Valitettavasti minulla on pidempi ja laajempi näkymä poliisiin kuin oikeasti kiinnostaisikaan; on tullut eletyksi sellainen työ- sekä yksityiselämä. Mutta otsikkoni kysymystä en ole osannut silti ratkaista; se kahahti metallinsointuisesti auki edessäni jälleen kerran, kun tätä viimeisintä pissapoikajuttua hekumoitiin sosiaalisessa mediassa.
Poliisi on duunari. On ihan yksi ja sama, että onko palvelussuhteen muotona virkasuhde vai ei. Duunari ei ole yhtäkuin työnsä. On ihan yksi ja sama, että mikä tuon työn sisältö on. Duunari ei voi koskaan yksipuolisesti ilmoittaa mitä ottaa työstään palkakseen ja mitkä ovat muut työn ehdot, koska silloin hän ei enää olisi duunari.
Poliisiduunariksi tullaan kummallisten luulojen kautta, jotka muuttuvat pysyviksi persoonallisuuden piirteiksi siinä sisäoppilaitoksessa mitä ne käyvät, koska koulussa harjoitetaan aivopesua. Siksi poliisiduunari ei ymmärrä asemaansa ja luulee voivansa keskustella asioistaan julkisesti hyvyyden sekä oikeuden pohjalta.
Häkellyttävää. Tai ei välttämättä. Voisiko moinen kuuliaisuuteen, uhrautuvuuteen ja ryhmähenkeen kasvatettu sosiaalisisko tai -veli muuta luullakaan? Että koska työskennellään kansan hyväksi, kansa on tällöin heidän työnantajansa. Niinno, ainakin kunnes samat ottavat oikeuden päättää kansan puolesta, että mikä sen etu on.
Pois katosi työn ja pääoman ristiriita, yleinen valtiokankeus, erityinen byrokraattisuuden takana piileksivä ongelmapersoonallisuus, sosiaalisisarten ja veljien tärkeily sekä kaikki muukin materiaalisen maailman alhaisuus. Ei ole totta? Nii-in, ei se kyllä oikeasti noin olekaan, kunhan luulevat vaan.
Siksi on oikeasti samantekevää, että missä kohtaa monipolvisia sopimusten ja tulkintojen portaita meni jotain pieleen; kuka virheen teki. Kun sitä ei silti riitauteta, neuvotella ja taistella kuntoon kuitenkaan; näin oikeat duunarit tekisivät. Ja täydestä meni; höhötellään nettivideota sekä ihmetellään harvinaista avautumista.
Aitojen leluporvareiden tapaan nämä korkeakoulun käyneet asiantuntijat luulevat olevansa työelämän ristiriitojen ulkopuolella, koska heidän työnsä on muka niin tärkeää. Vai ovatko he sittenkin niiden yläpuolella, koska ovat pyhimysolentoja? Ja sitten ne istuvat kymmenen tuntia virka-autossa virkavarusteissa ilman palkkaa.
Panin blogimerkinnälleni näinkin poliisia pilkkaavan otsikon, koska se on tuon porukan oikea perusongelma. Joko ne luulevat käskyttävänsä tai voimakeinoin pakottavansa todellisuuden haluamakseen; mikäli tämä ei onnistu, koska koko maailma oli sittenkin liikaa, niiltä menee toimintakyky. Täysin.
Sitten ne purnaavat, hakevat huomiota ja kerjäävät sääliä; ovat itse kuin usein ojentamansa häiriköivät teini-ikäiset, joilla on elämän ongelmia mitä ovat liian epäkypsiä ratkaisemaan itse. Suomi on oikeusvaltio ja sopimusyhteiskunta, jossa työelämän asioita ei somen huutoäänestyksessä tai MTV:n uutisissa päätetä.
Yhden konstaapelin avautumisesta viis. Mutta johan ovat merkillisen jonnen poliisiliiton puheenjohtajaksi valinneet, kun työrauhavelvoite on jäsenistön etua rakkaampi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.