Snobi

(Kuva: Jari Kähkönen) Flanööri kuuluu itäsuomalaiseen katukuvaan kuin punaiset pihjalanmarjat vihreäneulaisen havupuun oksalle.

Olenko snobi? Moiseen itsereflektioon päädyin satunnaisena flanöörinä Itä-Suomen kaduilla; sellainen näet sopii kyseiseen miljööseen kuin punaiset pihlajanmarjat vihreäneulaisen havupuun oksalle. Mielestäni en ole, sillä aloin ylenkatsoa alkuasukkaita vasta kun he itse ensin perseilivät edessäni.

Minä – kiitos vaan kysymättäkin – tiedän kyllä menestymättömyyteni, vaikutusvallattomuuteni ja etenkin pankkitilini saldon. Parempaa en ole itsessään koskaan halunnutkaan – korkeintaan ottaa mahdollisen kohenemisensa vastaan, jos itse tein teot, mitkä muokkasivat toteutuneen todellisuuden sellaiseksi.

Mutta; arvaapa ihan itseksesi kaksi kertaa, että haluanko perääni huudeltavan etenkin sulan veden aikaan tai olla virnuilevan kyttäämisen kohteena viimeksi perjantaina marketissa? Takertukaa terapiatakuuseenne, te häiriintyneet pikkupojat; minulta saatte vain huomiottajättämistä, turvallisen etäisyyden pitämistä ja lopulta poliisit peräänne.

"Takertukaa te häiriintyneet pikkupojat terapiatakuuseenne; minulta saatte vain lopulta poliisit peräänne."

Moiset ajatukset kehitin, kun viikonloppuna silmäilin ruotsisia grilljanne-, swingpjatt- ja nalensnaidare -ilmiöitä, joille synonyymisanakirja tarjoili sangen alentavia verrokkeja. Että ihan ”tekemällä tehty” tai se...höh...”snobi”. Ensinmainittu oli 1890-luvun juppityyppi; kaksi viimemainittua jonkunsortin lättähattuja 1950-luvulla.

Niin; sitä luulisi noin niinkuin ihan tavanomaisella logiikalla, että on aika turha tarjoilla mielipiteitään toisesta tai toiselle, jos ei ole sen paremmin kykenevä säätelemään tämän käyttäytymistä kuin oikeasti kiinnostunutkaan. Mutta sitten muistaa kuinka vaikea ihmiselle on – edes tai vain – antaa olla.

Että eihän eläjä usko olevansa kykenemätön ennenkuin tulee työnnetyksi takaisin, sivuutetuksi, kukistetuksi tai rangaistuksi. Ja kun pilkallisuus eli ivallisuus näkyy ihan naamasta. Siitä mitään mainitsemattakaan, kuinka selkeästi havaitsee toisen kääntyneen ympäri sekä häipyneen paikalta mitään sanomatta.

"Ei ihminen usko kykenemättömyyttään ennenkuin tulee työnnetyksi takaisin, sivuutetuksi, kukistetuksi tai rangaistuksi."

Aikuisyhteiskunnan niin kutsutut hyvää tarkoittavat neuvot kuuluvat tavallisesti, jottei pidä pukeutua, kirjoittaa, puhua tai olla ”noin”. Ikäänkuin ihmisten kesken olisi koskaan takeita muusta kuin jatkuvasta kanssaan tekemisiin joutumisesta ja vuorovaikutuksesta. Se siitä sekä etenkin niin kutsutusta huomion saamisesta.

Niinpäniin. Hallittavuuden kuvitelmasta ja nolaamattomuudesta ylimpinä periaatteinahan tässäkin taitaa pohjimmiltaan olla kyse. Eipä ihme, että pedagogia on kasvatustiede, mutta pedagogio oli roomalaistalon kellariloukko missä vapaat pieksivät omaisuudekseen katsomiaan orjia tottelevaisiksi.

Ja nytkö minun tulisi olla olevinani hyvinkin surullinen, kun tarvitsen niin harvoilta täkäläisiltä niin vähiä asioita, että heidän on todennäköisempi päästä morjestelemaan sekä tarinoimaan presidentti Stubbin kuin minun kanssani? Oikein sitkeät voivat myös pyrkiä palveluammattiin, mutta olkoon silti odottamatta liikoja.

"Ihmisten kesken ei ole koskaan takuita muuta kuin jatkuvasta kanssaan tekemisiin joutumisesta ja vuorovaikutuksesta."

Jos on asiaa, voin kuunnella ja toimia asianmukaisesti. Niinikään; en taatusti jätä ketään kuolemaan, sairaskohtauksen enkä onnettomuuden tai törkeän rikoksenkaan uhriksi. Sen verran olen velkaa jo yhteiskunnallekin. Mutta minimiä enempää ei kannata pyytää, koska liika on vain liikaa. Enkä minä silti niitä paikallisia vihaa.

Perinteisesti tässä vaiheessa on aina alettu pälleillä logiikkani luulotellulla pettämisellä tai sanojeni yksioikoisella tulkinnalla. Kysytty; kuinka voin sanoa ihmisistä noin? Silloinhan minun täytyy myös muka tarkoittaa tätäkin yksilöä, jota arvostan ja kehen luotan täysin. Että oli miten oli, mutta ihmisille ei – kuulemma – voi kääntää selkäänsä.

Ellei "vihasta" natsaa niin sitten syytellään ihmispelkääjäksi. Nojoo. Superverkostoituja hurmuri haluaa kaikkien kaveriksi, mutta ignooraa ellei sinusta ollutkaan hyötyä. Sopeutuja-kummajaisesta taas on pakko edes näyttää siltä, että olisi kavereita, vaikka oikeasti...oli miten oli. En minä kiistä kaikkien yhtäläistä ihmisarvoa.

"Perinteisesti seuraavaksi on pälleilty luulotellulla logiikkani pettämisellä tai sanojeni yksioikoisella tulkinnalla."

Ja sehänhän se vasta ratkiriemukasta onkin, jos toinen ensin on jostain kiinnostunut, mutta sen saatuaan pettyy, satuttaa tai muut saman taiteenlajin harjoittajat hylkäävät hänet. Niinpäniin; tuohan on ihan perinteistä mikä luulet olevasi -vahingoniloa. Ihmisyyttähän se on sekin, jos ei ”ei voi olla ilman, muttei voi olla kanssaankaan”.

Mitä minuun tulee; ihan sama, jos jonkun ymmärryksen raja menee olkalaukun kantamisessa vailla ilmeistä eli pakottavaa syytä. Tai ettei voi käyttää muuta päähinettä kuin yhtä ja samaa kone-, kalja- eli urheilulippalakkia tai ehkä oikein kovilla pakkasilla myös pipoa. Kuule, minä teen mitä haluan. Tee sinä mitä uskallat.

Enhän vaihtanut kampaustanikaan, kun eräs täkäläinen Miun Työn Tekijä leikkautti myös nollamillin itselleen. Selvittämättä jäi, että oliko tämä ensisijassa matkimista, huomionkerjäämistä vaiko sittenkin mielenosoitus. Sellaista se on, jos ei oikeasti tunne toista lainkaan eikä siksi ole aavistustakaan mistä hänessä on kysymys.

"Sellaista se on, jos ei tunne toista lainkaan eikä ole aavistustakaan mistä hänessä on kysymys."

Pitäisikö tuntea ja tietää – edes parhaansa mukaan yrittää? Ei välttämättä. Jos et osaa käyttäytyä etkä kykene puhumaan muusta kun töistäsi sekä tällöinkin niitä saisi vain ylistää, olet joku kenen ympärillä en välitä vapaaehtoisesti olla. Kukin voi kernaasti ajatella samoin myös itsestäni, jos tahtoo; ei minun seurassani ole pakko olla.

Minä en ole mikään nähtävyys, vitsiautomaatti enkä etenkään julkkis paikallisille. Tavis ei ylipäätään vielä muutu julkkikseksi sillä, jos toinen samanlainen julkaisee hänestä todennäköisesti niin ilman tietoaan kuin lupaansakin tehtyä aineistoa somessa. Eikä ”julkkiksestakaan” voi suoltaa mitä tahansa – seurauksitta.

Älkää rasittako minua peloillanne, tylsyydellänne tai uteliaisuudellanne. Jos olette puoliksikaan niin yhteisöllisiä kuin väitätte, huolehtikaa omistanne. Tämä koskee myös niitä eilen suonlaidassa pesästä potkaistuja ja vaaransyrjässä oksalta pudotettuja, joilla on se pöllipinon päässä saatu holkkitupakan mittainen sivistys.