Yle pyrkii parhaansa mukaan nostamaan puheenaiheiksi nettihäiriköintiä ja -kiusaamista, sillä kauden ajankohtaissarja verkkoilmiöistä on uutispäivänä tänä niitä käsittelevän episodin äärellä. Miksi; puhdehan on täysin tarkoitukseton, koska näiltä vettä ämpäri kerrallaan kaivoon kantaviltahan puuttuu kaikkein tärkein: hyvä tahto.
Tahtoa kanssaihmiselleen hyvää, eli minimissään olla tahtomatta hänelle pahaa, on inhimillisen kanssakäymisen perusjuttuja. Siksi joillekuille voi tulla järkytyksenä, että kuinka moni tarvitsee rangaistuksenpelkoa ja häväistyksi tulemisen vaaraa jaksaakseen pitää sietämättömyytensä sisällään. Hyvin moni tarvitsee, liian moni.
Ihmisluonto ei ole alhainen; se on ailahtelevainen, tämä on tärkeä ero. Tarve tuntea turvallisuutta, kuulua joukkoon ja saada mielihyvää voivat viedä yllättävän pitkälle täysin väärään suuntaan. Miksi ihmeessä netti olisi sen kummempi kuin mikään muukaan ympäristö, jossa ihmiset ovat keskenään tekemisissä?
Joillekuille oman tietämättömyytensä, osaamattomuutensa ja epäkiinnostavuutensa sietäminen on vaikeampi paikka kuin joillekuille toisille. Puhumattakaan yleisestä tuulella käymisestä, jota voi kauniimmin puhuttaessa kutsua esimerkiksi vastarannankiiskeydeksi tai jatkuvan kielteisyyden periaatteeksi.
Silti, ei oman itsensä asettaminen moraalin määrittäjäksi ole täysin ennenkuulumaton tai kohtuutonkaan ajatus; useimmat vain kompastuvat toteutuksessa. He eivät ajattele yhtään mitään ja koettavat änkemisellään, melskaamisellaan sekä uhoilullaan vaientaa kaikki muut. Rangaistuksenuhka ja häpeän pelko katosivat virtuaalisuuteen.
Ajatuksia ja ihmisiä tulee sekä menee; niiden on annettava mennäkin, jos se on oikein. Näin eivät tee ressukat, jotka kuvittelevat porukkansa, ympäristönsä tai ennakkoluulojensa olevan kaikki kaikessa. Heillä on ”menetettävää” kuten usein saan irvistellen tai syyllistämisensekaisesti kuulla; minulla ei ole, enkä ole siitä millänikään.
Puhdasoppiset, aatejärjestelmälliset ja sun muut mustavalkoistajat hylkäsin jo aikaa sitten; menettämisenpelkoiset eivät ehtineet merkitä minulle mitään. Välinpitämättömyyteni lienee silti yhä liikaa; melskaavat esimerkiksi vihaamisesta, koska eivät edes tiedä mitä henkinen liikkumatila tarkoittaa. Saati omista sellaista itse.
Siksi ei kai saisi ajatella, kysyä tai kirjoittaakaan; ja jos olisikin aivan pakko tehdä yhtä tai useampaa, kenenkään ei saa antaa huomata mitään. Hienoja ihmisiä; vastaavaan ei ryhdy edes räkä poskella päissään bussipysäkillä huutaen kommunikoiva joensuulainen lähiöasukas. Siinäpä on alhaisinta yhteistä nimittäjää konsanaan.
Minä teen mitä minua huvittaa; päähinevalintani tai kävelynopeuteni ynnä päämääräni ovat vain kokonaisuuden kaikkein pinnallisin piirre. En ole tullut tänne teitä komentamaan tai viihdyttämään; siitäkin viis jos siksi kylän aiempi silmäätekevä ja nykyinen eläkeläinen hakemalla hakee keskustelua vaikka hyvin tiesi ”etsimänsä”.
Että kun et sinä niin sitten ei kukaan muukaan? Sama huomion kiinnittäminen merkityksettömään pinnallisuuteen ja senkin tarkoituksellinen vääristely on esimerkiksi twitterjournalismin ydin. Usea nolla on luullut itseään ykköseksi; joku toinen taas ei joko käsitä olevansa jo pakkasen puolella tai juuri siksi häiriköikin.
Niin, sellaisikin kummajaisia on, joista jo linkin jakaminenkin on liikaa; vaikka tiettävästi kukaan ei ole pakottanut heitä sitä klikkaamaan ja katsomastakin pääsee vähin vaivoin. Silti, mielenkiintoinen ongelma. :) Taisi käydä niin, että tekniikka kertoo totuuden kehittäjistään ja käyttäjistään; älysivätpä he sen itse eli eivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.