Informoiminen? Selityksensä kullakin

Jos olisi pakko käydä otsikon viereen menevää yleiskeskustelua puskikseen postaamisesta arkielämän ongelmatilanteista; sanoisin, että harkitsepa vielä kerran. Siitä ei ole mitään hyötyä; teet vain mahdollisesti hyvinkin vakavasta asiasta viihdettä luusereille, josta hyödyn korjaa joku kolmas – ventovieras.

Harkitse postaamista vain siinä tapauksessa, että olet aika varma saavasi apuvoimia, ajantasaisen tiedon mikä käy tai ei ja toimivan neuvon missä sekä miten temppu tehdään. Kuka muka tietää näin paljon, mutta tarjoaa apua pyyteettömästi? En tyrmää mahdollisuutta täysin, vaikka katsonkin sen aika epätodennäköiseksi.

Ellet ole; hukkaat vain omaa aikaasi, levittelet ei kenellekään kuuluvia asioita turhanpäiten ja tarjoat liudalle yhdentekeviä ilmaista ajankulu-viihdettä. Sellaista se on jälkimodernissa ajassa, jossa kaikki kernaasti ainakin esittävät itseensä siiloutuneita yksilöitä, mutta ”mahtinsapa” rajat tulevat vastaan verraten nopeasti.

"Jälkimodernissa kaikki kernaasti esittävät itseensä siiloutuneita yksilöitä, mutta ovat jo kohta tilitellen kerjäämässä huomiota."

Informoiminen? Selityksensä kullakin. Kukapa ei suutahtaisi – todesta tai kuvitellusta – kyseenalaistamisesta ja rupeaisi selkäydinreaktiona huutamaan. Ihmiset eivät nimittäin tykkää sivuuttamisesta tai merkityksettömäksi sanomisesta, joten sittenpä ne alkavat kommunikoimaan – saadakseen olla jotain – edes mielikuvituksessaan. 

Onko sellaisen ensisijainen mielihyvänlähde yhdessä tarinointi vai riitely? No, aina tästä ei voi olla ihan varma, kun käyttäytymistään havainnoi. Aikamme on ainakin täysi ihmissuhteisiin kykenemättömiä toheloita turhanuteliaita, jotka ovat vain keksineet juoruilulleen glorifioidun uuden nimen.

Oli miten oli. Lopputulemana aika tärväytyi somen toljottamiseen eikä todellisen elämän ongelmanratkaisu edennyt mittayksikköäkään. Oliko edes hauska jakautua kahteen laumaan tai sättiä jotakuta yhtä? Kokea olevansa elossa ja kuuluvansa joukkoon, kun sai sanansa sanoa. Päristä dopamiinipäissään, kun riiteli.

"Oli miten oli. Aika tärväytyi someen eikä todellisen elämän ongelmanratkaisu edennyt mittayksikköäkään."

Toivottavasti. Näin saivat edes jotain itselleen hyvitykseksi vaivoistaan sellaisten voitontavoittelun edistämisessä, keitä eivät edes tiedä nimeltä. Niin kutsutut palvelut ovat näennäisesti ilmaisia, koska käyttäjät ovat vapaaehtoisesti yksityisyydestään luopuvia ja mainoksen kohteeksi tarjoutuvia hölmöjä. Ymmärtämättömyyttäänkö?

Ylläkäyvän kirjoittaminen ei tee minusta ketään parempaa ja asettaa minut tasan yhä harvan yläpuolelle. Samaan olisi kyennyt kuka tahansa, mutta tekemättäpä jäi – kumma kyllä – tai sitten ei. Päätelaite, nettiliittymä, käyttäjätili sekä toimivat sormet eivät näet vielä tee kenestäkään sen paremmin ajattelijaa kuin kirjoittajaakaan.

No, mitäs minä sitten mokomissa paikoissa teen? Kiitos kysymästä; ainakin oma elämä on olemassa ja läheisiä ihmisiä löytyy. No, toisinaan en vain saata mieltäni malttaa – silti, vaikka tiedostan kyllä sen ilmeisen arvostamattomuuden, jota mokomissakin jokamiesluokan kisoissa saa osakseen enemmän kuin helposti.