Uhmakkuus, suulaus ja taipumus videoida, osa 2

                 Tämä on videoliitännäinen Youtubesta, jos et sitä vielä itse tajunnut.

Jatketaanpa juttua kärjessä näkyvän videon perusteella, mikä uiskenteli eteeni sattumanvaraisella sanahaulla. Siinä asiakas ei tyytyisi yksin matkustamaan lipunhinnan edestä, vaan rupeaisi ihan liikennetyönjohtajaksi. Kylläpä on kova oikeudentunto; vai siitäkö kivistää, kun raitiovaununkuljettaja saa vaan sinä et?

Taiteenlajille tyypillisesti tekijä ei uskalla signeerata omalla oikealla nimellään eikä luonnollisestikaan jaa mitään aineistoa niistä väitetyistä väärinkäytöksistä, joihin sittemmin puheessa viittaa. Epäinhimillistä. Puhevalta meni heti kättelyssä. Tälläinen käyttäytyminen on yksinkertaisesti tökeröä ja täysin sopimatonta.

Olit siis matkustajana raitiovaunussa; asiasi oli, ettei joitain otettu matkustajiksi, joten rupesit sitten huutamaan kovaan ääneen vaunun poikki? En tiedä; tältä minusta vaikutti. Ehkäpä huomiota kerjättiin hiljempaa sekä lähempää, mutta silti yhtä turhaan ynnä vastentahtoisesti? Joka asialle on aikansa ja paikkansa; aikuinen tietää sen.

"Linjaliikenteessä olevassa julkisessa kulkuneuvossa ei saa huutaa eikä muutenkaan kerjätä huomiota."

Kun paikalle saapuu järjestyksenvalvoja, joka käskee poistua; aikuisen tulee käsittää toimia näin inttämättä, videoimatta ja vetoamatta sivullisiin. Panenkin siis todellisuudessa olemassaolemattomalle paperille työhypoteesin, että eiköhän videon tekijän tarkoitus ollut juuri tasan tarkkaan päinvastainen.

Voin vain ylistäen ihmetellä Palmian järjestyksenvalvojien hyvää itsehillintää. On ymmärretty, että näissä tilanteissa joka ainoa sanottu sana on liikaa eli väärin, kun sitä ruvetaan jälkeenpäin arvostellen sorkkimaan. En näe suorituksessa virheitä, mutta kyseenalaisuuksia kyllä; vastaaminen, koskea antaminen ja viipyminen.

Järjestystä ylläpitävä henkilö poistuu, kun on tehtävänsä tehnyt. Sen raja alkaa minusta raitiovaunun ovien sulkeutumisesta ja liikkeellelähdöstä, sekä päättyy potkimis-, heittämis-, takertumis- tai vastaavaan vaaraan. Jos on ilmeistä ettei niitä ole, saa poistua aiemminkin. Eikä missään tapauksessa pidä alkaa videoesiintyjäksi.

"Näissä tilanteissa joka ainoa sanottu sana on liikaa eli väärin, kun sitä ruvetaan jälkeenpäin arvostellen sorkkimaan."

Niinkuin kirjoitin; tässä nähty on ilmiö itsessään, jonka saa valitettavasti ottaa huomioon kuka tahansa tätänykyä yleisellä paikalla liikkuva. Siten virittyneitä ihmisiä, että he katsovat niin tietävänsä kuinka oikein on kuin toitottaakin se heti kovaan ääneen julki; on ollut aina. Osa oli tätä syntyjään, osa muuttui sellaiseksi elämän myötä.

Ihminen kasvaa ja oppii; ymmärtää sosiaalisen vuorovaikutuksen pelisäännöt, tajuaa ettei ole itsekään täydellinen, asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja niin edelleen. Kukaan ei loputtomiin osoittele äänekkäästi toisten virheitä kaikenaikaa kaikkialla – siitä tulee vielä omassa nahkassa tuntuvia seurauksia.

Moinen on nimittäin miedosti sanottuna konfliktialtista, epärakentavaa sekä kestämätöntä vuorovaikutusta. Pitää oppia elämään ja antamaan muiden elää, olemaan pitkäjänteinen sekä tarvittaessa joustaa; ettei aiheutuisi turhanpäiväisiä yhteentörmäyksiä, mitkä joudutaan selvittämään jälkeenpäin.

"Pitää oppia elämään sekä antamaan muiden elää, ettei tulisi turhanpäiväisiä jälkiselvittelyjä ikävistä asioista."

Valitettavasti oikeustietoisiksi, sanavalmiiksi ja vielä hauskoiksikin itseään kuvittelevien tyyppien käsittely ei ole helppoa. Jo silloin kun puhelimissa ei vielä ollut nettiä tai kameraa, ne koukkivat reaktiota saadakseen valittamista. Kyselivät esimerkiksi nimeä turhaan ynnä loukkaavasti. Saada sanattomaksi tai "myöntämään" jotain.

Keskustelua ei siis voi suositella, sekä lähelle menemisestäkin varoittelen. Ne takertuvat kiinni – videon sipaisu-taputtelu oli vasta lastentarhaversio. Päämäärä on ”vahinko”; ryvettää tai satuttaa, mutta ei tulla itse nähdyksi aiheuttajana. Sekin käy, jos järjestystä ylläpitävä henkilö provosoituu tarttumaan kiinni tai lyömään.

Tunnetko itsesi, onko turvallisuudentunteesi kunnossa ja missä rajasi menevät? Niitä nämä tyypit nimittäin todellakin kokeilevat. Olet mahdottomassa tilanteessa; yksipuolisuus sekä tarkoituksellinen vääristely loukkaavat, mutta jos vastaat niin joko kaikki kääntyy sinun syyksesi tai osallistut vastenmieliseen performanssiin.

"Tunnetko itsesi, onko turvallisuudentunne kunnossa ja missä rajat menevät? Niitä nämä tyypit nimittäin kokeilevat."

Näiden videosankarien pitää siis tajuta, että he eivät ole koskemattomia tai yhtään minkään ulkopuolella; tehtävät tehdään kuten kuuluu eikä niiden äärelle jäädä kuppaamaan. Kuvaamista ei ehkä pystytä kieltämään, mutta sitä ei liioin tarvitse mahdollistaa tai kaiken viimeksi osallistua moiseen vastenmieliseen pyrkimykseen.

Sanoisinkin, että se on kohdehenkilöltä kädet tyhjiksi ja käsivarret sivuille. Muu on miedoimmillaankin ritualististista sodankäyntiä eli uhoamisen muoto tai sanattoman viestinnän peittelyä manipulointi-viivyttelynä; pahimmillaan hyökkäykseen valmistautumista – astalo kädessä. Ihmisillä on oikeuksia; puhelimilla ei ole.

Olen vilpittömästi järkyttynyt vihjauksesta, että kaiken muun hyvän lisäksi videoija toimi vielä kehitysvammaisen henkilökohtaisena avustajana; kehtasihan hän niin viitata asiakkaaseen puheessaan kuin kuvata tätä videollekin. Käsittämätöntä. Palvelumalli on minulle arvoitus, mutta kyllä työnantajan vastuun kantavan tahon pitäisi reagoida tähän.

Tämä oli aiemmin tässä blogissa julkaistun kaksiosaisen postaussarjan jälkimmäinen osa.