Liittovaltion syyteratkaisu ei jääne Garnerin jutun viimeiseksi sanaksi

Kuulin jo vuosia sitten New Yorkin poliisin kiinniotosta, jossa Eric Garner kuoli. Juttu eteni äsken vähän, kun liittovaltion syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen kansalaisoikeusrikoksesta yhden poliisin osalta. Osavaltiotasolla syyte oli jätetty nostamatta jo aiemmin. Siinäkö kaikki? Ei. Koko juttuahan katsotaan ihan vinoon.

Pointtini tänään on nyanssien puute fyysisen voimankäytön arvioinnissa. Puuttuu esimerkiksi tarkastelu osittain; eli tekeminen pitää jakaa kiinnitarttumiseen, maahanvientiin ja hallintaan maassa. On menty liikaa ”kuristusote” edellä; keskitytty vain siihen, kun joku kerran tuon leimaavan sanan sanoi.

Nyanssien puute on huolestuttavaa, koska viimeistään maassa kiinnitarttumisotteella ei enää ole ratkaisevaa merkitystä. Omankin urani alussa kiinniotettu alistettiin painaen polvella niskasta; sen keskivaiheilla taas opetettiin, että päinmakuulla selkään ja niskaan ei enää saanut asettaa painoa. Oli liian suuri vammojen ja kuoleman riski.

Minä en näe alkutilanteessa kuristusotetta; näen ylävartalon hallinnan yhdellä kädellä. Vain joku sotilaspoliisijoukkueeni johtajana 1990-luvulla olleen luutnantin kaltainen eläjä saattaa edes puhua yhden käden kuristusotteista. Se olisi vähän kuin potkia selällään maassamakaavaa päähän, kun samalla suorin käsin kuristaisi tätä kurkusta.

Maahanvientikin näyttää nyt yllättävän läheltä sitä mitä AP:n uutinen kertoo; se on näitä uuden ajan karvamahajuttuja, joita minä en välttämättä enää täysin ymmärrä. Ymmärrän kuitenkin, että maahanvientiä on seurannut pitkittynyt kiinnipito; kohteena on vieläpä isokokoinen ihminen kenen terveydentila on täysi arvoitus.

Olin jo muissa töissä, kun vammojen takia kiinnipidoista tuli sanomista ympäri maailmaa; erityisesti muistan SVT:n UG-ohjelman demonstraation tv:stä. Jopa kovakuntoisen ja terveen poliisiopiskelijan oli vaikea hengittää päinmakuulla, kun kiinniottajia esittäneet opiskelukaverit makasivat hänen selkänsä päällä.

Päinmakuulla olevan kiinniotetun hengitysvaikeudet ovat silti reippaasti tätäkin vanhempi asia; on vain niin, että joillekuille tulee niitä ja siksi asentoa pitää korjata tarvittaessa. Kun joltakulta vie vapauden, on sen jälkeen vastuussa lähestulkoon kaikesta häneen liittyen. Henki sekä terveys ovat arvoista tärkeimmät.

Eli kuka New Yorkissa johti toimintaa ja miksi hän ei käskenyt painoa pois selästä? Joku johti, koska NYPD on kuuluisa räväkkyydestään sekä tehokkuudestaan; kun tapahtuu, paikalle tullaan isolla porukalla. Tuon poliisilaitoksen toiminta on niin laajaa ja monipolvista, että komentotie on kaiken perusta.

Syntipukkiuden torjunta ei vapauta tehtävällä olleita poliiseja täysin vastuusta. Lisää pohdittavaa löytyy kyllä, mutta kiinnostaako se enää ketään? Liittovaltion syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen kaikki ei siis todellakaan ole hyvin. Poliisin ongelmat ja yleisön epäluottamus jäävät odottamaan seuraavaa kärjistymistään.

Siltä näyttää, että useilla on vaikeuksia keskittyä olennaiseen; vastuun vaatimiseen Eric Garnerin kuolemantapauksesta, mutta sen tulee kohdistua vain häneen joka tapahtuman aiheuttikin. Jumitus ”kuristusotteeseen” osoittaa, että asiaa katsotaan aivan vinosti ohi olennaisen. Toki, poliisireformikin olisi kyllä paikallaan.