Korona-ajan työvoimapolitiikan kolme hutia ja mistä ne johtuvat

(Kuva: Jari Kähkönen) Kaivarin kartanon eli Työtuomioistuimen vanhan
virastotalon portintolppa joskus kauan sitten.

Luin täkäläisestä lehdestä, että valtion pitäisi kuulemma taata työvoimaa löytyvän tai muuten marjanviljelijä niittää kasvuston maahan. Voivoi. Ensimmäinen hutikutihan tulikin jo siinä; Suomi ei ole sosialistinen kansantasavalta, jossa on työpakko ja työvälitysmonopoli. Ihan siis vaan tiedoksi.

No, mutku poikkeustila... Älä selittele yhtään. Ilman poikkeustilaakin Suomen työvoimapolitiikassa on aina ollut ihan liikaa pakkoa; virassa, työsuhteessa tai yrittäjänä olematon, sekä köh-köh yksityisin varoin elämätön on selitetty vailla täyttä ihmisarvoa olevaksi eläjäksi. Jolle saa siis ilmeisesti juuri siksi tehdä lähes mitä vain.

Olin aina nauranut kunnallisia linnunpöntönnaulausosastoja ja seudullisia moppipetteriprikaateja, joissa ennen nyhjättiin tyhjää; hymyni alkoi hyytyä, kun paljastui mitä erikoisempia virityksiä teettää täysi työ nollalla palkalla. Kuinka ihmeessä vajaakuntoinen ja yleisille työmarkkinoille kelpaamaton siihen pystyy?

Työmarkkinat perustuvat sopimusvapauteen, johon ei mahdu tippaakaan minkäänsortin pakkoa. Ja valitettavasti myöskin sellainen pelleily, jossa jommankumman sopijapuolen on muka omasta vapaasta tahdostaan suostuttava johonkin työn ehtoon, on todellisuudenkieltämistä. Eikä mussuteta, ei yhtään!

"Työmarkkinat perustuvat sopimusvapauteen eikä pakkoon"

Jotkin työn ehdot ovat lakisääteisiä ja vain harvat saavat sopia niistä toisin eivätkä silloinkaan miten tahansa. Sitten tulevat yleiset sopimukset ja työehtosopimukset; niitä on sovellettava, jos kohdalle sattuvat. Mikäli ei tykkää; kannattaa olla jäsenenä tai peräti vaikuttajana sopijapuolessa, joka yleensä on järjestö.

Pääsääntö on, että useimmiten saa sopia paremmasta palkasta tai työn ehdosta kuin mitä normissa sanotaan, mitkä sitäpaitsi määrittelevät lähinnä vähimmäistason. Mieleltään eläväinen lukija voi nyt itsekseen sanoa ding-ding-ding; kolme täynnä! Eli ne kaksihan siis olivat palkka ja työehdot, jos olet tietämätön tai käyt hitaalla.

Mikäli tarjoat huonosti palkattua ja fyysisesti raskasta urakkatyötä; olet vaikeuksissa. Tästä yhdistelmästä on vaikea panna paremmaksi. No, jos lukijan mieli on inhorealistinen tai peräti dystooppinen; voisihan sitä vielä muuttaa työn vaaralliseksi tehdä. Ehkä se on siis sittenkin 3+1; ykkönen plussan jälkeen on kohtelu töissä.

Minä olen ollut työntekijä, henkilöstön edunvalvoja, työsuojeluedustaja ja työelämäkysymyksiin erikoistunut toimittaja. Tiedän, että jotkut luulevat työnantajana toimimista supervoimaksi, minkä tähden heitä eivät koske mitkään säännöt. Ja sitten on ne, jotka kehittävät työelämää paremmaksi eli edelläkävijät.

"Jotkut luulevat työnantajana toimimista supervoimaksi"

Kahden heh-heh ääripään välissä on enemmistö, joka vain toivoo, että asiat hoituvat jotenkin järkevästi ja asiallisesti. Mikäli heidän toiminnassaan on puutteita, useimmiten riittää, että havaittu ongelma osoitetaan ja tiedetään miten se korjataan. Heidänkin yrityksissään tosin tehdään silti töitä eikä työntekijä määrää siellä.

Joskus muinoin voivoteltiin, että miksi kaikki kysyvät palkkaa eikä kukaan enää kysy työtä; tuskittelu kohdistui vapaaehtoisuuden ja yleishyödyllisyyden henkitoreissaan oloon yhteiskunnassamme. Nyt on sekin kääntynyt nurinpäin; enää edes jokapäiväisen leivän antavaa työtä ei ole saada mitenkään.

Tai jos saa; pitää olla laskuttamaan pystyvä yritys, halukas kohtaamaan jokasortin häiriintyneitä ja puolihulluja, tyytyä saatuun tuloon sekä varustaa itse itsensä. Kaikki tämä oli täyttä totta jo ysärillä, kun ceellä kirjoitettu korona tarkoitti kaljaa mitä myytiin muotia olleissa texmex-paikoissa työntäen pulloon sitrushedelmäsiivu.

Aikuisten etäkoulun tämänpäivän kotiläksy voisikin siksi olla yhteiskunnallinen solidaarisuus, jolla tarkoitan hyvinvointivaltion merkitystä kaikkinaisen epäyhdenvertaisuuden tasaajana. Sellaisessa elettäessä ei käy päinsä, että on solidaarinen vain kaltaisilleen tai samassa tilanteessa oleville.

"Ei voi olla solidaarinen vain kaltaisilleen tai samassa tilanteessa oleville"

Yrittäjän omistusoikeus ei ole etuoikeusasemassa työttömän työnhakijan sosiaalisiin oikeuksiin nähden; molemmat oikeushyvät voivat olla olemassa vain, jos kummastakin nauttivat kunnioittavat toisiaan. Muu on hyvinvointivaltiodenialismia, joka voi kestää vain kunnes itse kaipaa oikeutta, minkä auttoi juuri äsken romuttamaan.

Mikä tässä muka on epäselvää? Johan korttelipoliisi piti alun neljäkymmentä vuotta sitten minun ala-asteen luokalleni laillisuuskasvatusoppitunnin, jolla näytti piirtoheitinkalvon; puhelinkioskin särkijä jäi itse tarvitessaan vaille apua tekonsa takia. Sen vaikeampi ei ole työvoimapolitiikkakaan; oli tartuntatautipandemia päällä eli ei.

Unohda pakko; opettele sopimaan. On vaikea sopia, jos palkka, työn ehdot ja työntekijöiden kohtelu eivät ole kohdillaan. Elleivät ne ole kohdillaan, et saa työvoimaa. Voi myös olla, että oikeasti ajatkin ihanneyhteiskuntaa, joka ei toteutuessaan todellakaan ole hyvinvointivaltio. Mutta siinä tapauksessa, sano se suoraan!