykkääkään, palauta se peruutusaikana etkä joudu maksamaan laskua. Enkä osta.

"Kaikki haluavat yksinkertaisen selityksen, syyllisen ja helpon korjausliikkeen."

Sekä muistatteko niin sanotut melleriläiset maamme uskovien äärilaidoilta? Rysky Riiheläinen teki FB:hen kuvakaappauksen muuan kuppikunnassa ajattelevan ja kirjoittavan maineessa olevan blogista, joka oli koronasalaliittoa täysi. No, mihin mies pyrki jokseenkin heti, kun itse leipäteksti alkoi? Myymään omaa kirjaansa. Ei oo totta!

Siitä ovat keskustelut kesken, että seuraako tästä näinä aikoinakaan muuta kuin omakohtaista ahdistusta, kaiken liikkuvan kontrollointia lähiympäristössä ja rahojen kantoa johdolle. Itse olen tyytyväinen, jos koko Patmoksen tavoittamasta yleisöstä ei vastakaan ole yhteiskunnalle yleensä muuta haittaa kuin vähän näköhaittaa.

Pointtini on, että niin sanotussa jälkimodernissa yhteiskunnassa noin 40 vuotta käynnissä ollut kielipeli on käynyt pahemman kerran vanhaksi vitsiksi. Se on irrallisuudessaan sekä mihinkään kiinnittymättömyydessään yleisesti huono ja epäuskottava. Enää kukaan ei oikeasti ole mukana tai takana, jos oli ennenkään.

"Noin 40 vuotta käynnissä ollut kielipeli on käynyt vanhaksi vitsiksi. Enää kukaan ei ole mukana tai sen takana."

Ja mikähän unohtui tykkänään? Todellinen, eli tietoon perustuva, ihmis- ja perusoikeusmyönteinen sekä ammattitaitoisesti toteutettu turvallisuus putosi sinne jonnekin matkan varrelle. Kaikilla oli siis aivan liian kiire joko vetää omin luvin välistä itselleen tai keksiä keino millä ”se toinen” hiljennetään/marginalisoidaan.

Tuo on jokseenkin yhtä jaloa kuin vitsi kommunismista, KGB:stä ja Shakespearesta. Miksi shakespearelaisroiston rällästys aina lakkaa vähän alle tunnin kuluessa? No, koska sillä ei ollut ideologiaa takanaan! Mutta samalla pitäisi jo myöntää sekin, että ei mielihyväntuotanto tai kulutushyödykkeiden kauppakaan ole aina vastaus kaikkeen.