No, tulipa tehtyä

(Kuvakaappaus Facebookistani.) Katsoin, etteivät sen paremmin tykänneiden määrä kuin nimetkään kuulu teille.

Heh. Pitipä sattua, että Vartijatarinan julkaisutilaisuudesta tuli kuluneeksi kuusi vuotta. Niinkuin verolistauksista olette lukeneet – olen loistavasti tienaava menestyskirjailija – ja jatkuvan vuolas mediahuomio vahvistaa, että sanani painaa yhteiskunnassamme laajemminkin. Hahahaa. Ikäänkuin! Ei sinnepäinkään.

En lähetä pois maksavaa asiakasta enkä liioin sylkäise puseronselkämykseensäkään, mutta huvittaisipa tietää moniko oikeasti luki kirjan? Jokainen laillinen saanto teoksen kappaleen hankkimiseksi on kelvollinen. Sen kanssa menetellään tämän jälkeen sopimuksen mukaisesti – lukeminen lienee useimmiten vapaaehtoista.

Olen minä kysymälläkin kysynyt palautetta enkä hyökännyt yhdenkään kimppuun kuin sanoi jotain kielteistä, mutta järin monipuoliseksi en silti saata kirjallisuuskeskustelua naama vakavana kutsua – edes henkilökohtaisesti lähipiirissä käydyltä osaltaan. Tästä en voine vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä.

"Vartijatarinan julkaisua seurannutta kirjallisuuskeskustelua en saata nauramatta kutsua monipuoliseksi."

Jatko-osaa en ole edes koskaan vakavasti harkinnut kirjoittavani, vaikka on minulla on yhä tarkoitukseen sopiva synopsiksentapainen sanalista luonnosvihkossa. Maailma on sittemmin muuttunut niin paljon – sekä henkilökohtaisesti että yleensäkin – , jottei moisessa puhteessa taida olla enää mitään mieltä.

Töissäolevat vartijat ja järjestyksenvalvojat harvenevat tuttavapiiristäni jatkuvasti enkä tunne mitään tarvetta hankkiutua yhteyksiin uusien sellaisten kanssa. Oma kokemukseni taas vanhenee vinhaa vauhtia; olen paperiraportti- ja VHF-radioajan mies – silloin oli vielä kumipuunoksiakin jonkun asteen operatiivisessa valmiudessa.

Niinikään; olen perustavanlaatuisesti turhautunut sekä yksityisen turvallisuusalan kyvyttömyyteen kantaa ottamansa vastuu kunnialla että suuren yleisön asennevammaisuuteen. Siinä sen perimmäinen syy; miksi proseduraali vartijoista ja järjestyksenvalvojista ei vedä. Yksinkertaisesti; työ olisi tässä ajassa täysin turha.

"Maailma ja minä olemme muuttuneet toisiksi, mutta jatko-osaa en ole koskaan edes vakavasti harkinnut kirjoittavani."

Tuolloin Vartijatarinalle oli paikkansa, mutta tänään en samaa enää kirjoittaisi. En hyväksy yksityistä turvallisuusalaa ilmiönä; enkä katso sillä toimivia ihmisiäkään läpi sormieni alihankinta-alan kilpailutaloudesta kärsivinä proletaareina, jotka joutuivat keksimään itse itsensä kuten parhaiten taisivat. Joku omakin vastuu tekemisistään on.

Luulinko oikeasti, että suuri yleisö olisi alkanut ymmärtää yksityistä turvallisuusalaa ja oppinut tulemaan sen kanssa toimeen? Tuskinpa. Moisen tapahtuminen yhden kirjan tähden on suurisuuntaisuudessaan naurettava ajatus, mutta mukana oleminen toteutuneen todellisuuden kehityskulussa olisi kyllä silti ollut hienoa.

Oli niinikään käsittääkseni realistista olettaa, että kukaan ei enää muistaisi sitä turhan hypen ympäröimää täyttä paskaa, mikä Suojelijat oli ollut eikä niitä paria keskinkertaisuuttakaan missä vartijat olivat olleet jonkinsortin somisteina. Että olisi ollut – ei yksin tilaa – vaan suorastaan tarve realistiselle vartijakuvaukselle.

"Vartijatarinalle oli paikkansa, mutta tänään en enää kirjoittaisi samaa. Ongelmana ovat niin ala itse kuin suuri yleisökin."

En olisi silti halunnut Vartijatarinan perusteella päätyä turva-alan tuntijaksi, automaattiselittäjäksi enkä vakiohaastateltavaksikaan, koska se on täysin ulkokirjallinen ja toisaalta myös hyvin epäkiitollinen tehtävä. Ei kyse ole koskaan ymmärryksestä eikä tasavaihdosta – päämäärä on kärjistys, riita sekä vihanpurkaus.

Jälkiviisaudessa olin onnekas, kun ikäluokkani tai edes vuosikymmeneni ne keistä tuli opettajia tai toimitsijoita kantoivat elämänalan puhetta skandaalissa ja kriisissä. Journalistien tohelous, kontaktittomuus sekä omaan eikä yleiseen etuun tähtäävä keskustelun hakeminen olisivat helposti – taas kerran – voineet tehdä tepposet.

Niinkuin sanoin; suuri yleisö ei oikeasti halua ymmärtää – se aktiivisesti vääntää turvallisuusalaa vastaamaan omia luulojaan. Tämän ristiriidan kohtuuttomuuteen on jo pantu kyllin rivejä maailmanmittaan. Ja jos nyt ala itse nöyrtyisi sekä osoittaisi jotain oppineensa; annettaisiinko tämän ilmaisulle tilaa? Höpöhöpö.

"Turva-alan tuntijan osa on hyvin epäkiitollinen journalistien tohelouden ja omaneduntavoittelun takia."

En tänään jättäisi julkaisematta yhtäkään novellia. Mutta ehkä fragmentaarisuus tai episodimaisuus – silloinhan tekstiin mahtuu useampi päähenkilö – oli silti liikaa lyhytproosassa. Moinen näkökulmanvaihtelu taitaa olla enemmän romaanien juttu. Läpimurtoyrityksen loppuratkaisua karvasteli kirjoittaa, mutta enää ei tunnu missään.

Omaa suosikkia tekstien joukossa minulla ei ole; päämääräni oli yrittää saada kansien väliin mahdollisimman laaja kattaus aihepiiristä, jota oli käsitelty sisältäpäin valitettavan vähän. Heh. Ainoan sanomalehtikriitikon töräys novellien samankaltaisuudesta naurattaa, koska niin luuleminen kertoo lähinnä hänestä eikä niinkään minusta.

Vaan tuliko oltua liiallisen narratiivinen? Asetuttua yhtäältä novellihahmon vierelläkulkijaksi, mutta samalla tehdyksi liiallista puolustuspuhetta hänen ajatuksistaan tai toiminnastaan. Voi olla. Halusin lukijan ymmärtävän tekstin ylipäätään, heti oikeinpäin ja etenkin kumota kaiken vaikutelman tirkistelystä.

"Fragmentaarisuus tai episodimaisuus olivat ehkä virhe ja narratiivisuuden kanssa taisin mennä liian pitkälle."

Minun mielestäni proseduraali on haastava dekkarialalaji. Tekijän on varottava yhtäältä edesauttamasta rikoksen tekemistä, koska kuvaa niitä poikkeuksellisen tarkasti – ja toisaalta myös erikoistermistöä sekä slangipuhetta riittää suomennettavaksi. Eipä ihme, että se on pahemman kerran marginalisoitunut.

Eivätpä taida asiat edetä suuremmista pohdinnoista miksikään. No, tulipahan tehtyä – siinä ainoat sopivat sanat tästä lähimenneeseen eli on ollut -muotoon siirtyneestä kirjasta. Jos se tosiaan on niin helppoa, kuten vulgäärikriitikot kernaasti antavat kaikkitietävyydessään ymmärtää – kumma kun emme kaikki ole kirjailijoita.

Ja mitähän Turvasanomatkin tähän kirjaan liittyy? Ne liittyvät toisiinsa yhtä vähän kuin minun ihmisyyteni tai toimittajan työni liittyivät hämmästykseeni yhden asiakkuuden piirivartijana, kun yht’äkkiä tavispiiri teki paikalletuloilmoituksen – vuorokaverini – valvomovartijan katuosoitteeseen. Tämä on niin uloskirjoitettu.