Apteekkimurrot – ajanilmiö vai vedenjakajako?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuvausretkellä Länsi-Helsingissä kauan sitten; auringon-
lasku kevättalven illalla.

Kyllä koronakriisin vuoksi suljetut rajat näkyvät kohta huumemarkkinoillakin. Apteekkimurrot ovat näet tähän asti olleet ylikuumenemisilmiö; milloin työllistivät huumeriippuvaiset sotaveteraanit, toisinaan suitsittiin lääkäreiden reseptinkirjoitusta ja joskus huumeiden saatavuus oli vain yleensä heikko.

Jos valitaan katsoa asiaa miedoimmassa mahdollisessa valossa, apteekkimurrot tulevat ja menevät ajallaan. Niitä tekevät ne, jotka eivät muuten saa aineitaan; puuttua voivat niin rahat kuin kontaktitkin. Kohta nimittäin tarjonnan vähyys näet nostaa hintoja ja joillakuilla ei yksinkertaisesti ole pian mitään myytävää.

Huonossa valossa saatetaan hyvin äkkiä joutua pahan paikan eteen; minkä arvoisia yksityiset turvallisuuspalvelut todellisuudessa ovat, tai kulkeeko sen ja poliisin välinen yhteistyö kyllin jouhevasti? Kysymyksenasettelua ei nähdäkseni moni tohdi vielä panna pöydällekään; pelätään, ihan syyystäkin kyllä.

"Kysymystä ei moni tohdi panna pöydällekään; pelätään, syyystäkin"

Ensinnä pitäisi olla huolissaan asiakkuuden laadusta. Onko kohteessa käyty paikanpäällä edes viimeisen vuoden aikana, ja katsottiinko silloin, että asiat ovat kunnossa? Uhkakuvia on niin monensorttisia; on täysin lapsellista luulla kaiken jäävän johonkin aamuöiseen kilikaliin, missä yhdellekään sielulle ei satu pahasti.

Toiseksi puhutaan tilannekuvasta, joka ratkaisee sen menevätkö oikeat resurssit oikeaan osoitteeseen. Ei pidä olla senparemmin hullunrohkea, eli ängetä yksin ja ties miten varustettuna sinne missä kysytään jo koirapartiota tai tukiasevalmiutta, kuin vetkutella sekä olla hyväuskoinenkaan. Tekniikkaakin on osattava lukea.

Seuraavaksi tulee ”mitä sä sitten teet” -kysymys, jota sain nuoruudenammatissa ollessani kuulla paljonkin. Niin, mitäs tekemistä sitten on, jos on toivottoman kaukana, hälytyslaitteitta, hälytysajo-oikeudetta ja taidot ovat tavallisen autoilijan luokkaa. Ei tule menemään väkivaltaiseksi, mikä muuten olikin sitten ajatuksen ainoa hyvä puoli.

"Ei mene väkivaltaiseksi, mikä olikin ajatuksen ainoa hyvä puoli" 

Siinä se uskottavuuskriisiä seuraava maailmanmuuttumisuhka eteen tuleekin. Kuinka voisi olla tulematta; jos tieto on mitä on, reaktiot ovat hitaat, koetaan ettei mitään tapahdu ja edes yhteistyö ei pelaa? Jos väittää olevan valtaa, mutta ei pysty sitä käyttämään; on kohta entinen vallanpitäjä. Sen vaikeampi asia ei ole.

Sinulla ei ole mitään asiaa ulos kaiken kansan nähtäville sellaisessa autossa tai vaatteessa, jotka ilmaisevat sinun olevan turvallisuustyöntekijä elleivät niin asenteet, taidot kuin varusteetkin ole kunnossa. Jos tehtävänä on tarkastaa hälyttänyt apteekki ja pysyä toimintakykyisenä vereksessä rikostilanteessa, vaaditaan vieläkin enemmän.

Mutta mikäli päällä on fuulavyö eli kotelot ilman täytettä ja suojaliivit tai -käsineet puuttuvat; paikalle on vahingossa lähetetty valokuvamalli, jota ei kovaan tilanteesen kaivata. Sen jälkeenkin mokoma kelpaa vain seisomaan korjausta odottavan rikotun kuoren eteen tai pitkälle vedetyn ulkoeristyksen lippusiiman välitolpaksi.

"Kovaan tilanteeseen ei valokuvamallia kaivata"

Kovassa tilanteessa on kysymys käynnissä olevan rikoksen keskeyttämisestä, joka vaatii suorittajalta kykyä pysäyttää. Enkä nyt todellakaan tarkoita puhumista, kämmenen näyttämistä tai kuoliaaksinaurattamista. Jälleen kerran, millä perusteella tuli ammatti valittua, jos tässä asiassa on jotain epäselvää.

Rikostilanteitakin on toki monensorttisia eikä ensitieto ole aina oikea. Joskus riittää, että pysyy tarkkailuasemassa ja välittää tilannekuvan eteenpäin; luotiaseeton ja vailla erikoistoimintataitoja oleva yksintyöskentelijä voi helposti olla itse seuraava uhri. Tämän tajuaminen erottaa ammattivartijan turvamyyjästä tai talonmiehestä.

Ammattivartija ei silti ole puhemies, joka aina selittää itsensä kuiville, vaikka ei ikinä mitään teekään. Hän ei liioin ole kelvottoman yritys- tai viranomaistoiminnan suojana seisova kilpimieskään. Tämä on yhtä totta sittenkin, jos koronakriisin aikana kiristyvä huumetilanne tuo kohta muassaan apteekkeihin kohdistuvan rikossuman.

Siinähän sitten nähdään, että minkä arvoisia yksityiset turvallisuuspalvelut todellisuudessa ovat, ja kuinka yhteistyö viranomaisten kanssa toimii.