Ja sinä kun niin luulit itselläsi olevan valtaa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Voi ei. Sinähän luulit olevasi hauska, sanavalmis ja vaikutusvaltainen, mutta sitten erehdyit neuvomaan kuinka pitkästi tai lyhyesti minä saan – muka – postata. Hahahaa. Jos kyse ei ole määrämittaan tai -laatuun tilatusta keikasta; vedän vapaalla kädellä itseäni miellyttävästi. Sinulla ei ole mitään merkitystä.

Sanomattahan tämän jo tulisi olla selvä, mutta kerrataan nyt vielä yksinkertaisten hyväksi; voin kirjoittaa koska, missä, mistä ja miten tahansa – kunhan veto vain menee yksin omaksi hyväkseni. Sanoja pannaan sanotttavan verran. Miksi kirjoittaa kirja, jos tarvitsee vain rivin tai kaksi?

Kaikista kirjoittaminen ei ole olennainen taito ylipäätään ja vielä lukuisammat osaavat sitä vain arkensa toimivuuden verran – näin olkoon, koska ovathan talonrakentaminen, leikkaussalihoitaminen sekä taloushallintokin erillisiä ammatteja. Ja; jos soittaisit niiden harjoittajille suutasi, saisit aika tylyn vastauksen.

"Voin kirjoittaa koska, missä, mistä ja miten tahansa – kunhan veto vain menee yksin omaksi hyväkseni."

Tosiaan; mistä helvetistä kaltaisesi oikein saavat röyhkeyden, että te tulette naureskelemaan, osoittamaan sormella ja tekemään muita internetkulttuurin halventavia eleitä? No, hullulla on halvat sekä puskaradioon kuuluvalla näemmä kai sitten ilmaiset huvit. Jos vielä hankkisit elämän ja ystäviäkin, jostain.

Koska; eihän tietoteknisenä aikana ole enää pakko kohdata ihmisiä naamatusten, joten mitä väliä sillä on minä sinä minua pidät – senkuin naurat vain, jos naurattaa. Niinikään; julkaisualustoja on siellä, täällä ja tuollakin – niiden käyttö on naurettavan helppoa sekä pääsääntöisesti ilmaista. Voin panna menemään täysin huolettomasti.

Vai sitäkö tämä on olevinaan, että sinä luulet minun rakastavan omaa tekstiäni niin, jotta pilkkansa olisi nopein ja varmin tapa loukata? Moinen on vain sinun heiluvan omanarvontuntosi, hallitsemattoman kateutesi sekä sen vallankäytönhalun – mille olet itse sokea – seurausta; syytön minä siihenkin olen.

"Luuletko minun rakastavan tekstiäni niin paljon, että helpoin tapa loukata on irvistellä sille? Arvasin."

Sanojeni pilkkaamisyritys on kuin karjalaismullikan kuka tuo on -mölähdys; en minä olisi tuollaisen juntin vertaiseksi tunnustamista ollut vaillakaan. Ja valta pakottaa ilmoittautumaan sekä ottamaan käskyjä vastaan….hahahaa….Älähän nyt ihan hassuttele. Oletko ihan varmasti tervettä, tasapainoista ja AIKUISTA normaaliväestöä?

Kyllä tämäkin on aivan sitä-ja-samaa kuin ”hieno kello”, ”hienot kengät” tai ”hieno laukku”, jollaisia täkäläiset viljelevät tietämättä itsekään, että mitä tarkoittivat – niin ennen kuin jälkeenkään. Kun valtaa ei koskaan ollut, vertaisuus jäi muodostumatta ja vilpitön mieli – sitä ei edes vielä tunnisteta – katosivat, niin kyllä tämä oli tässä.

Ymmärrän, että suurten yhteisten kertomusten jälkeisessä ajassa ahdistaa – olet itse vastuussa. Kukaan ei ole velvollinen huolehtimaan, valistamaan tai kasvattamaan eli kirjoittamaan niin yksinkertaisesti ja lyhyesti että sinäkin ymmärrät. Sinun on pakko sivuuttaa se, mitä et jaksa, tarvitse tai ymmärrä; muuten et saa mielenrauhaa.

"Ymmärrän, että suurten yhteisten kertomusten jälkeinen aika ahdistaa; kukaan ei huolehdi, valista eikä kasvata."

Ei tämä kaikki ihan mene poissaolevien ja toivottavasti myös -pysyvienkin tavisten pilkaksi. Ajatteluni yleisempi merkitys on kovasti hoetun, mutta useimmiten mielikuvituksen varaan jätetyn liberaalin demokratian ymmärryksessä. Tästä kirjaili Jarkko Tontti aivan äskettäin ja Kaima Ehrnrooth kolumnoi viimeksi.

Mitä tarkoittaa kansalaisuus sekä miten se ilmenee? Arkaainen käsitys on melko polvilleenlaittava päänsä mistaamisen/hengiltä meistämisen vaaroineen. Paternalistinen taas on täynnä juuri sitä kansantajuisuutta, jota minä vierastan lähes samalla voimalla kuin Larry Flyntin kerrotaan vihanneen säädyllisyyttä.

Melskataanko siis turvallisemman tilan periaatteista, triggeröitymisestä tai julkisen vallan puolueettomuudesta ja missiodemokratiasta itseasiassa samoista syistä? Yhdet aikuisvauvat leikkivät kehitysvammaista, nepsyä tai psyykkisesti tasapainotonta, kun toiset taas peräävät virallisesti sanktioitua tekosyytä selkärangattomuudelleen.

"Mitä tarkoittavat liberaali demokratia ja kansalaisuus, jotka usein jätetään mielikuvituksen varaan?"

Opiskelijat saattavat olla ketteriä puhumaan triggeröitymisestä, mutta heistä ei silti tule tuolloin hallitsemattoman väkivaltaisia. Niinikään; harvatpa kuuluvat liioin mihinkään syrjittyyn vähemmistöön tai ovat todellisen elämän kaltoinkohtelun traumatisoimiakaan – puheet puheina. Sukupolvikokemus, you know.

Ja sitten on nämä setämiehet sekä täti-ihmiset, jotka taitavat pääosin haluta olla juuri niin kämyjä kuin ovatkin, mutteivät kuitenkaan tulla nähdyksi eivät ainakaan kutsutuksi sellaiseksi. Että kannattavat kyllä kovasti kaikkea – tai mitä ikinä eteen kannetaankin – vaan eivät kuitenkaan käytännössä tee mitään asioiden edistämiseksi.

Sama asetelmallisuus kuin yläasteen rehtorilla,  joka kysyi alle puoli tuntia yläkoululaisena olleiden edessä auditoriossa puheensa päätteeksi, että oliko jollakulla jotain kysyttävää. Ja mitä helvettiä; lukiko koulukuraattori tosiaan ”nuoren mielipiteen”, jonka mukaan mokupesuja ei anneta ellei itse auo vahvemmilleen päätään?

"Opiskelijoilla on sukupolvikokemus. Setämiehet ja täti-ihmiset kannattavat kaikkea, mutteivät tee mitään niiden eteen."

Järjestäytynyt yhteiskunta toimii yhä samoilla periaatteilla, jos vaikkei kuitenkaan joka yhtä karkeasti. On oletusarvoja, hyväksyttävän rajoja, normaaleja ja paikkansa pitää niin tietää kuin pysyäkin sillä. Ei mene pää eikä henki tai joudu telkien taakse, mutta se tarkoittaa vain oletusta, että alistat itse itsesi...hahahaa...omavalvontana.

Mutta minäpä otinkin vapauden keksiä itseni uudelleen, sekä pitää sanoja niin ilonani kuin työnänikin. En piittaa toisten oletusarvoista tai tärkeysjärjestyksistä. Tätä kirjoitettaessa olen yhä sitä mieltä, ettei minulle mitään omaa paikkaa olekaan – niin vain aluksi luulin, kun olin 20 vuotta sikana.

Joensuu? Mikä muukaan sekään on kuin ylikasvanut kirkonkylä, jossa asuu jälkeenjääneitä sekä ahdasmielisiä tuppukyläläisiä, ketkä puolustavat mätää elämänmuotoa hyökkäävyydellään. Jostain poisottava itäinen kateus, käytöstapojen puute, laillisen esivallan vieroksunta ja ihmisarvopako nimittäin kertoo. Ei hyvästä.

"Enää ei mene pää, henki eikä vapauskaan, mutta sinun tuli alistaa itse itsesi...hahahaa...omavalvontana."

Kyllä sitä niin mielellään haluttaisiin kaveria leikkimällä hölmäyttäen ehdotella tai painostamalla pakottaa, että enkö haluasi antaa repiä itseäni rikki, jotta pahanolontunteensa voi syyllisyydentunnotta purkaa eli syyttää kaikesta jotakuta. Ei käy. En välttämättä oikeasti ole vähääkään erilainen, mutta teidät pidän silti etäällä.

Kellään teistä ei oikeasti ole muuta merkitystä kuin itse luomanne. Ette ole kenenkään yläpuolella; teillä ei ole valtaa, niin kutsuttu tyylinne on pelkkää markkinointiluomusta, ajatuksenne yleistä juoruilua sekä rahaksi kutsumanne vain lykättyä velkaa. Ette kiinnosta minua edes kyllin vihatakseni teitä.

Joopajoo. Mutta sitä ei taida ihminen – tuo sosiaalinen eläin – kestää. Laumaan pitäisi päästä ja pahinta on hiipivä ajatus – minkä arvoisia olemme, jos tuota ei kiinnosta ja sen se myös näyttää. Koettakaa kestää. Länsimainen ajattelu oli lähtöjään ankaraa ja ylhäältäjohdettua, mutta tämä on ollut lieventymään päin jo satoja vuosia.