Kiitos pohdinnoista, mutta jospa turvallisuuspalvelurikkomukset silti – tälläkin kertaa – sivuutetaan?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Katselin YLE Areenasta Itä-Uudenmaan poliisin pressiksen, kun sitä niin voimakkaasti useissakin medioissa luukutettiin. En tiedä; olikohan Kari Holmströmillä koskaan mitään yksityisen turvallisuusalan lupaa? Sellainen ei muuten sitten ole Securitaksen henkilö- eikä käyntikortti.

Eipä siltä vaikuta. Kuulemani perusteella voisi nimittäin luulla elettävän 1970-luvun buumivuosia, jolloin toimistolla ei välttämättä – ihan oikeasti – tiedetty keitä firmassa oli töissä, mitä aseita he kantoivat eikä missä&milloin työskentelivät. Mokoman piti tosin loppua vuoden 1983 vartioimisliikelain säätämiseen eli 41 vuotta sitten. 

Toimeksiantosopimuksen tekemättäjättäminen kokonaan tai viikon myöhässä on myös sellainen pukki, että sen olisi tajunnut kuka tahansa vartijakorttia oikeutetusti kantava. Niinikään; vuosi-ilmoituksen laatiminen on lukutaitoiselle selviö eikä velvollinen voi minusta vedota erehdykseen tai tietämättömyyteen.

"Itä-Uudenmaan poliisin kuvaaman toimintatavan olisi pitänyt loppua jo noin vuonna 1983; vartioimisliikelakiin."

Tohdinkin siis arvailla, että Securitaksen Elimäenkadun Ankkalinnassa Helsingissä pyöri sensortin ”tilanneorganisaatio”, jottei kolmannes suhaamisensa näkijöistä tajunnut, toinen uskaltanut sanoa mitään ja kolmas kylmästi laskelmoi sen omaksi edukseen. Miksi sinä, toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen, et tehnyt mitään? 

Tjaa-a; vai ei Seculla ole ollut kaikki tykit kaapissa? Eivätkai ne vain ole ne pikkukuuluisat hälytyskeskuksen bösät, joista muinoin jo vartijakurssilaisetkin – kierojen yllyttämänä – kertoivat ympäriinsä paksuja valeita? Ongelma on seuraava; historiallisten hälytysvartijoiden entisiä piti olla kolme eikä nyt sanotut neljä kappaletta.

Olisipa noloa, jos kaappi olisi ollut Holmströmmin työhuoneessa, mutta niin en väitä. Toimintonsa ainoana – jaettua toimistoassisenttia laskematta – hänellä ei nimittäin ollut oikeutta edes jäykistämättömään rannelenkilliseen kumipatukkaan. Mies oli pelkkä konttorirotta, jolla ei ollut mitään asiaa operatiivisiin turvatehtäviin.

"Miksi sinä, toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen, et estänyt turvallisuuspäällikkö Kari Holmströmmin suhaamista?"

Sitä minä tässä bloggaan, että poliisin pohdinnat julkisen talouden vastuunalaisuudesta ja yksityisen turvallisuusalan – tällä kertaa sisäisestä – valvonnasta ovat kunniaksi; mutta mitä sitten? Jospa käräjät tuomitsevat vain törkeästä petoksesta ja virkarikoksista eivätkä ole tietääkseenkään turvajutuista?

Spekuloimani nolous olisi nimittäin piilosignaali yksityiselle turvallisuusalalle, että mitään ei tarvitse tehdä estääkseen vastaavan tapahtuminen tulevaisuudessa. Käy kuin Avarninskandaalin virkarikossyytteille. Eletään siis virallisesti säädellyssä, mutta samanaikaisesti epävirallisesti täysin omalakisessa hämärämaailmassa.

Tämä on kuin iänikuinen mölinä koulutuksen vähyydestä, mikä aina skandaalissa nousee näkyviin kuin ilmapallo – kätevästi minimitunteihin viitaten – jo kauan olemassaolleetkin tutkinnot sivuuttaen. Mutta silti ne eivät ikinä tuki tätä reittiä alalle. Eikä koskaan firma menetä lupaa tai vastaava hoitaja hyväksyntäänsä.