Ilmalan laukauksista itsenäisyysviikon paukkuun

(Kuva: Jari Kähkönen) Ei voi saada samaan aikaan sopimusyhteiskunnan
vakautta ja tehdä mitä itseä huvittaa.

Ei Antti Rinne ollut työväenehtoisen maailman puolella, jos se pitää päättää yksin siitä kuinka hän toimi Postin lakossa. ”Ilmalan laukaukset” johtivat koreasti harhaan itse asiasta, millä taas Kokoomus ja Keskusta pelasivat menestyksekkäästi. Viis vakaudesta, yhteiskuntarauhasta tai hallituksen toimintakyvystä.

Caudillo Niinistö vaikeni, koska hänen personalismoonsa ei mahdu saulismiakaan työväen asiasta. Mitä oikein luulitte? Ei ristiriita omistavien ja omistamattomien väliltä kadonnut vaikka meidän ajassamme löytyy jo työsuhdeturvaa, yksilönvapautta ja sosiaaliturvaoikeuttakin, mitkä olivat käsittämättömyys vielä sata vuotta sitten.

Uusliberalismi on ehkä aatehistoriaa, mutta rahastus pysyy ikuisuuden. Kauppatieteiden ja liikkeenjohdon valtavirran mukaan näet tänään omistajan ainoat tehtävät ovat olla seisomatta toimivan johdon edessä, sekä laskea saamiaan rahoja. Ennen pakettilajittelijoita Postissa oli jo tes-shopattu ties kuinka monet muut.

Mutta asiat eivät aina ole yksinkertaisia. Toimiva johtokaan ei voi teoillaan häpäistä omistajaa eikä asettaa sitä tapahtuneen tosiasian eteen; juuri näin kävi Postin lakossa. Kyllä ministereillä tieto oli ollut, mutta sitä ei oltu ymmärretty ja julkisen metelin alettua Paatero ja Rinne yksinkertaisesti tulivat puhuneeksi jalkateränsä suuhunsa.

Onko hallituksen ero edes oikeasti mikään paukku vai pelkkä 35 vuotta vallinneen enemmistöparlamentarismin ilmavaiva? Sehän oli sitä aikaa, kun lentopallo oli valttia ja virantäytön olennainen kysymys oli ”otetaanko pätevä vai demari”? Valtio myös omisti paljon sellaista mitä yksityinen ei halunnut, pystynyt eikä osannut.

Yritysten julkinen omistus onkin siksi kiehtovalla tavalla yhtäaikaa välttämätönta ja vaikeaa. Välttämätöntä se on, koska voitontavoittelussa ei kaihdeta keinoja, sekä yksityinen raha ei yhteiskunnan toimivuudesta piittaa. Ongelmista pahin on tämä; mistä joka vaalikaudelle riittävän pätevät poliitikot niitä omistuksia hoitamaan?

Ja ainahan politiikka silloin on pahasta, kun ei itse ole yhtä mieltä siitä mitä tehdään; puhutaan politikoinnista vielä jonkun halvennussanan kerakin. Mutta pitää ymmärtää, että vaikka kuinka kihistään perussuomalaisessa vihassa tai hytkytään kokoomuslaisissa rivitansseissa; kaikki politiikka ei silti koskaan ole samanlaista.

Politiikka, jos jokin on asia, jota ei pidä päättää fiilispohjalta eikä etenkään vihapäissään tai kosto mielessään. Riittävän moni näin kuitenkin tekee; he tapaavatkin saada ansaitsemansa päättäjät, vaikka totuus valkenisikin vasta kuin itseä tai omaa rakasta viereltä viedään. No, miten meni niinku omast’ mielest’?

Siksi SDP:n johtopäätökset eivät siis välttämättä riitä, koska RKP ja Vihreät parhaimmillaankin nyrjeksyvät työväenehtoista maailmaa, mutta Keskusta suorastaan vihaa sitä vähintään yhtä synkästi kuin Kokoomuskin. Vasemmistoliitto pelastaa maailman vain, jos ehtii ennenkuin perussuomalaiset sen romuttavat.

Muistaa kuitenkin sopisi, että ei voi samaan aikaan saada sopimusyhteiskunnan vakautta ja tehdä mitä itseä huvittaa. Jos näet koskaan suuremmassa mitassa alkaa ropista tai paukkua, ei ikinä saata ennalta tietää kehen sattuu. Niinikään, kuoleman jälkeen kukaan ei omista mitään, paitsi kuolinpesä. Jos on perunkirjoitukselle pitäjiä.