Keskusta ei ole työväenpuolue, eivätkä ole Perussuomalaisetkaan

(Kuva: Jari Kähkönen) Loistavaa polkua ei saa katkaista; siitä ei saa edes
puhua pahaa, tätä on Keskustan politiikka Sanna Marinin hallituksessa.

Maailmamme jakautuu jokseenkin suhteettoman epätasaisesti omistaviin ja omistamattomiin. Moni luulee olevansa ensinmainittuja, koska haaveilee, ostaa ja ennenkaikkea äänestää itseään paremmaksi. Todellisuudessa sellaisen rahat ovat vain lykättyä velkaa ja niin sanotut omistuksetkin pelkkä rasite. Virhetikki, myönnä pois!

Jos siis tämä tosiaan on jollekulle yllätys, sanottakoon suoraan ettei valtiovarainministeri Katri Kulmuni(kesk) ole minkäänsortin vasemmistolainen eikä sosialisti; hän ei tavoittele työväenehtoista maailmaa. Päinvastoin, hän on sellainen työllisyydenedistäjä ja köyhien ystävä, että he eivät enää vihollisia kaipaisikaan.

Köyhät sekä työläiset olivat Juha Sipilän hallituksen aikaan kovilla. Olemattoman työn, opiskelupaikan tai toimenpiteen saamatttajäämisesta rangaistiin; myös työmarkkinoihin sai rauhassa sekaantua, jos rullasi vain duunareiden rahat. Ihmekään, että tätä loistavaa polkua ei saisi katkaista tai edes puhua siitä rumasti.

Keskusta ja Katri Kulmuni tukevat sosiaaliturvan romutusta, jossa pakotteet putoavat vielä uudessa muodossa takaisin ihmispolojen niskaan vaikka fiktiivimalli; tuo yksipuolinen säästöohjelma vailla työllisyysvaikutuksia tykkänään, kumottiinkin. Niin, kyllä ihmisen aina pois etuudelta saa; se siinä vain on, että millä hän sitten elää?

Jottei keskustalaisen työvoimapolitiikan pukinsorkka olisikin tehdä suojattomia piruparkoja; heidän taas olisi pakko ottaa vastaan mikä hyvänsä työn näköinenkin työnantajan yksipuolisesti määrittelemään päivän hintaan. Elinkelvotonta ja eduista vapaata huonoa hommaa alkaa kyllä löytyä, kun on olot muuten kohdillaan.

"Kyllä ihmisen aina pois etuudelta saa, mutta millä hän sitten elää?"

Ihme olisi ellei; kyllä lähes joka ainoassa muussa länsimaassa liki 50 vuoden ajan vaan on löytynyt. Nälkäpalkkateollisuuden ainoa bisnes on kirjaimellisesti minimipalkkaa saavien työläistensä riisto; silloinkin, jos vaikka muodollisesti toimitaankin palvelualoilla ainakin toimialaluokituksen mukaan.

Niinikään omistajaohjauspolitiikan latu on nyt todella selkeä. Mitään ei haluta kuulla eikä nähdä; tienatun rahan laskemisessa on kyllin puhdetta keskilahjakkaalle. Jos siis Sipilän aikaiset kiskoliikenteen kilpailutushalut, maanteiden toinen maksattamisyritys ja taksiliikenteen sotkeminen eivät jo kertoneet riittävästi edeltäpäin mitä on tulossa.

Etsitty vierassana on dee niinkuin deregulaatio, joka tarkoittaa itsetarkoituksellista valtion omaisuuden yksityistämistä, myyntiä ja sääntelynpurkua. Sitäkään tosin Keskustassa ei ole itse keksitty; samaa on tehty jokseenkin jokaisessa länsimaassa jo kauan ja sen nuo entiset hyvinvointivaltiot ovat nyt näköisiäkin.

Työmarkkinoista Kulmunin Keskusta pysyy jo puheenjohtajan omienkin sanojen mukaan viileästi erillään. Siksikö, että kapitalisteiksikin mainitut pääomatalouden voittajat saavat objektiivisesti ottaa sen minkä katsovat itselleen kuuluvan? Tämä onkin hyvin linjassa nykyisten täysin nurinniskuristen tuotto-odotusten kanssa.

Odotusten, joiden mukaan firmaa ei kiinnosta saavatko sen bisneksen käytännössä työllään mahdollistavat ihmiset palkkaa vai ei. Kas kun eivät vaadi heiltä vielä työtilan vuokraa ja materiaalikustannuksiakin, koska vain hyvää hyvyyttään loivat alustan millä ”kumppanit” voivat toteuttaa yksilöllistä luovuuttaan.

"Voittajat ottavat sen minkä katsovat itselleen kuuluvan."

Siispä, kaikkein järjestäytyneimmät ja eniten näkyvää hävitystä aikaansaavat voivat vielä hetken leikkiä ammattiliittoa; muualla päivän sävel on siitä hetkestä eteenpäin Jossei sovi, toss’ on ovi. Tämä työmarkkinoiden raju uusjako vai tohtisinko heh-heh sanoa Työreformi on sekin jo maailmanmittaan aika vanha vitsi.

Kulmunin Keskustassa maailmanluokan kova talouspolitiikka lyö kättä vanhojen perusarvojen eli työläisten halveksunnan, valtion epäilyn ja perheenkaltaisten lähiyhteisöjen epäterveen suosimisen kanssa. Tosin, kuka veteleekään naruista; niin pahasti näet takelsi suussa lentävä lause kun Marinin hallitusta nimitettiin?

No, Perussuomalaisetko sitten päivän pelastavat? Eivät taatusti. Suomen tunnetuimman nettivittuilijan, Jussi Halla-ahon kätyreineen, ainoa tehtävä on pitää kannattajat hyrisemässä vahingonilosta maalitettujen vastoinkäymisille. Kaikki tietävät mitä he vastustavat, mutta mitä taas oikeastaan kannattavat?

Minä veikkaan, että kunhan piruuttaan nostattavat kannatustaan nähdäkseen mitä saavat sillä ostatettua muilla puolueilla seuraavien vaalien jälkeen; suurempaa politiikkaa ei ole edes olemassa. Tiukan paikan tullen mentäneenkin mykiksi ja sitten vain painettaneen äänetysnappia kuin kunnon oikeistolainen apupuolue konsanaan.

Sensortin työväenpuolueita. Näinkin käsittämättömien poliittisen valintojen syy on työläisten yhteisön todellisissa toimintaperiaatteissa; niiden tunnistus saattoi muuten hyvinkin olla ainoa asia, josta Kaima Ehrnrooth oli koskaan oikeassa. Ja sekin oli joskus silloin ysärillä, jonka lopusta tulee pian kuluneeksi tasan 20 vuotta.